Olen hidas reagoimaan. Minulla on sellainen henkinen rakenne, että prosessointi ottaa aikansa. Mutta ylihuomiseen saakkahan tämä on yhä ajankohtainen kysymys: kenet sinä haluat presidentiksi. Ja: onko sinun ehdokkaasi koskaan masturboinut?
Kun Mikko Kuustonen laukaisi, että armeijassa oppii ainoastaan syömään munkkia ja tumputtamaan peiton heilumatta, minusta tuntui, että hän osui naulan kantaan. Mutta niin ei olisi saanut sanoa. Rankkaa palautetta on sadellut.
Olen luullakseni käynyt armeijan samoihin aikoihin kuin Kuustonen, ja meidän sukupolvemme kokemus armeijasta on pitkälti samanlainen. En ole tavannut ketään ikäistäni miestä, joka olisi sanonut, että intin käymisessä olisi ollut jotain järkeä.
Sellaista toki olen kuullut, että armeijassa voi saada hyvän johtajakoulutuksen, josta on hyötyä vastuullisissa yhteiskunnallisissa ja liike-elämän tehtävissä. Hah! Saako tälle nauraa.
Olin lyhyellä viikonloppulomalla intistä kun kävin katsomassa Milos Formanin elokuvatulkinnan Hair-musikaalista. Liian vähän nukkuneen ja muutenkin piinatun varusmiehen hermostolle se oli raju kokemus ja meni suoraan syvälle. Kun elokuvan loppukohtauksessa newyorkilainen hippi George Berger joutuu Vietnamin sotaan, eläydyin tähän roolihenkilöön niin intensiivisesti, että kuvittelin olevani hän.
Mikko Kuustosen tokaisu on puheaktina moniselitteinen. Jos et ymmärrä ironiaa tai sarkasmia, et pysty käsittämään, mitä hän tarkoitti.
Minä voin selittää.
Mikko teki sanallisesti peace-merkin. Pekka Haavisto on tehnyt samoin käymällä siviilipalveluksen.
Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut. Nykyään tulee helposti sellainen tunne, että veteraanit ja maanpuolustushenkiset ihmiset ovat jotenkin pyhitettyjä. Kyllä menneiden sukupolvien virheitä ja nykyisiä ahdaskatseisia mielipiteitä pitää pystyä tarkastelemaan kriittisesti.
Tämä kysymys on poliittinen: kummalle annat enemmän painoa, maanpuolustus- vai rauhantyölle. Minä otan käden taskusta ja nostan kaksi sormea ylös.