”Tässä maassa ja ajassa tuntuu siltä kuin kirjoittaisimme kaikki veteen”, lukee Pertti Niemisen postuumissa runossa. Li Pon toistatuhatta vuotta vanhoja säkeitä tulkitessaan hän huomaa kuitenkin, että hallitsijat painuvat unohduksiin mutta runoilla voi olla sellainen onni, että ne säilyvät.
Kuten aina ennenkin Niemisen runoilijahahmo on syrjästä tarkkaileva itsenäisajattelija. Hän kyseenalaistaa vallitsevat katsantokannat ja kuuntelee ennemminkin luonnon ajattomia ääniä linnunlaulussa, sateessa ja päivänpaisteessa, vuodenaikojen vaihtumisessa.
Runot kertovat tavallisen ihmisen iloista ja suruista. Vaikka murheet kulkevat mukana, Niemisen kynänjäljessä tuntuu silloinkin suvereenia kepeyttä ja leikkisyyttä.
Lapsenomaisuus ja vilpittömyys ovat tärkeimpiä arvoja. Lapsia tarkkaillessaan Nieminen tekee olennaisia huomioita siitä, mikä elämässä on tärkeää.
Niemisen valtava Kiinan kirjallisuuden käännöstyö on pysynyt mukanani niin kauan kuin olen lukemista harrastanut. Oman runotuotantonsa hän on jännästi kirjoittanut sen marginaaliin. Hänen kootut runonsa julkaistiin aikoinaan nimellä Luen muutosten kirjaa. Nimi viittaa tietenkin klassiseen ennustuskirjaan I chingiin mutta myös metaforisesti maailman suureen kirjaan. Onko joskus joku kuvitellut, että olisi jotain pysyvää?
Vihreän läpi ei enää näe -kokoelmasta nousee esiin rakkauden teema. Nieminen kirjoittaa rakkaudesta, joka on hellä, lempeä ja uskollinen – rakkaudesta joka kestää läpi elämän ja myös kuoleman tuolle puolen.
Teemaa tähdentää kirjan loppuun liitetty sikermä unkarilaisen Géza Képesin runoja, jotka Pertti Niemisen vaimo Nelli Nieminen on taitavasti kääntänyt. Sikermästä kehkeytyy kaunis hyvästijättö puolisolle ja elämänkumppanille.
Pertti Nieminen: Vihreän läpi ei enää näe. 79 sivua. Viisas elämä.