Nainen junassa

Nainen on saapunut junaan hetkeä aiemmin. Hän istuu ikkunapaikalla; hän on nostanut matkalaukkunsa hyllylle ja sijoittanut pienehkön kassin lattialle jalkojensa viereen. Hän katsoo loivassa kulmassa ikkunasta ulos. Minä katselen häntä.

Tämä on pääteasema – joillekin. Ei kulu kuin hetken aikaa, ja kaikki on toisin. Vastaanottajat vaihtuvat saattajiksi. He, jotka nyt parveilevat, ovatkin lähdössä: matkalle, hyvin tietämäänsä päämäärään – tai tuntemattomaan. Paikka on muuttunut lähtöasemaksi.

Nainen luo minuun välinpitämättömän silmäyksen ja kääntää sitten katseen syliinsä. Hänellä on kirja polvillaan, en tänne asti erota mikä se voisi olla.

Minut valtaa selkeä ja vastustamaton tarve: haluaisin nukahtaa hänen viereensä – nukahtaa, ja taas herätä. Sinä ehkä luulet, että ajattelen seksiä ja sen jälkeistä vajoamista. Ei. Tarkoitan pelkästään nukahtamista. Hämärää hengitystä, yhteistä vaipumista.

Mikä voisi olla läheisempää: kaksi satunnaista samasta elämästä osallista uinuu vierekkäin, koskettamatta, vain hipaisun päässä toisistaan. Heidän unensa virtaavat siitä samasta tummasta lähteestä, josta kaikkien unet nousevat. Ja unennäyt kietoutuvat toisiinsa, unikuvat hyväilevät toisiaan. Mutta herättyään he muistavat vain oman unensa ja ihmettelevät sen arvoituksellista kulkua.

Nainen istuu yhä tuossa. Ja sitten se hetki: vielä mikään ei ole liikahtanut, mutta tiedät, että kohta jotain tapahtuu. Tovin olet vielä epävarma, liikkuuko tämä juna, liikkuuko tuo juna vai kenties asemalaituri.

Kunnes käy selväksi: juna lähtee. Nainen istuu ikkunan vieressä. Minä katselen häntä. Hänen junansa lipuu pois asemalta. Minun junani lähtee hiukan myöhemmin.

 

Unen lahja

Tiedän olevani onnekas ja etuoikeutettu sikäli, että nukun aina hyvin: sikeästi ja pitkään. Ystävien ja tuttujen kanssa jutellessa huomaan, miten tavallisia ovat unihäiriöt, unettomuus ja liian vähäinen nukkuminen.

Sellaisen sanonnan olen kuullut joskus, että suomalaiset miehet oppivat nukkumaan armeijassa. Melkoiselta kliseeltä tuo vaikuttaa, mutta minun kohdallani se pitää paikkansa. Armeija-aikanani käytin kaikki tauot, lyhyet ja pitkät, nukkumiseen.

En menetä juuri koskaan yöuniani. Vaikka minulla olisi työstressiä, edessä jännitystä aiheuttava esiintyminen tai vakava kriisi yksityiselämässäni, pääsen uneen ja nukun häiriöittä aamuun asti. Vasta herättyäni stressaantunut tai virittynyt tunnetila palaa.

Älypuhelimeen on kehitetty eteviä sovelluksia, joiden avulla voi helposti analysoida unen laatua ja säätää herätyksen kevyen unen vaiheeseen. Huomaan, että hyväunisuuden lahjaani liittyen olen puolen päivää tokkurainen, jos herätyskellon vuoksi joudun heräämään syvän REM-unen kohdalla.

Olen itse kehittänyt yhtä etevän lempeän heräämisen menetelmän. Toteutan sitä myös arkena aina kun voin. Tämän mahdollistaa se, että saan itse päättää työajoistani. Menetelmä on tavattoman yksinkertainen:

En viritä aamua varten herätyskelloa soimaan. Illalla nukkumaan ryhtyessäni ajattelen: onpa hyvä, nukun aamulla niin pitkään kuin nukuttaa.

Tavallisesti herään 7,5–9 tunnin kuluttua vuoteeseen asettumisestani. En hätkähdä kauhuissani hereille, en ryntää kiireessä aamutoimiin.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista kärsii väsymysoireista, toisin sanoen nukkuu liian vähän tai yöuni on häiriintynyttä. Liian vähäinen uni liittyy usein työstressiin, ja silloinhan elämästä tulee yhtä helvettiä.

Mutta unen lahja on meille annettu. Osaammeko ottaa sen vastaan?