Työnteko voisi olla ihmisille hyvinvoinnin ja onnellisuuden lähde. Meidän yhteiskunnassamme se toteutuu liian harvoille.
Työtätekevät joutuvat kärsimään kiirettä, stressiä ja esimiesten hiostusta. Työehtojen huononnukset ja epätyypilliset työsuhteet ovat saaneet työntekijät nöyriksi.
Kun yt-neuvottelut alkavat, kärsimyksen intensiteetti lisääntyy. Ahkera puurtaja miettii, saanko pitää työni vai joudunko ulos. Levottomuus ja ahdistus repivät sielua.
Irtisanominen ja työttömyys aiheuttavat sitten uudenlaisen kärsimyksen. Ihminen, joka on vapautunut painostavan työnsä ikeestä, tuntee tuskaa ja epäonnistumisen häpeää.
Olin joulukuussa Luumukylässä, vietnaminbuddhalaisessa luostarissa, joka sijaitsee Dordognen maakunnassa Lounais-Ranskassa. Siellä päivittäiseen ohjelmaan kuuluu työmeditaatio, joka käytännössä tarkoittaa luostarin hyväksi tehtävää talkootyötä.
Indonesialainen munkki Tang oli vastuussa luostarin majoituspalveluista. Hän pyysi vapaaehtoisia auttamaan liinavaatteiden viikkaamisessa ja järjestelemisessä.
Tarmokkaimmat aikoivat tarttua välittömästi toimeen, mutta Tang kehotti heitä malttamaan vielä hetken. Hän sanoi, että hänen pitää ensiksi kertoa jotain työn tekemisen periaatteista.
Istuimme piiriin. Esittäydyimme, koska kaikki eivät vielä tunteneet toisiaan. Sen jälkeen Tang selitti:
Meillä ei ole mitään erityistä tehtävää, joka meidän pitäisi saada valmiiksi. Työskentelemme aikamme ja katsomme mitä siitä tulee.
Tärkeintä tässä työssä on se, että teemme sitä yhdessä ja että meillä on hyvä mieli työtä tehdessämme. Jos sinulle tulee sellainen tunne, että työ on liian raskasta tai että se stressaa sinua tai ettet vain jostain syystä halua tehdä sitä, lopeta heti. Hae vaikka kupillinen teetä ja istuskele. Jatka työntekoa vasta sitten, kun se tuntuu sinusta hyvältä.
Tangin evästys kuulosti minusta yksinkertaiselta ja syvälliseltä työn filosofialta. Tällä tavoin haluan työskennellä aina.
Meikäläisessä työkulttuurissa onnellisen työnteon filosofia ei menisi läpi. Tulosvastuu velvoittaa ja yritysten pitää olla tuottavia.
Mutta entä jos sittenkin?
Jospa jonkin pienen tai keskisuuren yrityksen johtaja kutsuisi väkensä koolle ja sanoisi: ”Tärkeintä meidän firmassamme on se, että teemme työtä yhdessä ja että kaikki ovat onnellisia työtä tehdessään. Jos työ on liian raskasta tai stressaavaa, ota tauko itsellesi. Jatka työntekoa vasta sitten, kun se tuntuu sinusta hyvältä.”
On totuttu sellaiseen ajatteluun, että tuottavuuden vuoksi työntekijöistä pitää puristaa kaikki irti. Heidän jaksamisellaan on kuitenkin rajansa, ja jos ei taukoja ole pidetty, sairaslomat ja työuupumus aiheuttavat ehkä pitkiäkin keskeytyksiä. Minulla on sellainen aavistus, että Tangin menetelmä saattaisi viime kädessä olla jopa tuottavampi.
Onko jo tullut valinnan aika: teetkö työtä onnellisuuden vai kärsimyksen kautta? Minä olen tehnyt päätökseni.