Väkivallanteot uutisissa kauhistuttavat minua. Uskoisin olevani suurta enemmistöä sikäli, etten voi täysin ymmärtää väkivaltaisia toimintamalleja, koska en voi kuvitella, että itse toimisin siten.
Mutta en myöskään halua suojella maailmankuvani eheyttä leimaamalla tietoisuuteni mediassa räjäyttävän murhaajan kiireesti mielisairaaksi tai psykopaatiksi. Tällainen reaktio on tavattoman yleinen, ja se merkitsee ongelman ulkoistamista: irrationaalinen pahuus mellastaa tuolla, mutta me olemme hyviä ihmisiä ja sytytämme kynttilän uhrien muistolle.
On ehkä liioittelua sanoa, että kenestä tahansa voi tulla murhaaja. Emme kuitenkaan tiedä, kenestä sellainen tulee, kun jotain poikkeuksellista tapahtuu. Usein murhaajan kerrotaan olleen sympaattinen ja miellyttävä lähimmäinen, ennen kuin hän teki tekonsa.
Sotilaallisilla toimilla on erityinen status kulttuurissamme ja ajattelussamme. Sota oikeuttaa tappamisen, ja on helppo huomata, miten halukkaasti jotkut yksilöt ryhtyvät siihen luvan saatuaan.
Toisen maailmansodan aikana länsiliittoutuneet tarkoituksellisesti pommittivat hengiltä yli puoli miljoonaa saksalaista siviiliä, mitä ei kuitenkaan ole tapana nimittää joukkomurhaksi. Murhaamisen käsite tuntuisi vaativan omakohtaista käsityötä.
Suomalainen kaukopartiomies ei siekaillut lahdata vangiksi antautunutta venäläistä lähietäisyydeltä puukolla tai kirveellä, mikä oli hänen menestyksekkään toimintansa edellytyksiä. Ruandassa hutut naputtelivat tutsien päitä rikki ja irti vasaroilla ja viidakkoveitsillä, koska tuliaseita ja ammuksia ei ollut kylliksi. Vietnamissa palvelleiden amerikkalaisten keskuudessa syntyi käsite double veteran, ’tuplaveteraani’. Se tarkoitti sotilasta, joka oli ensiksi raiskannut vietnamilaisen naisen ja sen jälkeen tappanut tämän. Tuplaveteraani-sanan käyttöön näyttää sisältyvän ylpeilyä: tätä ei ole ihan joka poika tehnyt.
Ilmeisesti ihmisen perimässä on kyky omakätiseen tappamiseen. Kun sisäinen tai sosiaalinen pidäke jostain syystä murtuu, tavallisesta kunnon kansalaisesta tulee tappaja. Jotkut vaikuttavat suorastaan nauttivan murhaamisesta, silpomisesta ja raiskaamisesta. Tyypillisesti murhaaja myös kieltää uhrin ihmisyyden.
Miksi Anders Behring Breivikiä tai hänen tekojaan pitäisi yrittää ymmärtää? Eikö riitä, että hänet tuomitaan loppuiäksi vankilaan ja me vannomme ettei tällaista saa koskaan enää tapahtua?
Hannu Lauerma ehätti tuoreeltaan arvioimaan, että Behring Breivik on luultavasti psykopaatti ja kykenemätön myötätuntoon muita ihmisiä kohtaan. Tällainen tunnekylmyys on hänen mukaansa suurelta osin perinnöllistä, eikä sitä voida esimerkiksi terapiassa parantaa.
Behring Breivik kantaa ihmisen perimää. Sen lisäksi hän on länsimaisen yhteiskunnan tuote, hänen mielensä on median ja vapaan mielipiteenilmaisun muokkaama. Uutisia ja internetiä seuraamalla meille tulee helposti tunne, että pahuus on ihollamme. Mutta se on myös ihon alla.
Dalai-lama Tenzin Gyatso on useasti todennut, että ihminen on perusolemukseltaan hyvä, hänellä on kyky ja pyrkimys hyviin tekoihin. Miten mielelläni haluaisin siihen uskoa.