Avainsana: Suomalainen Kirjakauppa

Kirjailija ja rahat

Ostin Antti Nylénin esseemonologin Häviö Suomalaisesta Kirjakaupasta hintaan 21,95 euroa. Halusin tehdä näin, sillä kirjassa on kysymys rahasta.

Normaalisti saan kirjoja pyytämällä kustantajilta. Tämä johtunee siitä, että olen aikoinani työskennellyt arvostelijana, olen kirjailija ja silloin tällöin kirjoitan uutuusteoksista myös blogissani.

En tiedä, mikä tekijänpalkkioprosentti on kirjattu Nylénin kustannussopimukseen tai mikä on nettohinta, jolla Kosmos myy kirjaa Suomalaiselle. Luulisin arvaukseni osuvan melko lähelle, jos sanoisin, että Nylénille tilitetään ostoksestani aikanaan 2,90 euroa.

Ole hyvä, Antti.

Huomionarvoista tässä on se, että oletan Nylénin saavan kirjastaan myynninmukaisia tilityksiä, mikä ei ole itsestään selvää. Merkittävä osa ilmestyvästä kaunokirjallisuudesta myy niin vähän, että ennakon jälkeen kirjailijalle ei makseta yhtään mitään. Kirjailija saa vuosittain miinusmerkkisiä tekijänpalkkiotilityksiä, koska ennakkoa on kattamatta. Yleensä hän ei kuitenkaan joudu palauttamaan jo saamiaan rahoja.

Nylén on Häviöllään Runeberg-palkinnon ehdokkaana ja muutenkin paikkansa lunastanut kirjailija, joten oletettavasti kirjan myyntiluvut kipuavat break even -pisteen yli, ja tyytyväisenä kustantaja tilittää kirjailijalle osansa.

Nylénin kuvaamat kirjailijantyön ahtaat taloudelliset ehdot ovat tunnistettavia. Olen luultavasti kohdannut ne kaikki vuosien varrella, kuten niin moni muukin.

Kirjan nimessä ’häviö’ on käsitettävä metaforisesti ja kärjistävästi, sillä hän itsekin sanoo nimittävänsä ”menestystään” tällä sanalla.

Mutta entä ne kirjailijat, joilta puuttuu edes Nylénin tasoinen menestys. Joka vuosi ilmestyy useita ansiokkaita teoksia, jotka eivät saa juuri mitään huomiota. Ei myyntiä, ei palkintoja, ei lehtihaastatteluja, ei ehkä edes apurahoja. Monen kohdalla sana ”häviö” voidaan käsittää kirjaimellisesti. He eivät kirjoita kokemuksestaan esseitä, koska niitä ei kukaan julkaise.

Ihanaa, että tämä kirja on ilmestynyt. Olen lähes kaikesta eri mieltä. Toivoisin, että kirja oikeasti herättäisi keskustelua, mutta se on ehkä liikaa toivottu. Minulla ei ole nyt aikaa osallistua keskusteluun tämän enempää.

Suomalaisesta apurahajärjestelmästä olen Nylénin kanssa aivan eri linjoilla. Minun mielestäni järjestelmä on erinomainen ja toimiva, sillä se takaa työskentelyedellytykset varsin isolle kirjailijajoukolle varsin pienin kustannuksin.

Kirjailijat, myös apurahoja saatuaan, joutuvat kituuttamaan. Se kuuluu asiaan. Taloudelliset sitoumukset on yhteiskunnassamme hoidettava riippumatta siitä, saako apurahaa vai ei.

Ajattelen toisella tavoin kuin Nylén ja rohkenen sen nyt sanoa. Jos ryhdyt kirjailijaksi, se ei tarkoita sitä, että sinulle ”kuuluu” jokin määrä apurahoja tai peräti taiteilijapalkka. Apuraha on ylimääräinen hyvä, jolla sinua tuetaan ja jolla onnellisessa tapauksessa voidaan tarjota hiukan työrauhaa.

Henkilökohtaisella tunne-elämän tasolla, johon Nylénkin välillä ohimennen viittaa (depressio, ahdistuneisuushäiriö), tällainen asenne helpottaa paljon. Iloitsen joka kerta kun minulle myönnetään apurahaa, koska en ole etukäteen budjetoinut sitä henkilökohtaiseen talousarviooni. Tunnen jopa kiitollisuutta.

 

Antti Nylén: Häviö. Kosmos. 219 sivua.

Miksi Suomessa ei myydä e-kirjoja?

E-kirja tulee. Tuttu lause jo edelliseltä millenniumilta. Jos heittäytyisin filosofiseksi, voisin todeta, että maailma toteutuu tulemisessa eikä mikään ole koskaan valmista, mutta jotkut ovat jo kaivanneet sitä sähkökirjaa luettavakseen. Vuonna 2010 sähköisten kirjojen osuus yleisen kirjallisuuden myynnistä oli alle prosentin, tämän vuoden lukuja ei haluta lausua ääneen.

Mikäli tilannetta hiukankin analysoi, saattaa tulla mieleen, että suomalaiset kustantajat ja kirjakauppiaat ovat koettaneet estää tai ainakin hidastaa e-kirjamarkkinoiden syntyä, koska ne pitävät lähinnä omista eduistaan kiinni ja pelkäävät perinteisen kirjan myyntien voimakasta vähenemistä.

Kukaan ei ole osoittanut, miksi tätä olisi syytä pelätä. Kirjamarkkinat ovat viime vuosina supistuneet aivan muista syistä.

Jakelu muodostaa pullonkaulan. Ostotapahtuma Elisa-kirjasta, Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Akateemisesta kirjakaupasta on liian monimutkainen. Ylimääräisen riesan aiheuttaa DRM-suojaus, jonka vuoksi kirjan ostajan on hankittava käyttäjätunnukset myös Adobelta. Luultavasti e-kirjan myynti alkaa sujua vasta kun suojauksesta luovutaan ja osoitetaan esimerkiksi vesileimalla, kuka on tiedoston alkuperäinen ostaja, jos niin halutaan.

Ostotapahtuman pitäisi olla yhtä mutkaton kuin Amazonin Kindle-laitteelle tai Applen iBooks-verkkokaupassa, joka on juuri aloittamassa toimintansa Suomen markkinoilla. Valittuaan kirjan ostaja antaa käyttäjätunnuksensa ja salasanansa, jonka jälkeen kirja latautuu muutamassa sekunnissa ja sen hinta veloitetaan luottokortilta.

Hinnoittelu on selvin näyttö siitä, että kustantajat ja kirjakauppiaat eivät ole halunneet myydä e-kirjoja. Lähes painetun uutuuskirjan hintaiset e-kirjat eivät liiku minnekään. Jopa backlist-teoksista saatetaan pyytää yli 20 euroa sähkökirjana. Havaintojeni mukaan vasta tänä syksynä on hinnoittelulla ryhdytty kokeilemaan, minkä verran kuluttajat ovat valmiita maksamaan e-kirjastaan.

Kirjamarkkinoilla on odotettavissa arvoketjun muutos. Nähtäväksi tulee, onko kustantajilla roolia e-kirjan ketjussa vai jäävätkö ne sivustakatsojiksi.

Jos oletetaan, että jollakulla kohtuullisen menestyneellä kirjailijalla olisi vanhojen teostensa sähköisen julkaisemisen oikeudet itsellään ja hän päättäisi tehdä sopimuksen suoraan jakelijan kanssa, hänen tuotantoaan voitaisiin myydä e-kirjoina 5,99 euron hintaan ja hänelle jäisi myytyä kappaletta kohden enemmän tuloa kuin perinteisessä mallissa 25 euron hintaisesta kirjasta. Lisäksi tuo 5,99 euroa asettuu ostokynnyksen alapuolelle, jolloin kuluttaja klikkaa tuotetta spontaanisti eikä ryhdy hintavertailuihin tai etsimään kirjaa piraattitiedostona.

Valveutuneet kirjailijat tekevät parhaillaan näitä laskelmia ja pohdiskelevat vaihtoehtoja. He eivät luovuta kustannussopimuksellaan sähköisiä oikeuksia, ellei kustantajalla ole konkreettista suunnitelmaa e-kirjan julkaisemiseksi.

Kustantajista ja kauppiaista riippumaton olennainen seikka on se, etteivät laitekanta ja tiedostomuodot ole vakiintuneita ja yhteensopivia. Amazon ja Apple pysyttelevät tiukasti omassa leirissään, ja loput laitevalmistajat muodostavat kolmannen leirin.

Todennäköisesti iPad-tyyppiset laitteet vievät lopulta kilpailussa voiton, koska ihmiset eivät halua enää useampia laitteita nurkkiin pyörimään. Paljolti yhä ajatellaan, että e-kirja on yksi paperikirjan ilmenemismuoto, mikä on rajoittunut käsitys. Äskettäin julkaistu T.S. Eliotin The Waste Land on rakennettu varta vasten iPadia varten.

Suomalaisissa sähkökirjoissa lähes yksinomaan käytössä oleva ePub-tiedostomuoto tulee väistymään, ellei sitä kehitetä. Nykyisellään se on visuaalisesti tökerö ja sisältää ominaisuuksia ja virheitä, jotka perinteisessä kirjassa eivät ole hyväksyttäviä (äpärät, tavutusvirheet, liehureuna romaanissa). Monet kuluttajat tajuavat tämän eivätkä ryhdy ostamaan e-kirjoja ennen kuin pysyvä standardi on luotu.

En usko, että e-kirjan runsaskaan myynti vähentää paperikirjan menekkiä. Mutta sellainenkin mahdollisuus on, että yleistyessään e-kirja toimii markkinoinnin tukena ja tehostaa vastaavan perinteisen kirjan menekkiä.

 

Kirjojen myymisestä

Pekka Tarkka kirjoitti, että 1960-luvulla Pentti Saarikoski myi rahapulassa kirjojaan. Tarkka paheksui Saarikosken tekoa: henkilökohtaisesta kirjastostaan luopuessaan runoilija kaupitteli henkistä pääomaansa.

Nykyhetken kirjailijalle tällainen olisi mahdotonta, koska vanhat kirjat ovat arvottomia. Eikä arvoa ole edes uusilla kirjoilla.

En tiedä mitään kirjojen myymisestä, siksi kirjoitan siitä. Tunnen läheisesti kirjailijoita, jotka sanovat, etteivät myyntiluvut kiinnosta heitä. Heidän pitääkin saada keskittyä ennen muuta taiteelliseen työhönsä, mutta koko suomalaisen kirjallisuuden kannalta myynnin kehitys on merkittävä asia.

Yleisen kirjallisuuden myynti laski viime vuonna lähes kymmenen prosenttia. Edellisenä vuonna pudotus oli samaa luokkaa. Kuluneen vuosikymmenen aikana on nähty välillä hyviäkin vuosia, mutta pitkäaikainen trendi on ollut loivasti laskeva.

Kun tietokirjallisuus on jo jonkin aikaa syöksynyt, kaunokirjallisuus on pitänyt asemiaan paremmin. Mutta vuonna 2010 kaunokirjallisuuden myynti väheni peräti 12,4 prosenttia. Huonolta näyttää.

Kirjakaupoissa ja muissakin vähittäismyyntipisteissä on meneillään kirjallisuuden jatkuva alennusmyynti, on ollut jo pitkään. Uutuuskirjan sesonki on neljä kuukautta, jonka jälkeen se ei liiku kaupasta muuten kuin roimasti alennettuna. Mutta jo sesongin aikana annetaan uusista kirjoista avokätisiä tarjouksia.

Jälleenmyyjien kustantajille (ja kustantajien kirjailijoille) tilittämä nettotulo myytyä uutuuskirjaa kohden on huomattavasti pienentynyt. Moni romaanikirjailija on todennut, että 2000 kappaleen myynti tarkoittaa pienempää summaa tilillä kuin kymmenen vuotta sitten, jos kustannussopimuksen prosentti on säilynyt samana.

Silloin kun nettosopimusjärjestelmään siirryttiin, kirjailijoille luvattiin, ettei myyntitulo vähene. Digitaalinen julkaisuympäristö tulee jälleen muuttamaan sopimuskäytännöt ja ilmeisen radikaalisti.

Vaikka sähkökirjasta on odotettu kirjamarkkinoiden pelastajaa, se on turha toivo. Ensi vaiheessa e-kirjan näkyvin vaikutus on se, että kirjailijan saama keskimääräinen tulo myytyä kappaletta kohden edelleen hupenee. Pienenevästä kakusta on entistä vaikeampi jakaa.

Vähittäismyyntibisnes on kriisissä: Suomalainen Kirjakauppa on myytävänä, mikä herättää alalla levottomuutta, koska laajalla ketjulla on monin paikoin lähes monopoli. Vähittäiskaupan rakenteellisia muutoksia tulee väistämättä, esimerkiksi kirjojen myyntiä siirtyy verkkoon, mutta tuleva kokonaisuus on hämärän peitossa.

Ei tarvitse erikoisia ennustajanlahjoja todetakseen, että haasteellisia vuosia on edessä, todennäköisesti miinusmerkkisiä. Niitä haasteita ei ratkaista kirjojen hintoja halventamalla tai bulkkitavaran tarjontaa lisäämällä, se on jo nähty.

Ensiksi kirjojen polkumyynti pitää lopettaa, mikä voi juuri nyt tuntua mahdottomalta, mutta se vaatiikin pitkäjänteisyyttä ja yhteistä tahtoa. Henkistä pääomaa pitää arvostaa niin paljon, ettei suomalaista kirjallisuutta myydä liian halvalla.