Tiedän olevani onnekas ja etuoikeutettu sikäli, että nukun aina hyvin: sikeästi ja pitkään. Ystävien ja tuttujen kanssa jutellessa huomaan, miten tavallisia ovat unihäiriöt, unettomuus ja liian vähäinen nukkuminen.
Sellaisen sanonnan olen kuullut joskus, että suomalaiset miehet oppivat nukkumaan armeijassa. Melkoiselta kliseeltä tuo vaikuttaa, mutta minun kohdallani se pitää paikkansa. Armeija-aikanani käytin kaikki tauot, lyhyet ja pitkät, nukkumiseen.
En menetä juuri koskaan yöuniani. Vaikka minulla olisi työstressiä, edessä jännitystä aiheuttava esiintyminen tai vakava kriisi yksityiselämässäni, pääsen uneen ja nukun häiriöittä aamuun asti. Vasta herättyäni stressaantunut tai virittynyt tunnetila palaa.
Älypuhelimeen on kehitetty eteviä sovelluksia, joiden avulla voi helposti analysoida unen laatua ja säätää herätyksen kevyen unen vaiheeseen. Huomaan, että hyväunisuuden lahjaani liittyen olen puolen päivää tokkurainen, jos herätyskellon vuoksi joudun heräämään syvän REM-unen kohdalla.
Olen itse kehittänyt yhtä etevän lempeän heräämisen menetelmän. Toteutan sitä myös arkena aina kun voin. Tämän mahdollistaa se, että saan itse päättää työajoistani. Menetelmä on tavattoman yksinkertainen:
En viritä aamua varten herätyskelloa soimaan. Illalla nukkumaan ryhtyessäni ajattelen: onpa hyvä, nukun aamulla niin pitkään kuin nukuttaa.
Tavallisesti herään 7,5–9 tunnin kuluttua vuoteeseen asettumisestani. En hätkähdä kauhuissani hereille, en ryntää kiireessä aamutoimiin.
Kaksi kolmasosaa suomalaisista kärsii väsymysoireista, toisin sanoen nukkuu liian vähän tai yöuni on häiriintynyttä. Liian vähäinen uni liittyy usein työstressiin, ja silloinhan elämästä tulee yhtä helvettiä.
Mutta unen lahja on meille annettu. Osaammeko ottaa sen vastaan?