Riikin- ja suomenruotsalaisilla on aina kesäisin toistuva puheohjelma, josta olen hieman kateellinen, sommarprat. Jos suomenkielisellä puolella lähetettäisiin samanlaista ohjelmaa, se virittäisi pohtimaan, mistä puhuisin jos minua pyydettäisiin sarjaan pakisemaan.
Ohjelman konsepti tuntuu melko oudolta, vaikka mielelläni kiinnostavia tyyppejä kuuntelenkin: pidä esitys omasta itsestäsi. Tietenkin tämä sopii hyvin aikaamme, jossa yksityinen on julkista ja jossa huomiota herättääkseen on alituisesti korotettava panoksia.
Tiedän jo nyt, etten kertoisi koko elämäntarinaani enkä kertaisi työuraani. Mieluiten juttelisin jostain sellaisesta, joka ei liity suoranaisesti henkilööni. On vaikea ennakoida konkreettisesti kesäjutun sisältöä, sillä kokemukseni perusteella juuri tilaus synnyttää inspiraation.
En myöskään haluaisi kertoa siitä hetkestä, kun asetin itselleni kirkkaan päämäärän, kun oivalsin mikä on tärkeämpää kuin muu tai kun uskaltauduin epämukavuusalueelleni. Mitä sitten jää jäljelle aiheeksi? Kesäjuttuhan sanoo aina jonkin kiteytyksen elämästä.
Luultavasti kertoisin yhdestä päivästä, siitä miten se avautuu arkisena ja välittömästi. Mutta samalla tietysti haluaisin puhua siten, että samalla ilmentäisin persoonallisuuttani. Riittäisikö siihen uteliaisuus, asioiden ja tapahtumien seuraaminen, avomielinen uusien kasvojen kohtaaminen.