Sinikka Vuolan ensimmäinen romaani Replika edustaa haarautuvaa ja kertautuvaa kerrontaa. Taustalla lienee musiikillinen käsitys teoksen tematiikasta: jokainen toisto merkitsee jotain uutta.
Samalla romaani luo oman surrealistisen maailmansa.
Surrealismi ei oikeastaan tarkoita outoja kohtauksia ja tapahtumakulkuja, vaikka tällainen vaikutelma voi ensi silmäyksellä syntyä. Surrealistiset kuvat ovat todellisia, tajunnan syviä ja vahvoja kuvia, ja siitä tulee niiden vaikuttavuus.
André Breton hahmotteli surrealismin manifestissaan, että mielen tietyssä pisteessä elämä ja kuolema, todellinen ja kuviteltu, menneisyys ja tulevaisuus menettävät vastakohtaisuutensa. Ja se on täysin luonnollista psyyken toiminnalle.
Replikan tapahtumapaikka on meikäläisittäin vieraanoloinen nimetön pieni kylä ja myöhemmin kaupunki. Myös kaikki henkilöt jäävät nimettömiksi, he edustavat vain rooliaan: Leipuri, Lääkäri, Vanhus, Opettajatar.
Näin ollen romaanin maailma vaikuttaakin olevan ennen muuta sisäisen todellisuuden kuva. Se piste, jossa vastakohdat katoavat, on jo tavoitettu, ja siitä käsin tarinaa eletään.
Romaanin keskeisessä jaksossa kuvataan pitkään päähenkilön äidin kuolemaa, ja jopa henkilöiden erillisyys menettää merkityksensä.
Minä olen nyt kuoleman iässä, sillä vastakohdat, joista elämä muodostui, ovat kadonneet. Olen esittänyt osani loppuun ja saan nyt mennä. Kivut ovat luitteni ytimessä, kaikkeuden uumenessa, tavoittamattomissa. Olen maa jota kynnetään tuhansilla partaveitsenterävillä auroilla, jokainen vako pulppuaa verta. Minä olen kuoleman iässä ja makaan vuoteessä keskellä huonetta: vuoteessa jossa olen saanut alkuni, vuoteessa jossa olen syntynyt, vuoteessa jossa olen synnyttänyt, vuoteessa jossa kohtaan loppuni.
Sinikka Vuola on aiemmin tullut tunnetuksi runoilijana. Myös hänen kerronnassaan tuntuu kielellinen terä, joka ylläpitää tuoreutta ja valppautta.
Sinikka Vuola: Replika. 197 sivua. Tammi.