Joan Baezin laulut ja kuvat 1960-luvulta pysäyttävät minut ja saavat minut tunteelliseksi. Joe Hill kaikuu korvissani. Uskon parempaan maailmaan, kun katson Baezin kulkevan käsikynkkää Martin Luther Kingin kanssa.
Muutama vuosi sitten internetissä alkoi liikkua videoita, joissa hän laulaa Finlandia-hymnin koskettavilla sanoilla: A song of peace for lands afar and mine. Uskon, että väsymätön rauhanaktivisti sai maassamme paljon uusia sydämiä puolelleen.
Äskettäin yhdysvaltalaismediaan levisi tieto, että Joan Baez oli palannut Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin 40 vuoden jälkeen. Hän vieraili samassa bunkkerissa, jossa hän pelkäsi henkensä puolesta joulukuussa 1972 amerikkalaisten massiivisten pommitusten aikana.
Yhdeksän vuorokauden ajan Baez meni hotellistaan joka yö pommisuojaan. Hän sanoo, että loputtomasti tärähtelevässä suojassa ateistitkin alkoivat rukoilla.
Loppuvuodesta 1972 Pariisin rauhanneuvotteluissa oli meneillään kova vääntö. Henry Kissinger sanoi: ”Rauha on käsillä.” Richard Nixon määräsi ennennäkemättömän rajut pommitukset jouluksi.
Pahaksi onneksi Joan Baez oli seurueineen juuri Hanoissa Pohjois-Vietnamin hallituksen kutsusta. Hän palasi hengissä kotimaahansa ja puhui järkyttyneenä laajamittaisesta murhaamisesta.
Uransa alussa Joan Baez oli tavattoman suosittu ja keskeinen folk-musiikin sanansaattaja. Hyvin pian hän alkoi toimia myös poliittisesti. Hän lähti rohkeasti mustien kansalaisoikeusliikkeeseen silloin, kun muut valkoiset esiintyjät halusivat uransa vuoksi tai kaiken varalta pitää rakoa. Vietnamin sodan vastaiseen rauhanliikkeeseen hän osallistui täysillä.
Baezin aktivismin johdonmukaisuus osoittaa poikkeuksellista luonteen voimaa. Hänet on nähty Lähi-idässä, Tšekkoslovakiassa ja Sarajevossa silloin kun tarvittu rauhan ja ihmisoikeuksien puolestapuhujaa. Jopa 9/11 iskujen jälkeen hän jaksoi toivoa USA:lta väkivallattomia ratkaisuja.
Tällaisia taistelijoita aikamme tarvitsee: ihmisiä jotka puolustavat pysyviä arvojaan aikojen kääntyvissä tuulissa. Ilman vihaa, ilman väkivaltaa.