Ajattelin kertoa vielä yhden hävettävän asian sisäisestä elämästäni. Törmäsin kuitenkin internetissä artikkeleihin, joiden pohjalta aloin miettiä, tunnenko tätä persoonallisuuteni ulottuvuutta kylliksi, jotta osaisin sitä arvioida ja kuvailla.
Olen nuorena harrastanut paljon päiväunelmointia, ehkä kohtuuttomasti. Hätkähdin joutuessani punnitsemaan, olenko langennut jopa pakonomaiseen haaveiluun (MDD, maladaptive daydreaming). Sitä on pidetty dissosiaatio- tai neurottisena häiriönä, vaikka sillä ei ole virallista tautiluokitusta.
Muistan, että intensiivinen, säännöllinen, pitkäkestoinen päiväunelmointi alkoi joskus murrosiän taitteessa ja jatkui hieman yli 20 ikävuoden. Olin nuoruudessani jokseenkin ujo, joten sosiaalisten rajoitteiden kompensaationa unelmointi tarjosi luonnollisen vaihtoehdon tosielämälle.
Sen jälkeen työelämän haasteet tempaisivat minut mukaansa enkä ehtinyt enää unelmoida. Vasta äskettäin mieleeni pulpahti häkellyttävän eloisa päiväunelma, jonka kehittelystä nautin ja nostalgisesti palasin unelmoivaan nuoruuteeni.
Hui, miten noloa.
Päiväunelma ei tarkoita sitä, että ylipäätään toivoo saavansa houkuttelevan kumppanin, paljon rahaa, hyvän aseman ja menestystä. Päiväunelmat, ainakin minulla, ovat seikkaperäisiä, huolellisesti kehiteltyjä kohtauksia, joissa dramatisoidussa muodossa on mahdollista toteuttaa haaveita ja mielihaluja. Murrosiässä ne ovat usein seksuaalisia luonteeltaan, mutta olen rakennellut päiväunelmia kaikilla elämänalueilla.
Jos päätyy taiteilijaksi, vaikkapa kirjailijaksi, on helppo jatkaa päiväunelmointia sosiaalisesti hyväksytyssä muodossa. Olen jokaisen romaanini ja novellini kohdalla tuntenut suurta nautintoa siitä, miten mielihalujeni mukaan liikuttelen henkilöitä ja päätän heidän vaiheistaan.
Kun muistelen nuoruuteni päiväunelmointia, mielikuvani kertovat, että uppouduin joskus todella syvälle ja pitkäksi aikaa. Jos haaveilun keskeytti jokin arkielämän välttämätön tehtävä, koetin palata mahdollisimman pian takaisin fantasiamaailmaani.
En ole koskaan keskustellut ystävien kanssa päiväunelmoinnista enkä tiedä, kuinka yleistä se on. En ole kuullut kenenkään tunnustavan sellaista.
Mahtavatko muut unelmoida tällä tavoin?
Uusin päiväunelmani on hyvin viaton: siinä ei ole seksuaalisuutta, eikä se vastaa menestyksen tai mammonan kaipuuseen. Siinä on hyvin selkeästi rajatun elämänalueen pieni kohtaus, joka voisi helpostikin olla mahdollista. Sen toteutuminen olisi jopa todennäköistä, mikäli menisin sinne, missä päiväunelma mielikuvissani tapahtuu.
Mutta nyt mietin: mennäkö vai eikö mennä. Unelmointi on jo kyllin nautinnollista.