Isoissa mytologisissa tarinoissa on aina jotain erityistä, minkä vuoksi ne ovat säilyneet. Minua ovat viime aikoina koskettaneet kertomukset, joiden käänteistä säteilee psykologinen oivallus.
Bruce Springsteen kirjoittaa laulussaan: ”He beseeched his heavenly father to remove the cup of death from his lips.” Hän viittaa tietenkin evankeliumeissa kuvattuun kohtaukseen, jossa Jeesus Luukkaan kirjan 22. luvun mukaan sanoo: ”Isä, ota pois minulta tämä malja.”
Minusta tuntuu, että olen yhtenään samanlaisessa tilanteessa. Tulee jopa halu yleistää: Getsemanen kohtaukseen on tiivistetty universaali psyykkinen jännite, jokaiselle ihmiselle ominainen ja tuttu.
Jos jokin tapahtuma tulee merkitykselliseksi, siihen ei voi mennä kepein mielin ja vihellellen. Muistan millaisia tuskia aiheuttivat kansakoulun ensimmäiselle luokalle astuminen, avioliittoon vihkiminen, akateeminen väitöstilaisuus jne. Kaikilla on lukemattomia tällaisia tilanteita elämänhistoriansa varrella. Tärkeää asiaa ei voi kohdata ilman psyykkistä pakotusta.
Joskus vaikuttaa siltä, että muut kykenevät tähän paremmin. Mutta vakuutan: kaikilla on sama kauhu sydämessään, jotkut vain osaavat peittää sen.
Puhutaan esiintymisjännityksestä. Psykiatrit määrittelevät, että tilapäinen ahdistuneisuus on normaali ja terve reaktiomalli. Siis ohimenevä pikkujuttu, vai?
Minua kiusaa, että tällaisilla puhetavoilla koetetaan pienentää ja latistaa syvää psyykkistä rakennetta. Yllä oleva laulunsäe tekee näkyväksi sen, mikä evankeliumissa on vain vihjattu rivien välissä: ahdistus liittyy kuolemanpelkoon, se on kosmista ahdistusta tuntemattoman, rajattoman edessä.
Lisäksi omalla kohdallani tunnistan toiveen, joka liittyy näihin tilanteisiin: että olisi joku suvereeni säätelijä, joka voisi puuttua asioiden kulkuun ja vapauttaisi minut tekemästä sitä mikä ahdistaa.
Joskus ahdistus kasvaa sellaisiin mittoihin, että on paettava. Muuan ystäväni kertoi äskettäin, kuinka hän nuorena lähti lipettiin ennen määräaikaa treffeiltä, jotka oli saanut sovittua maailman ihanimman tytön kanssa. He eivät koskaan enää tavanneet.
Psyykkisen terveyden ja tasapainon kannalta ei kai ole kuin yksi todellinen vaihtoehto: kuolemanpelko täytyy tunnistaa ja siitä huolimatta astua suoraan kohti ahdistuksen aiheuttajaa. Se on ihmisen osa tässä maailmassa.