Avainsana: kirjat

Hissipuhe

Olin nuorena kirjailijana kustantajani infossa. Meitä oli siinä muitakin syksyn julkaisijoita. Tiedotuspäällikkömme syöksyi paikalle touhukkaana ja sanoi, että iltapäivälehden toimittaja oli niillä hetkillä saapumassa ja että meidän tuli olla valmiina.

Toimittajalla oli kuvaaja mukana. Hän otattaisi meistä valokuvia ja pyytäisi lyhyet luonnehdinnat, mistä kunkin uutuuskirjassa oli kysymys. Nyökyttelimme, asia hoidossa.

Ryhdyin heti miettimään, mitä ytimekästä kirjastani sanoisin. Tuota pikaa muotoilin mielessäni nasevan repliikin.

Toimittaja saapui, kysyi kysymyksensä. Kuvaaja otti kuvat. Jokainen kirjailija vuorollaan tiristi virkkeensä. Toimittaja teki muistiinpanot ja sanoi, että hän käyttäisi niitä seurapiirisivun kuvateksteissä.

Hissipuhe, englanniksi elevator pitch, tarkoittaa sitä, että sinulla on 20–30 sekuntia aikaa olla vakuuttava. Sitä kuulemma kannattaa harjoitella, jos tähtää menestykseen.

Lehti ilmestyi. Kustantajan tilaisuudesta oli puolenkymmentä fotoa. Kuvateksteissä näkyi lähinnä henkilöiden nimet. Teosluonnehdinnoilla ei ollut tällä kertaa käyttöä.

Olen aika haluton tiivistämään hissipuheeksi romaania, jonka parissa olen työskennellyt yli kaksi vuotta. Jos on pakko, voin sen kyllä tehdä.

Saranoiden voitelu

Olen pitkään halunnut kirjoittaa tyhjyydestä. Tai tyhjästä. On vaikea ajatella ja käsittää sitä. Buddhalaisissa kirjoituksissa selitetään: koska kaikki muuttuu ja ilmiöt ovat väliaikaisia, niiden perimmäinen olemus on tyhjä.

Sanotaan myös, että jokainen esine tai asia on tyhjä, koska sitä ei ole olemassa ilman kaikkea muuta.

Saranat eivät ole mitään ilman ovea ja taloa. Mutta talokaan ei ole mitään ilman ovea ja saranoita.

Talo on rakennettu niin, että nuo saranat tuossa edellyttävät oven, talon ja kivijalan sekä taitavan sepän joskus kauan sitten. Jos saranat on voideltu sianihralla, mukaan tulee myös teurastaja, ja jos on käytetty vaseliinia, tarvitaan öljynjalostusteollisuus ja englantinen kemisti Robert Chesebrough.

Mitään ei ole olemassa ilman kaikkea muuta. Fyysikko Carl Saganilta on lähtenyt lentoon ajatus, että meidät on koostettu tähtien materiasta. Mutta tähtiäkään ei ole ilman meitä.

Katselen ympärilleni pikkukaupungissa, ja minun on helpompi tajuta keskinäinen riippuvuus. Ajattelen usein kanssaihmisiä. Nuoruuden individualismi ja itsekorostus tuntuvat jo hieman huvittavilta.

Kirjallisia huvituksia

Minulla on käsillä kirjailijantyön paras aika: romaani ilmestyy pian ja kirjoitan samalla seuraavaa. Tästä voi nauttia.

Sepitin tänään leikin päiten tekstin sekaan mitallisia runonvärssyjä, kun tarinassa oli siihen sovelias fiktiivinen henkilö. Riimittely oli erityisen hauskaa.

Mihin mitallinen runous 1950-luvulla katosi? Se on yksi suomalaisista sotatraumoista.

Sodankäyneet miehet palasivat ja vittuilivat: joka ei ole ollut rintamalla, ei tiedä mistään mitään. Nuoret, juuri aikuistuneet miehet, uudet kirjailijat, vittuilivat takaisin ja muuttivat kirjallisuuden tekemisen säännöt. He sanoivat: joka ei kirjoita niin kuin me, ei tiedä mistään mitään.

Monet nykykirjailijat varmasti osaisivat tehdä mitallisia runoja. He hallitsevat, miten painolliset ja painottomat tavut asettuvat, miten pitkät ja lyhyet tavut, miten sorvataan ’puhtaita’ riimejä.

Mutta sellaisia runoja ei enää kirjoiteta. Ei aikuisille, ei tosissaan, ei kirjan sivuille.

Tämän ajan tunnussanoja ovat vintage, kierrätys ja uudelleenarviointi. Voitaisiinko niitä soveltaa myös kirjallisuuteen. Haluaisin huvitella kirjoittamalla enemmän mitallisia runoja.

Kuolemattomuuden kupla

Poikkeustilassa koetan elää normaalia elämää. Arki etenee mahdollisimman pienin muutoksin. Freelancerina ja pikkukaupunkilaisena tämä on onnistunut minulle helposti.

Kun ohjaan joogaa viikoittain, kohtaan kuitenkin covid 19 -rajoitukset, sillä joudun pidättäytymään fyysisestä kontaktista. Astangajoogan menetelmässä fyysiset avustukset ovat niin keskeisiä, että tunnen itseni kädettömäksi, kun en voi koskettaa.

Mieleeni pulpahti unelma. Jospa pienellä joukolla vetäytyisimme eroon muusta maailmasta maaseudun rauhaan. Olisimme kuplassamme ilman tartuntariskiä aivan kuin Decameronen nuoret naiset ja miehet paetessaan ruttoa. Joogaisimme siellä niin kuin ennenkin, kuten entisinä hyvinä aikoina.

Samalla hetkellä tietenkin ymmärsin, että useimmille tämä ei onnistuisi. He haluaisivat perheensä mukaan, lemmikkieläimet, anopin jne. Kupla paisuisi.

Muistikuva lapsuudesta. Leikimme pihassa kaverini Jarin kanssa. Jompikumpi meistä keksi kysyä, mitä toivoisit, jos saisit vain yhden toivomuksen.

Paras vastaus oli kuolemattomuus. Siihen päädyimme molemmat. Tajusimme kuitenkin samassa, että jos perheenjäsenemme kuolisivat, tulisimme kovin onnettomiksi.

Toivomusta piti siis tarkentaa: kuolemattomuus itselle, perheenjäsenille, ystäville, sukulaisille…

Huomasimme pian, miten mahdotonta se olisi toteuttaa. Aina kun hyväksyimme jonkun ihmisen kuolemattomuuden kuplan sisälle, joku hänen rakkaistaan jäi ulkopuolelle.

Pikkuasioita

Väitetään, että arkkitehti Ludwig Mies van der Rohelta on peräisin sanonta: ”Jumala on yksityiskohdissa.” Se ei pidä sikäli paikkaansa, että sitaatti on esiintynyt eri muodoissaan jo ennen häntä.

Todennäköisesti Kurt Vonnegut ei ole sanonut: ”Nauti elämän pikkuasioista, sillä tulet huomaamaan, että ne olivat isoja asioita.”

Lentävät lauseet tosiaankin lentävät.

Minun tunnuslauseeni on ollut: ”Kokonaisuus ratkaisee.” Olen ajatellut luopua siitä. Olen nyt enemmän kiinnostunut yksityiskohdista.

Tämä kiinnostus on kasvanut kirjoitettuani romaanin pikkukaupungista, sen detaljeista ja pienistä ihmisistä. Ilman sitoumuksia -niminen romaanini ilmestyy syyskuun puolivälissä.

Pikkujutut ovat isoja juttuja. Pikkukaupunki on iso ihmisyhteisö – pienoiskoossa. Pienet ihmiset ovat suuria ihmisiä.

Ja mikä parasta, olen oppinut nauttimaan pikkuasioista.