Avainsana: karate

Päivittäinen harjoitus

Oletko jo tehnyt päivittäisen harjoituksesi? Tiedäthän, sen jota ilman tuntuu kuin jotain puuttuisi. Sen joka iskee kipinän.

Tunnettu japanilainen karateopettaja Masatoshi Nakayama sanoi joskus, että päivittäinen harjoitus on tärkeintä mitä voit tehdä – joka päivä. Jos ajatellaan urheilijan tai muusikon ammattia, tämä ajatus on helppo ymmärtää. Tuloksellinen, menestyksekäs toiminta edellyttää väsymätöntä, määrätietoista harjoittelua. Ja jos haluat edistyä karaten, jousiammunnan tai teenvalmistamisen tiellä, on syytä harjoitella säännöllisesti ja pitkäjänteisesti.

Tämä ehkä koskee elämää ylipäätään. Mikä tahansa onkin alasi tai intohimosi, ei ole arvokkaampaa asiaa kuin harjoitella sitä päivittäin. Shakinpelaaja tekee itsekseen shakkitehtäviä. Kuvataiteilija skissailee lehtiöönsä. Salsaaja harjoittelee kuvioitaan. Nulla dies sine linea.

Minulla on ollut elämässäni vaihe, jolloin päivittäisenä harjoituksena pystyin ainoastaan istumaan paikallani meditaatiossa puoli tuntia. Fyysisten ja psyykkisten esteiden vuoksi oli mahdotonta tehdä jokin sellainen harjoitus, joka olisi vaatinut enemmän ponnistelua ja energiaa.

Mutta tein harjoitukseni. Ja olin siitä tyytyväinen.

Jossakin toisessa vaiheessa mieli on ollut niin hajaantunut, etten ole pystynyt harjoittelemaan ollenkaan. Kaoottinen arki on imaissut minut pyöritykseensä, enkä ole päässyt sitä pakoon. Silloin en ollut tyytyväinen vaan usein turhautunut ja joskus jopa ahdistunut.

Todellinen harjoitus on sellainen, ettei sillä ole tarkoitusta tai päämäärää. Jos käyt ahkerasti lenkillä jaksaaksesi juosta puolimaratonin, toimit järkevästi, mutta jos odotetun juoksutapahtuman jälkeen päivittäinen lenkki ei enää maistukaan, tavoitteellisuus on ristiriidassa itse harjoittelun kanssa. Jos harjoittelet esiintymistaitoasi pystyäksesi työpaikalla vetämään power point -esityksen, et ehkä ole yhtään kiinnostunut puhetaidosta vaan ajattelet lähinnä pomon ja kollegoiden reaktioita.

Päivittäinen harjoitus on sellainen, jonka teet pelkästään itsesi takia, keskittyneesti, ilman pyrkimystä toisaalle. Teet sen sen vuoksi, mitä harjoitus merkitsee sinulle.

Oletko jo tehnyt päivittäisen harjoituksesi? Tänään, tässä hetkessä, tällä paikalla. Se kertoo sinulle, kuka olet ja mitä haluat olla.

 

Väkivalta ja vihapuhe

Funakoshi Gichin oli oppinut runoilija ja filosofi, joka muistetaan paremmin siitä, että hän teki okinawalaisen nyrkkeilyn tunnetuksi Japanissa ja länsimaissa. 1930-luvulta lähtien hänen opetuksestaan ruvettiin käyttämään nimitystä karate.

Funakoshi kysyi oppilailtaan: ”Kuinka usein luulette tarvitsevanne näitä taitoja?” Kun vastausta ei kuulunut, hän jatkoi itse: ”Korkeintaan kerran tai kahdesti elämässä.”

Väkivalta on tavattoman vakava asia. Lyönti, potku tai huitaisu voi aiheuttaa peruuttamattoman ruumiinvamman tai kuoleman. Tämän ymmärtävät vain harvat silloin, kun he ovat vihan vallassa.

Ihmisen psyykeen väkivalta vaikuttaa syvällisesti ja kauaskantoisesti. Väkivaltatilastoissa Suomi nousee monilla mittareilla ikävästi esiin.

Funakoshi toteutti ’tietään’: mitä enemmän hän harjoitteli, sitä epätodennäköisemmäksi tuli, että hän olisi joutunut tappeluun. Jokainen paneutuvasti itsepuolustus- tai taistelutaitoja tutkiva huomaa, miten mieli ja asenne muuttuvat. Siksi budon eli sotataitojen tosi harjoittaja on rauhan mies.

Minua kavahduttaa vihapuhe, joka näinä päivinä kumpuaa internetin palstoilta ja Facebookista. Solvaukset, vastapuolta halventavat arviot ja kirosanat sinkoilevat. Tästä puheesta on äärettömän lyhyt askel väkivaltaan.

1975 Paavo Haavikko antoi Hannu Taanilalle radiohaastattelun, jossa hän puhui fasismista. Taanila melkeinpä hermostui, kun Haavikko käytti käsitettä totutusta poikkeavalla tavalla.

Haavikko sanoi, että fasismia on kaikki fasistinen toiminta, tapahtuipa se minkä tahansa aatteellisten tunnusten alla. Hän kieltäytyi lausumasta syytöstään ääneen mutta vihjasi vahvasti, että tuon ajan vasemmistolaisissa aatesuuntauksissa oli fasistinen osatekijä mukana.

Vuonna 2012 perussuomalaisten kannattajia nimitetään herkästi fasisteiksi. Ja todellakin: heidän joukossaan näyttää olevan ihmisiä, joilla on oikeasti vaarallisia mielipiteitä. Lisäksi minua on ruvennut pelottamaan, että myös anti-perussuomalaisissa saattaa olla fasisteja.

Kerrataanpa vielä Haavikon määritelmä: fasismia on fasistinen toiminta. Se kieltää vastapuolelta demokraattiset oikeudet ja ihmisarvon.

Vihapuhe, solvaus ja painostaminen tuntuvat minusta aina vastenmielisiltä riippumatta siitä, kenen suusta ne tulevat. Siksi olen kehittänyt fasismitestin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin.

1. Käytätkö perussuomalaisista puhuessasi sellaisia sanoja kuin ”vittu”, ”saatana”, ”paska” tai nimitteletkö tai pilkkaatko heitä? 2. Oletko sitä mieltä, että perussuomalaiset ovat älyllisesti sinua alempiarvoisia? 3. Olisitko valmis vetämään rasistisia mielipiteitä huutelevaa persua nokkaan?

Jos vastasit johonkin kysymykseen myöntävästi, sinussa on annos fasistia – joko vähän tai enemmän.

Pekka Haaviston myötämielinen ele perussuomalaisia kohtaan presidentinvaalikampanjan aikana antoi tärkeän esimerkin. Jokainen mediaa seuraava saattoi huomata, että myötätunto, ystävällinen puhe ja pyrkimys ymmärtää synnyttivät myös vastapuolella ymmärtämystä ja sopusointua.

Vihapuhe ja väkivalta eivät pysty korjaamaan vääryyksiä. Niillä on taipumus tuottaa lisää vääryyttä tähän maailmaan, tähän ainoaan, tähän yhteiseen.

We are the good guys

Harjoittelin joskus intensiivisesti karatea tyylisuunnassa, jonka oli perustanut amerikkalainen Paul Arel. Hän oli 1950-luvulta lähtien opiskellut syvällisesti perinteisiä japanilaisia sotataitoja ja oli ollut muun muassa USA:n merijalkaväen lähitaistelukouluttajana ennen ryhtymistään yksityisyrittäjäksi.

Eräs Arelin tunnuslause oli: ”We are the good guys.” Niin amerikkalaiselta kuin lausahdus kuulostaakin, sen pohjana oli toisaalta myös bushido, Japanin samuraiden eettinen koodisto.

Sanotaan, että karatessa ei ole ensimmäistä lyöntiä. Jokainen tekniikka alkaa torjunnalla. Karaten harjoittaja ei saa hyökätä, hän voi ainoastaan puolustautua. Itsepuolustuksen idea onkin vahvasti esillä kaikissa itämaisissa taistelutaidoissa, ja sillä perustellaan saleilla opeteltavan väkivallan eettinen korkeatasoisuus.

Tosiasiassa samurait eivät ole koskaan olleet erityisen jaloja, vaan he olivat raakoja ammattisotilaita. 1930-luvulla, jolloin vanhat taistelutaidot kehittyivät uuteen kukoistukseen ja karate levisi länsimaiseen tietoisuuteen, militarismi Japanissa nousi vyöryen esiin. Nankingin verilöylyssä 1937 japanilaiset harjoittelivat perinteistä miekankäyttötaitoa oikein urakalla muista julmuuksista puhumattakaan.

Barack Obaman operaatio Osama bin Ladenin eliminoimiseksi toteuttaa amerikkalaisten käsitystä puolustautumisesta. Sitä voisi nimittää laajennetuksi itsepuolustukseksi. Jotta puolustautuminen olisi kyllin tehokasta, on joskus ryhdyttävä hyökkäykseen ja varmistettava strategiset asemat. Tätä ideaa USA on toteuttanut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ympäri maailmaa. Bin Ladenin tappaminen on tietenkin myös kosto.

Usein ajatellaan, että itsepuolustus oikeuttaa voimakeinot. Näin ei kuitenkaan ole. Väkivalta on väkivaltaa, ilman lievennyksiä. Sen, joka siihen ryhtyy, on elettävä päätöksensä kanssa. Lukemattomat sodan veteraanit voivat kertoa painajaisistaan, vaikka tappamisen oikeutus on heille moneen kertaan perusteltu ja siunattu.

Kerran harjoittelimme salilla puolustautumista aseita vastaan. Muuan amerikkalainen ohjaaja käski tehdä sellaista, josta Suomessa saisi ehdottoman vankeustuomion mutta joka USA:ssa lienee perustavia kansalaisoikeuksia: pistoolin riistämisen jälkeen hän käski ampua hyökkääjän.

Kuulostaa ontuvalta vedota lainsäädäntöön, kun joissakin maissa yksilöllä on varsin laajat oikeudet voimankäyttöön. Sotarikostuomioistuimet ovat irvokkaita näytöksiä, joissa yritetään saada oikeutta maailman perimmäistä pahuutta vastaan.

Laulussaan Devils And Dust Bruce Springsteen kuvaa jalkaväkisotilaan kokemusta Irakin sodasta ja tuo kouriintuntuvasti esille, että raakuuteen ja silmittömään tappamiseen ajaa pelko. Hän on tavoittanut psykologisen oivalluksen: luultavasti pelko kätkeytyy kaiken väkivaltaisen käyttäytymisen taustalle. On surullista ja järkyttävää, miten muu maailma saa kokea nahoissaan yhä uudestaan amerikkalaisten kollektiivisen pelon.