”Peloton ääni on kuolematon”, sanotaan Upanisadeissa. Tarkkaan ottaen lause on Tuomas Anhavan runosta, hänen tulkintaansa 2800 vuoden takaisesta tekstistä. Puhutaan hyvin iäkkäästä kirjallisuudesta, varhaisemmasta kuin Ilias, joka on länsimaisen kirjallisuuden vanhin teos. Sanat ovat kulkeneet pienen matkan kohti kuolemattomuutta.
Kyseisessä Chandogya-upanisadissa todetaan, että joka katsoo tarkasti kuvaansa veden pinnasta, näkee todellisen itsensä: kuolemattoman, pelottoman sielunsa. Olisiko näin vanhoilla totuuksilla vielä käyttöä? Minusta näyttää siltä, että nykyään on joka puolella kyyristelijöitä ja väistelijöitä.
Vanhemmat eivät uskalla laittaa rajoja teini-ikäisille lapsilleen. Työntekijät pelkäävät työnsä puolesta, eivätkä johtajat tohdi kohdata alaisiaan. Kirjailijat pelkäävät Helsingin Sanomien kulttuuriosastoa. Kustantajat eivät uskalla sanoa ketjujen ostajille, mikä kirjojen vähittäiskaupassa on vikana, ja kaatavat lisää ilmaista viinaa. Perussuomalaiset pelkäävät muunvärisiä, ja kaikki loput pelkäävät persuja.
Kaiken huippuna Journalisti-lehti kertoo, etteivät toimittajat uskalla enää valita aiheitaan vapaasti. Lehtitalot ja ulkopuoliset painostajat ovat lopultakin onnistuneet muuttamaan journalismin viihteeksi, jonka tarkoitus on vain tuottaa taloudellista voittoa.
Jos toimittaja sensuroi itseään pelon vuoksi, hänen olisi syytä vaihtaa ammattia. Pelkoa hän toki saa tuntea, hänen pitääkin tuntea sitä jos siihen on aihetta.
Stephen Elop vaikuttaa pelottomalta ihmiseltä. En osaa perustella vaikutelmaani ja voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että hänellä on yhteys omaan sieluunsa. Hän on katsonut tarkkaan omaa kuvajaistaan ja hän on nähnyt itsensä. Sen vuoksi hän on menestynyt, ja sen vuoksi hän uskaltaa tehdä vaikeita ratkaisuita.
Entä jos kaikesta huolimatta pelkää? Jos ei pysty pääsemään peloistaan?
Kukapa olisi täysin peloton. Jokaisessa päivässä kohtaan monia pelon aiheita, joista osasta selviän kohtalaisesti, toisista taas huonommin.
Anhavan sitaatti tarkoittaa, että tekee pelottomia tekoja, sanoo pelottomia sanoja, laulaa pelottomia lauluja. Se tulee mahdolliseksi, kun on uskaltanut katsoa itseään sielua myöten.