Ääneen luetut

Mökkielämä 1960–70-lukujen taitteessa oli niin intensiivistä, että minä ja veljeni emme koskaan tarvinneet ajanvietettä. Viihdyimme ja viihdytimme itseämme aktiivisesti aamusta iltaan.

Joinakin kesinä kuitenkin saunan ja iltapalan jälkeen seurasi ohjelmanumero radiosta. Pienessä, vanhan aitan hirsistä rakennetussa kesämökissä kuuntelimme Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja.

En pysty äkisti määrittämään, mistä vuosista on kysymys, mutta ilmeisesti Yle lähetti kesäisin uusintana ikivanhoja Outsiderin kuunnelmia. Ne kestivät viisi minuuttia ja loppuivat aina kutkuttavaan cliffhangeriin: ”Jatkuu huomenna.”

Viisi minuuttia riitti tempaisemaan meidät kiehtoviin maailmoihin ja jännittäviin seikkailuihin. Loppulause varmisti, että seuraavana iltana olimme jälleen oikealla kellonlyömällä radion ääressä.

Tilastojen mukaan viimeistään kevään 2020 kuluessa äänikirjat ovat lyöneet läpi. Ääneen luettu kirjallisuus on ollut kuitenkin pitkään olemassa. Tosin olen tähän kevääseen asti luottanut enemmän painettuun sanaan.

Opiskeluaikoina kuuntelin jonkin verran ns. kirjallisia äänilevyjä. Dylan Thomasin väkevät runoluennat ovat jääneet mieleen.

Kun lapset olivat pieniä, aika ei aina riittänyt satujen lukemiseen. Silloin laitoin pyörimään Thorbjørn Egnerin Hyppeli-hiiren tai Kolme iloista rosvoa, jotka alun perin musiikkisaduiksi kirjoitettuina olivat jokseenkin riemastuttavaa kuunneltavaa.

Kirjoittaminen ja lukeminen ovat osa ammattiani ja niissä on usein työnteon maku. Siksi äänikirjojen parissa tunnen olevani vapaalla.

Kaikissa kuuntelemissani kirjoissa ääneen lukeminen tuo jotain lisää teokseen. Harri Virtasen oma selkeä ja rauhallinen luenta teoksestaan Trauma ja rakkaus vahvistaa kirjan terapeuttista sanomaa.

Philip Teirin Jungfrustigen-romaania ryhdyin kuuntelemaan, koska ihmissuhdetarinat kiinnostavat minua. Hauska lisäjännite tulee siitä, että lukija Hannes Meidal on riikinruotsalainen näyttelijä ja että tapahtumat sijoittuvat olennaisesti Helsinkiin.

Pientä keskustelua on kai käyty siitä, miten paljon lukija saa värittää äänikirjan tekstiä. Riikka Ala-Harjan Saab-romaani saa Meri Nenosen tulkinnasta energialatauksen, josta kovasti nautin. Anni Saastamoisen Sirkka tuntuu melkeinpä suoraan ääneen kirjoitetulta.

Alkukesän elämyksen on tarjonnut Otto Gabrielssonin itsensä lukema Vildhavre. Hän tekee sen ilman korostuksia ja tuo avoimesti persoonansa esiin. Viimeinen kirje välinpitämättömälle isälle on riipaiseva mutta sovittava. Kun kipeät asiat on sanottu ääneen, se myös luo rakkautta. Kunpa Jörn Donner olisi elänyt vähän pidempään ja olisi ehtinyt kuunnella äänikirjan.

E-kirja: lukijan oikeudet

Kirja on kokenut monia muodonvaihdoksia: savitaulu, pergamenttikäärö, painettu kirja. Filosofisesti voidaan ajatella, ettei formaatti muuta kirjaa: kirjallinen teos on jotain muuta kuin kaikki sen kappaleet ja laitokset. Mutta historiallisessa jatkumossa kirjan muutokset ovat väistämättä vaikuttaneet sisältöihin ja ilmaisutapoihin.

E-kirja ei ole vielä löytänyt erityisiä ulottuvuuksiaan, mutta sen se tulee varmasti tekemään. Jo nyt voitaisiin hyödyntää yksinkertaisin tavoin sähkökirjan etuja. Tarkoituksenmukaisuuden vuoksi esimerkiksi Jörn Donnerin muistelmat olisi voitu julkaista painettuna kirjana puoleen tiivistettynä, jolloin sähkökirja olisi ollut entusiasteille tarkoitettu director’s cut, tuhatsatasivuinen Mammutti.

Lukijan oikeudet uhkaavat jäädä sähkökirjasta käytävän keskustelun alaviitteeksi. Väitän kuitenkin, että niillä on ratkaiseva merkitys markkinoiden syntymisessä ja lukijoiden sitoutumisessa e-kirjan käyttäjiksi.

Perinteisen kirjan ostajalla on varsin laajat oikeudet. Luettuaan hankkimansa kirjan hän voi lainata sitä niin monelle ystävälleen kuin haluaa. Hän voi myydä sen eteenpäin mihin hintaan vain saa sen kaupaksi. Hän voi sujuvasti kopioida kirjaa omiin tarkoituksiinsa.

Sähkökirjan drm-suojaukset estävät tällaisen toiminnan. Onkin monesti todettu, että oikeastaan e-kirjaa ei osteta vaan sen käyttöoikeus vuokrataan.

Syksyllä otsikoihin levisi norjalaisen Linn-nimisen naisen tapaus, josta ensimmäisenä kertoi hänen ystävänsä Martin Bekkelund. Naisen varsin laaja e-kirjasto katosi ja Amazon sulki hänen tilinsä. Ilman selityksiä.

Ensiksi arveltiin, että Linn olisi ostanut kirjansa väärästä verkkokaupasta ja siten rikkonut käyttöoikeussopimusta. Tällöin kirjojen poistaminen olisi johtunut kustantajien vaatimuksesta. Mutta taustalla olikin monimutkaisempi sekaannus.

E-kirjan käyttäjänä minulle aiheuttaa levottomuutta ajatus siitä, että lukulaitteelta ja pilvestä häviäisivät ostamani kirjat. Käyttöehtojen rikkomisen lisäksi syynä voisi olla yrityskauppa, konkurssi tai palvelun lopettaminen kannattamattomana. Menetyksen tekee vielä vakavammaksi se, että kirjoihin liittämäni muistiinpanot häviäisivät samalla kertaa.

Ongelman ratkaisuksi on olemassa erityisiä ohjelmia (esimerkiksi Calibre), joilla kopiosuojauksen voi poistaa ja joilla voi varmuuskopioida e-kirjastonsa. Mutta tällöin menetetään sähkökirjojen hankkimisen ja käyttämisen vaivattomuus.

Lukijan oikeuksien kannalta minimivaatimukset olisivat laitteista ja ohjelmista riippumattoman e-kirjaformaatin luominen sekä kopiosuojauksesta luopuminen. Puheet piratismista tässä kohtaa ovat tekopyhiä, koska e-kirjamarkkinoilla ei ole vielä nähty aitoa kilpailua. Kaikki osapuolet koettavat vahtia omia etujaan ja pattitilanne jatkuu.

Olen varma, että lukijan oikeuksien kunnioittaminen hyödyttäisi myös kirjailijoita, kustantajia ja jälleenmyyjiä. Kuka uskaltaa ensiksi ryhtyä pelaamaan reilun pelin säännöillä?