Avainsana: Ilman sitoumuksia

Älä spoilaa

Jos selostan teini-ikäiselle tyttärelleni liian tarkasti jonkin romaanin tai elokuvan juonta, hän huudahtaa: ”Älä spoilaa!”

Minua itseäni ei ole oikeastaan koskaan haitannut, jos joku kertoo juonen etukäteen. Olen ajatellut, että tarinoissa on tärkeämpiä tasoja kuin se, miten tapahtumat etenevät ja minne ne päätyvät.

Joskus jo alussa ilmenee, että päähenkilö kuolee. American Beauty -elokuvassa päähenkilö Lester Burnham kertoo sen heti itse. Sillanpään romaanin ensiriveillä teloitettava Toivolan Jussi menee valmiiksi ruumiskasan päälle makaamaan.

Kun loppuratkaisua ei tarvitse jännittää, voi kiinnittää huomiota muihin asioihin. Silloin luku- ja katsomiskokemus saattaa olla syvempi ja täyteläisempi.

Mutta nyt käännän kelkkani. Olen kirjoittanut Ilman sitoumuksia -romaanini siten, että juonen käänteillä onkin paljon merkitystä. Esitän siis nöyrän toivomuksen: älä kerro liikaa.

Jos olet lukenut romanin ja aiot kommentoida sitä julkisesti tai sosiaalisessa mediassa, koeta asettaa sanasi niin taiten, ettet paljasta juonta. Tämä olisi minulle kovin tärkeää.

Älä spoilaa!

Miten aukeaa avainromaani

Minulta on kysytty, olenko kirjoittanut avainromaanin. Pian ilmestyvä Ilman sitoumuksia -romaani tapahtuu nimettömäksi jäävässä itäuusimaalaisessa pikkukaupungissa. Sattumalta asun itse samanlaisessa.

Alun perin avainromaani tarkoitti sitä, että on romaani ja siihen avain. 1700-luvulla Ranskassa Madeleine de Scudéry sijoitti teoksiinsa hovista tunnettuja henkilöitä. Skandaaleja välttääkseen hän teki sen peitellysti ja vaihtoi nimet.

Varsinaisen kirjan ohella painatettiin erikseen lista, johon oli merkitty kuka kukin oli tosimaailmassa ja jonka utelias lukija saattoi hankkia. Henkilöluettelo oli siis romaanin avain.

Kun kirjoitan romaanin, rakennan kokonaisen maailman, aikakauden, miljöön ja sijoitan sinne henkilöt. Teen sen parhaiten hyödyntämällä omia kokemuksiani, sitä mitä olen elämässä nähnyt. Eläydyn romaanin henkilöihin sen perusteella, mitä ymmärrän ihmisten käyttäytymisestä todellisessa maailmassa.

Väljässä merkityksessä melkein kaikki romaanit ovat avainromaaneja. Mutta miltei aina tosimaailman vastaparien etsiminen kiinnittää huomion sivuun teoksen ytimestä.

Ilman sitoumuksia -romaani toimii fiktion luonnonlakien mukaan fiktion maailmassa. Olen nähnyt paljon vaivaa tarinan ja henkilöiden sepittämiseen.

Sanat kantavat

Ennen oli olemassa sellainen kirjallisuuskäsitys, että runo tai novelli sisältää parhaat sanat parhaassa järjestyksessä. Mitään ei voi lisätä, mitään ei voi ottaa pois. Minäkin ajattelin hyvin pitkälti samoin.

Olen viime aikoina kuunnellut paljon lattarimusiikkia. En osaa espanjaa, mutta vähitellen olen oppinut ymmärtämään jonkin ilmauksen sieltä täältä.

Sanakirjasta katsomatta tiedän mitä tarkoittavat: Canción para ti, Sin salsa no hay paraíso tai Confesiones del corazón. Jos aikaa olisi tarpeeksi, ehkä oppisin espanjan luonnonmenetelmällä.

Olimme rakkaani kanssa kerran Lissabonissa, ja päädyimme illalla ravintolaan kuulemaan fadoa. Portugalin kieli poikkeaa niin paljon jopa sukukielistään, että se kuulostaa aivan käsittämättömältä.

Nuorehko, alle kolmikymppinen mies aloitti fadon, pakahduttavan tunteellisen laulun, jonka sanoista en tiennyt mitään mutta jonka ymmärsin heti. Minulla nousi pala kurkkuun ja kyyneleet kihosivat silmiin.

Nuori mies kertoi fadossaan siitä, miksi hän oli päätynyt narkkariksi, miten hän koetti ahdingossaan elää eteenpäin ja miten hänellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin laulunsa. Hänen kurjuutensa oli hänen rikkautensa. Olen aivan varma, että laulu kertoi tästä.

Ajattelen nykyään taiteellisista teksteistä niin, että sanoilla ei ole kovin paljon merkitystä. Tärkeää on se, mitä sanat välittävät. Jokainen sana on mahdollista vaihtaa, jos halutaan. Mutta se mitä sanat kantavat, menee suoraan sydämestä sydämeen.

Hissipuhe

Olin nuorena kirjailijana kustantajani infossa. Meitä oli siinä muitakin syksyn julkaisijoita. Tiedotuspäällikkömme syöksyi paikalle touhukkaana ja sanoi, että iltapäivälehden toimittaja oli niillä hetkillä saapumassa ja että meidän tuli olla valmiina.

Toimittajalla oli kuvaaja mukana. Hän otattaisi meistä valokuvia ja pyytäisi lyhyet luonnehdinnat, mistä kunkin uutuuskirjassa oli kysymys. Nyökyttelimme, asia hoidossa.

Ryhdyin heti miettimään, mitä ytimekästä kirjastani sanoisin. Tuota pikaa muotoilin mielessäni nasevan repliikin.

Toimittaja saapui, kysyi kysymyksensä. Kuvaaja otti kuvat. Jokainen kirjailija vuorollaan tiristi virkkeensä. Toimittaja teki muistiinpanot ja sanoi, että hän käyttäisi niitä seurapiirisivun kuvateksteissä.

Hissipuhe, englanniksi elevator pitch, tarkoittaa sitä, että sinulla on 20–30 sekuntia aikaa olla vakuuttava. Sitä kuulemma kannattaa harjoitella, jos tähtää menestykseen.

Lehti ilmestyi. Kustantajan tilaisuudesta oli puolenkymmentä fotoa. Kuvateksteissä näkyi lähinnä henkilöiden nimet. Teosluonnehdinnoilla ei ollut tällä kertaa käyttöä.

Olen aika haluton tiivistämään hissipuheeksi romaania, jonka parissa olen työskennellyt yli kaksi vuotta. Jos on pakko, voin sen kyllä tehdä.

Saranoiden voitelu

Olen pitkään halunnut kirjoittaa tyhjyydestä. Tai tyhjästä. On vaikea ajatella ja käsittää sitä. Buddhalaisissa kirjoituksissa selitetään: koska kaikki muuttuu ja ilmiöt ovat väliaikaisia, niiden perimmäinen olemus on tyhjä.

Sanotaan myös, että jokainen esine tai asia on tyhjä, koska sitä ei ole olemassa ilman kaikkea muuta.

Saranat eivät ole mitään ilman ovea ja taloa. Mutta talokaan ei ole mitään ilman ovea ja saranoita.

Talo on rakennettu niin, että nuo saranat tuossa edellyttävät oven, talon ja kivijalan sekä taitavan sepän joskus kauan sitten. Jos saranat on voideltu sianihralla, mukaan tulee myös teurastaja, ja jos on käytetty vaseliinia, tarvitaan öljynjalostusteollisuus ja englantinen kemisti Robert Chesebrough.

Mitään ei ole olemassa ilman kaikkea muuta. Fyysikko Carl Saganilta on lähtenyt lentoon ajatus, että meidät on koostettu tähtien materiasta. Mutta tähtiäkään ei ole ilman meitä.

Katselen ympärilleni pikkukaupungissa, ja minun on helpompi tajuta keskinäinen riippuvuus. Ajattelen usein kanssaihmisiä. Nuoruuden individualismi ja itsekorostus tuntuvat jo hieman huvittavilta.