Avainsana: Helsingin Sanomat

Facebookista poistuneet, lopullisesti

Olemme kaikki erilaisia. Annetaan toistemme olla sellaisia kuin kukin olemme. Tiedän, että monet ajattelevat tästä asiasta eri tavalla.

Inhoan kuolemaa Facebookissa. Se liikauttaa minua joka kerta, mutta en haluaisi kohdata sitä naamakirjan tapahtumakutsujen, mainosten, kissavideoiden, narsistisen itsebrändäyksen ja latteiden mietelauseiden seassa.

Joskus Facebook-kuolema tapahtuu julkisuuden henkilölle ja leviää näkyvästi myös joukkotiedotusvälineissä. Rockmuusikon poistuminen saa aikaiseksi kollektiivisen tunnevyöryn niiltä, jotka ovat ”aina kuunnelleet” juuri häntä ja jotka kirjoittavat kommenttikenttään ”RIP”.

Loppukesällä kuolivat Matti Mäkelä ja Claes Andersson. Kumpikin ehti saattaa valmiiksi kirjan syksyn markkinoille.

Mäkelän muistelmat ovat tutunomaista provosoivaa mekastusta. Hänen sairastumisensa ja tuleva kuolemansa ehdittiin sitä ennen tyhjentävästi käsitellä Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa.

Claes Anderssonin hyvästijättö elämälle on kaunis, vähäeleinen, ironinen, viisas, kolmiosainen romaanisarja alter egon Oton vanhuuden viimeisistä ajoista.

Matti Mäkelä ja Claes Andersson olivat Facebookissa ’kavereitani’, mitä se sitten tarkoittaakin. Tosielämässä olimme kollegoita, hädin tuskin tuttuja. Tällainen on sosiaaliselle medialle ominaista.

Käy toki väistämättömästi, että kuolema – niin kuin kaikki muukin – tapahtuu myös Facebookissa. Jos naamakirjan kavereiden määrä yltää satoihin, vuosien mittaan monelle heistä tulee noutaja.

Yksi lakkaa vain päivittämästä. Toisen omaiset kirjoittavat kuolleen seinälle kiitoksensa huomioimisesta. Kolmas jää kummittelemaan naamakirjaan, ja asioiden tilasta tietämättömät facebookilaiset onnittelevat haamua hilpeästi syntymäpäivänä. Neljäs kertoo jonkun läheisen perheenjäsenen menehtyneen, ja epäröin, pitäisikö minunkin liittää osanottoni täysin tuntemattoman ihmisen nuoruuskuvan alle, kuten 300 muuta on jo tehnyt.

Oli muuan raastava kokemus. Entisaikojen ystävä oli vakavasti sairastunut. Kuolemanahdistusta lievittääkseen hän joi itsensä usein humalaan ja kirjoitti kitkeriä päivityksiä. Kiinnitin niihin huomiota mutten koskaan reagoinut.

Yllättäen jonain iltana hän lähetti minulle Facebookissa yksityisviestin. Hän tiedusteli, voisinko auttaa häntä kuoleman kohtaamisessa, voisinko tarjota hänelle tyyneyttä, koska harjoitin buddhalaista meditaatiota.

Kysymys oli tyrmäävä. Ehdotin, että tavattaisiin. Samanaikaisesti tunsin, että tämä haaste ylitti voimavarani moninkertaisesti. Minulla ei ollut mitään annettavaa, joka olisi auttanut häntä. Mutta ystävänä en voinut muutakaan kuin yrittää.

Tapaaminen ei koskaan toteutunut ja pian hän kuoli.

Vainajat ovat minulle läheisiä, tärkeitä ihmisiä. Joskus he tuntuvat enemmän läsnäolevilta kuin elävät, kuten Claes Andersson kirjoittaa. Haluan ajatella edesmenneitä yksi kerrallaan ja surra heitä rauhassa, jos minusta tuntuu siltä.

Suru on – edelleen Anderssonin sanoin – äärimmäisen intiimiä ja henkilökohtaista. Siksi en aio jakaa sitä koskaan Facebookissa.

Mikä oikeastaan on kirja

Annoin lopulta periksi. Ryhdyin ääni- ja e-kirjoja tarjoavan palvelun asiakkaaksi. Kuukausimaksua vastaan saan lukea ja kuunnella kirjoja rajattomasti, kunhan vain tarjolla on riittävästi minua miellyttäviä teoksia.

Tämä odotus on täyttynyt kevyesti. Olen parissa kuukaudessa lukenut sen verran uutuuskirjoja, että olen ’säästänyt’ sievoisen summan rahaa. Jonkin tietyn kirjan omistaminen ei ole minulle tärkeää, kun minulla on joka tapauksessa paljon kirjoja ja niitä koko ajan tulee ja menee.

Jotain enteellistä ironiaa on siinä, että luin Pekka Tarkan muistelmat Onnen Pekka kyseisessä palvelussa e-kirjana. Hän on nuoruudessani ollut minulle tärkeä mentori sillä tavoin, että vuonna 1987 hän pyysi minut Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelijaksi.

Tarkan kirja päättyy vuoteen 1989 ja HS:n Varkauden satelliittipainon käyttöönottoon. Hän toteaa gutenbergiläisen aikakauden tulleen lakipisteeseensä ja ”elektronisen vallankumouksen” antavan merkkejä itsestään. Uusinta tekniikkaa edustavan painokoneen vierellä hän on kuulevinaan etäisen uhkaavan äänen:

”Aikanne menee mailleen. Muste ja paperi loppuu, eikä teitä enää ole.”

Kirjoittaminen ei kuitenkaan maailmasta lopu. Kun olen nyt luopunut kirjapalvelujen jääräpäisestä vastustamisesta, minulle on tullut tunne, että kirja etsii uusia muotoja. Enkä tarkoita tällä äänikirjoiksi suoraan tuotettuja dekkareita tai eroottisia novelleja. Jotain aivan uutta on tulossa, vaikka minä en sitä tällä hetkellä osaa kuvitella.

Kirja-alan vallankumous on tapahtunut tavattoman hitaasti eikä ehkä ole vielä edes alkanut. Parikymmentä vuotta on julistettu digitaalisuuden tuloa, mutta konservatiivinen ala muuttuu jopa hitaammin kuin on odotettu.

Olen edelleen kovin tyytymätön e-kirjan tekniseen toteutukseen. Laadukas Amazonin Kindle minua miellyttää, mutta kaikki muut toteutukset, joita olen kokeillut, jollakin tavoin aina tuottavat pettymyksen.

Tarkan muistelmat e-kirjana on kuin mikä tahansa tekstitiedosto, jonka rullasin vuoron perään pädiltä ja puhelimen näytöltä. Lukukokemus oli arkinen ja sekoittui siihen, mitä tein sähköisen viestinnän parissa ja sosiaalisessa mediassa. Toki itse kirjan sisältö, Tarkan kuvaus suomalaisen kirjallisuuden kulta-ajasta, tuotti minulle valtavasti iloa.

Kirja voi olla nopeasti ahmaistava tietoteos, näyttelijä-kirjailijan itsensä lukema äänikirja tai lehdistössä huomioitu uutuusromaani. Nämä mielelläni kelpuutan kuukausimaksullisen kirjapalvelun kautta.

Mutta jos haluan aidosti nauttia kirjallisuudesta, ostan paperille kauniisti painetun ja taitavan graafikon viimeistelemän oikean kirjan, varmistan että saan siihen keskittyä, heittäydyn rakkaalle sohvalleni ja annan mennä. Luen, luen, luen.

Kun työnteolta viedään merkitys

Työpäivän alkaessa mieleni jakautuu. Käsitän olevani suomalaisen kirjallisuuden palveluksessa mutta teen töitä media-alalla. Näiden puolien yhdistäminen ei aina onnistu vaivattomasti.

Median kivulias rakennemuutos on kestänyt jo useita vuosia, ja syvällisiä muutoksia on varmuudella vielä edessä. Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen on ilmoittanut, että yhtiö tulee syksyllä muuttamaan rakennettaan radikaalisti. Helsingin Sanomien päätoimittajan erottaminen ja kolmen päällikön irtisanoutuminen ovat olleet esinäytöksiä isoon draamaan.

Epävarmuus on viimein levittäytynyt alalla joka sopukkaan. Oireellisesti Heikki Aittokoski kirjoittaa blogissaan, että kunnon ammattilaisella pitää olla vähintään suunnitelmat A, B ja C. Hän kuitenkin haluaisi mieluiten pitää kiinni suunnitelmasta A, olla edelleen ulkomaantoimittaja päivälehdessä.

Minäkin olen parin vuoden aikana pyöritellyt suunnitelmia A, B, C, D jne. Voisin ryhtyä pitämään joogasalia tai teehuonetta, voisin lähteä pyytämään ”Kitkan viisaita” muikkuja. Entä jos alkaisin yksityisetsiväksi tai taksikuskiksi. Mahdollisuuksia on monia.

Veikko Huovisen B-suunnitelma oli kämppäukon virka jollain pienellä savotalla. Puiden pilkkomista, veden kantamista, kämpän ja saunan lämmittämistä. Ei kuulosta hassummalta.

Luulen kuitenkin, että pysyttelen omalla alallani, siellä missä ovat osaamiseni, kokemukseni ja kontaktini. Tuntuisi tappiolta perustaa teehuone siksi, että kaikki muut työmahdollisuuteni ovat valuneet hukkaan. Mutta arvokkaasti vanheneva, edelleen hiljakseen julkaiseva kirjailija pikkukaupungin teepuodin tiskin takana on sympaattinen mielikuva.

Kun joku alkaa suunnitella alanvaihtoa, käsillä ovat vakavat kysymykset, varsinkin jos hän on pitänyt työtään mielekkäänä. Pintaan nousevat epäonnistumisen tunnelmat. Jos työnantaja ei pysty arvioimaan työntekijän panosta muulla tavoin kuin taloudellisilla mittareilla, hän on menettänyt otteensa ja ymmärryksensä työn sisältöön.

Media-alalla vaikuttaa ilmeiseltä mutta ehkä tämä pätee suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin: työelämä on kriisissä, koska työn tekemiseltä on viety merkitys. Yhtiöiden ”tervehdyttämisen” tai talouspolitiikan kautta asiaa ei voi auttaa, koska työntekijän itsensä pitää saada työstään mielekkyyden kokemus.

Suurikaan ongelma ei ole yrittäjäksi ryhtyminen. Freelancer, osuuskunta, toimiminimi, osakeyhtiö – näissä valinnoissa on kysymys vain käytännön järjestelyistä. Erityisen haasteen tälle ajalle luo se, että perinteiset liiketoimintamallit ovat vaikeuksissa. Jos perustat yrityksen, sinun pitää itse rakentaa malli, mistä raha tulee ja minne se menee ja mistä välistä saat otettua oman siivusi.

Ei ole epäilystä siitä, että uudet rakenteet kehittyvät vähitellen ja että luovat, ahkerat ihmiset löytävät paikkansa, josta he tavoittavat menestyksensä. Mutta kaikilla ei ole sellaiseen edellytyksiä. Heille riittäisi mahdollisuus saada tehdä merkityksellistä työtä.

 

E-kirja: tilastojen valehtelemaa

Olen odottanut, että joku pätevä kulttuuri- tai taloustoimittaja selvittäisi, mitä kirja-alalla todella tapahtuu. Vuosittain tarkasteltuna muutokset eivät ole kovin dramaattisia, joten tilastoista ei voi helposti revitellä otsikoita. Tällaisen jutun tekeminen vaatisi ehkä nykyjournalisteilta liikaa syventymistä.

Markkina supistuu. Minne ostajat menevät? Mitä tekevät nykyään ne, joiden intohimona oli ennen lukeminen?

Tammikuussa Kirjakauppaliitto julkisti 2012 tilastonsa, ja asiaan vihkiytyneet kiinnittivät huomiota, että vuoden myydyimpien e-kirjojen kappalemäärät olivat hämmästyttävän suuria lähtien Leena Lehtolaisen yli 10 000 latauksen ”myynnistä”.

Läpimurto? Mitä ihmettä!

Kukaan alalla toimiva ei kommentoinut näitä lukuja, eikä ainutkaan toimittaja kiinnittänyt niihin huomiota. Järkeenkäypä selitys on, että kylkiäiskampanjat ovat kasvattaneet kappalemääräisiä lukuja. Top-listan euromääräisiä myyntejä ei ole julkistettu.

Helsingin Sanomat uutisoi Kustannusyhdistyksen tilastoihin viitaten, että vuonna 2012 sähkökirjojen myynti kasvoi 123 prosenttia. Tämä luku muodostuu pääasiassa siitä, että sähköisten oppikirjojen myynnissä tapahtui hyppäys. Yleisen kirjallisuuden osalta kasvu oli ainoastaan 36 prosenttia. Samanaikaisesti esimerkiksi tablettitietokoneiden myynti kaksinkertaistui.

Mistä Suomen markkinoilla kiikastaa? Suuressa maailmassahan e-kirjat ovat olleet jo pitkään iso juttu.

Tämänkin käsityksen taustalla on tilastopropaganda. Amazon onnistuu yhä uudestaan saamaan tiedotteensa sellaisenaan mediassa läpi.

Todellisuudessa Amazon ei kerro kirjamyyntinsä liikevaihtoa. Itse asiassa koko Yhdysvaltain kirjamarkkinasta on vaikea saada vertailukelpoisia tilastoja, koska sellaisia ei haluta julkistaa.

Amazonin e-kirjojen lukuja ovat kaiken aikaa vääristäneet ilmaislataukset, nimelliseen 1–3 dollarin hintaan myytävät klassikot ja omakustannekirjailijat. Amazonissa on tällä hetkellä yli miljoona omakustannekirjailijaa, joista valtaosa myy vaatimattomasti ja joista ani harvat menestyvät.

Englanninkielinen markkina on tietenkin maailmanlaajuinen, ja lukuja on vaikea suhteuttaa. Mutta jos arvioidaan, että englantia ensimmäisenä tai toisena kielenä puhuvia on yhteensä vaikkapa 600 miljoonaa, saadaan jokin suhdeluku.

Mitä vaikuttaisi Suomen kirjamarkkinoiden tilastointiin, jos meillä olisi yhtäkkiä muutaman vuoden kuluessa 10 000 omakustannekirjailijaa? Kuvitellaanpa sitä.

Tuoreiden tietojen mukaan e-kirjat vastaavat liikevaihdoltaan Yhdysvalloissa 22 prosenttia markkinoista, ja Iso-Britanniassa 13 prosenttia. En tiedä, miten näitä lukuja tulisi suhteuttaa ja tulkita.

Suomessa sähkökirjamarkkinan suuruus vuonna 2012 oli yleisen kirjallisuuden osalta vain 0,36 prosenttia, ei siis lähelläkään sitä yhden prosentin lukua, jonka alan ammattilaiset ovat heittäneet näppituntumalta. E-kirjamarkkina ei ole käynnistynyt, koska alan toimijat ovat halunneet estää sen syntymisen.

Digitaalinen vallankumous muovaa jo lehdistöä uusiksi ja ulottuu vähitellen vääjäämättä myös kirja-alalle. Maailma muuttuu, Eskoseni, nitisten ja kitisten.

 

E-kirja nyt: käyttäjän kokemus

Pädi on muuttanut ratkaisevasti mediankäyttötottumuksiani. Vihdoinkin todellinen lean back -laite: otetaan takanoja ja kaikki on tässä. Ei tarvitse nousta sohvalta, ennen kuin tulee nälkä tai jano. Läppärin avaan vasta silloin, kun ryhdyn tekemään kirjoitustyötä tms.

Laitteet, sovellukset ja sisällöt hakevat muotoaan ja toisiaan – siitähän median murroksessa on kyse. Mutta tablettitietokoneen käyttökokemus on jo riittävän laadukas ja houkutteleva.

Lehtiartikkelit lukisin pelkästään pädiltä, jos se olisi mahdollista. Helsingin Sanomien markkinointi toimi ennen vuodenvaihdetta minusta väärillä argumenteilla korostaessaan maksumuurin rajoituksia. Olisi pitänyt tähdentää digitaalisen tilauksen etuja ja Hesarin iPad-sovelluksen hienoa lukukokemusta.

Sähkökirjojen osalta kehitys laahaa Suomessa pahasti perässä. Jos haluan hankkia englanninkielisen teoksen, tarkistan Amazonista, onko sitä saatavilla e-kirjana. Jos hinta on kohtuullinen, teen tilauksen yhdellä näpäytyksellä ja muutaman sekunnin kuluttua luen kirjaa.

Ja loikoilen yhä edelleen mukavasti sohvalla.

Amazonin Kindle on ehdottomasti paras sovellus, mutta suomenkielistä kirjallisuutta sille ei ole saatavilla. Applen e-kirjakaupassa on tarjolla Otavan ja Teoksen kirjoja sekä tietysti pitkien artikkelien LongPlay. Lukusovelluksena iBooks toimii tyydyttävästi muttei ole aivan Kindlen veroinen.

Suomalainen kirjallisuus on pääosin tarjolla vain Elisa Kirjan palvelussa. Ilahduttavaa on se, että valikoima laajenee koko ajan ja että kustantajat uskaltavat vähitellen luopua drm-suojauksesta. Ostaminenkin sujuu jo kohtalaisen mukavasti, jos olet asioinut aiemmin. Uuden asiakkaan on syytä suhtautua kärsivällisesti.

Elisan näkyvä ongelma ja ilmeinen kirjamyynnin hidaste on tökerösti toteutettu lukusovellus. E-kirjojen graafinen ilme näyttää kömpelöltä. Tausta on liian valkoinen. Tavutus, oikean reunan tasaus ja tekstin välistys tuottavat ylipääsemättömiä ongelmia.

Minun lukukokemukseni nuo virheet pilaavat. Luen pädiltä käsikirjoituksia sekä monenlaisia teksti- ja pdf-tiedostoja ja edellytän, että ostetut kirjat erottuvat niistä laadukkaalla graafisella toteutuksella. Valitettavasti suomalaiset e-kirjat eivät vielä täytä tätä esteettistä kaipuutani.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana tablettitietokoneita on myyty Suomessa yli neljännesmiljoona ja niiden määrä on siten kaksinkertaistunut. E-kirjojen menekki ei ole kasvanut samassa tahdissa. Tällä hetkellä pädeillä tehdään enimmäkseen muita asioita kuin luetaan kirjoja.

Kevään kuluessa palaan blogissani e-kirjaan ja koetan seuloa tietoa, uskomuksia ja propagandaa. Pysy kanavalla.