Olen ollut paljolti family man, vaikka en ole siinä aivan esimerkillisesti onnistunut. Pidän monia perhearvoja tärkeinä ja olen melkein aina viihtynyt perheessä. Olen saanut lapsilta merkitystä itselleni ja hienoja kuvia muistojen albumiin.
Puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Jos menet naimisiin ja nostat samalla ison asuntolainan, otat melkoisen taloudellisen riskin. Avoliittojen kohdalla luvun täytyy olla suurempi, koska pariutumisen muotona se on löyhempi ja olemukseltaankin ainakin nuorella iällä kokeileva. Olen ollut kerran avioliitossa, ja nykyään olen omantunnon ja sydämen liitossa ilman institutionaalisia vahvistuksia.
Pienessä taloyhtiössämme on kuusi perhettä, joista ainoastaan yksi on eheä ydinperhe. Tietenkin on hyvä, että perhemalli mukautuu yhteiskunnan muuttuessa, mutta kunkin perheen kohdalla ei aina ole kysymys tietoisesta valinnasta. Ajaudutaan kriisiin ja sen jälkeen outoon perhetilanteeseen, jossa olemista ruvetaan opettelemaan. Uudenmallisissa perheissä jännitteet ovat monimutkaisia. Kun katson ympärilleni, ajattelen, mikä hemmetti tässä ajassa on vikana.
Ja kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että epäonnistunutta parisuhdetta ei pidä jatkaa. Kun yhdessäolon mahdollisuudet on kartoitettu ja todettu olemattomiksi, ei edes lapsien vuoksi kannata pysytellä yhdessä. Se vain lisää kaikkien ahdinkoa.
Avioero leikkaa tarinan kahtia: on aika ennen ja jälkeen. Vaikka olen viime vuodet koettanut rakentaa toimivaa uusperhettä, tunnen sisimmässäni, että lopullista eheytymistä en voi enää saavuttaa. On toki mukavia ja täyteläisiä hetkiä, mutta kun ajatus siirtyy johonkin muistoon ennen sitä, sisimmässä vihlaisee. Sielu on viilletty, elämä on halkaistu.
Aikuisella on keinoja käsitellä tällaisia tuntoja ja päästä eteenpäin, mutta lapsille kaiken täytyy olla vielä paljon vaikeampaa. He vain eivät sano sitä ääneen.
Erään tuttavaperheen kolme lasta kokivat vanhempien avioeron kouluikäisinä. Heistä kaksi on kärsinyt vakavista psyykkisistä häiriöistä, jättänyt koulun kesken, ja vasta vuosien vaikeuksien ja oireilujen jälkeen he ovat vähitellen saamassa elämän syrjästä kiinni.
Viimeksi on raportoitu sellaisesta ilmiöstä, että lapsia annetaan huostaan uuden perheen tieltä. En usko, että tällaisiin ratkaisuihin päädytään kevein perustein, mutta en myöskään voi olla säälimättä niitä lapsia ja nuoria, joiden tuska on kovempi kuin se, mitä heidän vanhempansa ovat valmiita kohtaamaan.
Ex-vaimon kanssa sovittiin, että minä kerron tulossa olevasta avioerosta lapsille. Joskus mietin, miten kävikin niin: miksi juuri minä, miksei yhteen ääneen tai ilmoituksena taivaalta. Se oli elämäni vaikein hetki, ne olivat raskaimmat koskaan lausumani sanat. Muistan kirkkaat katseet, jotka eivät kysyneet, eivät esittäneet vastalauseita eivätkä itkeneet. Niihin vain nousi mykkä varjo.