Avainsana: avainromaani

Miten aukeaa avainromaani

Minulta on kysytty, olenko kirjoittanut avainromaanin. Pian ilmestyvä Ilman sitoumuksia -romaani tapahtuu nimettömäksi jäävässä itäuusimaalaisessa pikkukaupungissa. Sattumalta asun itse samanlaisessa.

Alun perin avainromaani tarkoitti sitä, että on romaani ja siihen avain. 1700-luvulla Ranskassa Madeleine de Scudéry sijoitti teoksiinsa hovista tunnettuja henkilöitä. Skandaaleja välttääkseen hän teki sen peitellysti ja vaihtoi nimet.

Varsinaisen kirjan ohella painatettiin erikseen lista, johon oli merkitty kuka kukin oli tosimaailmassa ja jonka utelias lukija saattoi hankkia. Henkilöluettelo oli siis romaanin avain.

Kun kirjoitan romaanin, rakennan kokonaisen maailman, aikakauden, miljöön ja sijoitan sinne henkilöt. Teen sen parhaiten hyödyntämällä omia kokemuksiani, sitä mitä olen elämässä nähnyt. Eläydyn romaanin henkilöihin sen perusteella, mitä ymmärrän ihmisten käyttäytymisestä todellisessa maailmassa.

Väljässä merkityksessä melkein kaikki romaanit ovat avainromaaneja. Mutta miltei aina tosimaailman vastaparien etsiminen kiinnittää huomion sivuun teoksen ytimestä.

Ilman sitoumuksia -romaani toimii fiktion luonnonlakien mukaan fiktion maailmassa. Olen nähnyt paljon vaivaa tarinan ja henkilöiden sepittämiseen.

Syksyn prinssi ja punapää

Kävin katsomassa Syysprinssi-elokuvan. Edesmennyt ystäväni Harri Sirola olisi nauttinut täysin siemauksin tämänkin elokuvan tuomasta huomiosta. Näyttelijä Lauri Tilkasen tulkinnassa on paljon harrimaisuutta, mutta ihminen on tietysti täytynyt kankaalle pelkistää ja litistää ja tyylitellä.

Elokuva perustuu Anja Snellmanin samannimiseen avainromaaniin, taustalla pari muuta avainromaania eli Anjan ja Harrin esikoisteokset. Miksi elämäntarinat ja fiktiot pitää tällä tavoin sekoittaa?

Avainromaanin perusjännite syntyy uteliaisuudesta: jokaista kiinnostaa millaisina todelliset henkilöt esitetään. Kun kirjailija tekee avainromaanin, hän haluaa hyödyntää uteliaisuutta, ja samalla hän myös tietää, että tosielämän reaktiot saattavat johtaa ristiriitoihin.

Mutta kirjailija ei välitä siitä. Hän ehkä jopa nauttii tulevista reaktioista.

Vuonna 1997 Harri julkaisi Anjalle suorasukaisena vastauksena novellikokoelman Syysprinssin kalaretki. Kiihdyksissään Anja otti yhteyttä Harrin kustantajaan. En tiedä, mitä vaatimuksia hän esitti, mutta ainakaan ”syysprinssiä” ei olisi saanut käyttää kirjan nimessä, koska se viittasi suoraan Anjan edellisenä vuonna ilmestyneeseen romaaniin.

Olen tietoinen tästä, koska olin tuolloin Harrin työtoveri ja editori.

Sanoin Harrille: ”Eikö Anja olekin epäreilu. Hänhän oli luvannut, ettei kirjoita sairaalakäynneistä.”

En ikinä unohda Harrin itsetyytyväistä ilmettä. Häntä ei haitannut, vaikka Anja oli pettänyt lupauksensa. Hän nautti tietoisuudesta, että hän oli entiselle rakastetulleen niin tärkeä.

syysprinssiTämän jälkeen viimeistelimme Syysprinssin kalaretki -novellin. Harri kertoi, missä määrin tapahtumat olivat todellisia ja missä määrin keksittyjä.

Harri Sirolan rajoite kirjailijana oli se, että hän ei pystynyt kirjoittamaan pelkän mielikuvituksensa varassa. Lahjakkuudestaan ja monitahoisesta persoonallisuudestaan huolimatta hän ei kyennyt aloittamaan fiktiota ilman todellista tapahtumaa tai muuta koettua kiinnekohtaa.

Hänen piti ensin elää kirjoittamansa todeksi.