Minua askarruttaa suomalainen alkoholismi. Olen huolestunut sen laajoista ja syvistä haittavaikutuksista. Kärsin suunnattomasti joutuessani sen kanssa tekemisiin. Tunnen itseni voimattomaksi silloin kun haluaisin saada aikaan muutoksen.
Minulle on muodostunut vahva käsitys, että koko suomalainen yhteiskunta on sairastunut alkoholismiin. Katson itseni asiantuntijaksi sikäli, että olen suomalainen ja olen kaiken ikäni seurannut enemmän ja vähemmän kohtuullista käyttöä, niin rahvaanomaista kuin sivistynyttä ryypiskelyä.
Somalialaislähtöinen toimittaja Wali Hashi on poikkeavasta näkökulmastaan tehnyt osuvia havaintoja, ja siksi hänen puheenvuoronsa on herättänyt runsasta keskustelua.
Aloitin itse säännöllisen alkoholinkäytön tultuani täysi-ikäiseksi. Määrät olivat aluksi melko pieniä, mutta nuoruuden uteliaisuus vei helposti ylilyönteihin. Ikävuosina 25–30 käytin selvästi liikaa alkoholia. Sen jälkeen olin taas mielestäni ns. kohtuukäyttäjä eli join yhtä paljon kuin muutkin. 34-vuotiaasta eteenpäin alkoholinkäyttöni väheni olennaisesti elämäntapavalintojen myötä, ja 40-vuotiaana lopetin kokonaan alkoholin nauttimisen.
Absolutismi on minun kohdallani väärä sana. Miellän siten, että olen vapautunut alkoholinkäytön sosiaalisista pakkorakenteista. Aluksi se ei ollut helppoa, mutta nykyään tunnen kepeää elämänriemua silloin, kun muut miettivät ottaisko vai eikö ottais.
On hyvin tunnettua, että jos perheessä on alkoholisti, myös muut perheenjäsenet sairastuvat. Juopon vaimo voi alkaa itsekin ryypätä, mutta vaikkei näin kävisi, hän sairastuu rinnakkaisriippuvuuteen. Alkoholistin lapsista tulee helpommin alkoholisteja.
Psykologiset riippuvuusrakenteet vaikuttavat laajemmalti siten, että koska Suomessa on hyvin paljon alkoholisteja, heidän vaikutuksensa läpäisee sosiaalisen verkoston ja koko yhteiskunnan. Tuskin kukaan on suojassa alkoholistien suoranaisilta ja välillisiltä vaikutuksilta. Me olemme kaikki yhtä suurta alkoholistiperhettä.
Suomessa alkoholismin monet muodot kätkeytyvät kohtuukäytön nimiin. Monipuolisesti taiteita harrastavan naisen on välttämättä saatava joka ilta pari lasillista viiniä. Hän ei kerro, että joinakin iltoina menee koko pullo. Viskientusiasti tarkkailee lasistaan tisleen, turpeen ja tynnyrin hienoja vivahteita mutta huomaa jotain olevan vialla vasta sairastuttuaan maksakirroosiin. Sauna- ja iltapäiväkaljat sekä ruoan kanssa juotava viini kuuluvat normaaliin seurustelukulttuuriin ja nostavat viikoittaista kulutusta. Ja joskus on ihan vaan pakko saada kunnon kännit.
Olen väsynyt suomalaisiin alkoholismin peittelypuheisiin. Ärryn juopottelevien porukoiden mekastuksesta puistoissa, kaduilla, junassa ja ylipäätään kaikkialla minne minulla pitäisi olla vapaa, häiriötön pääsy. Olen surullinen, kun näen perheitä terassilla vanhemmat voimallisessa kesäisessä nousuhumalassa.
Lainsäätäjän ja viranomaisten antamat rajoitukset eivät varmaankaan tuo ratkaisua. On selvää, että suomalaisten tulisi sisäistää joukko ehdottomia kieltoja, joista he ovat itse vastuussa. Alkoholinkäyttöön liittyvä sosiaalinen koodistomme kaipaa paljon korjaamista.
En kirjoita tätä siksi, että tuntisin itseni muita paremmaksi. Kuten yllä käy ilmi, olen itse juopotellut eniten silloin kun minulla on ollut pieniä lapsia. Tätä kadun enkä saa tekemättömäksi. Mutta voisiko virheistä oppia?