ahdistuneisuus – Liukkonen

Miksi onnentunne on kovin vaikea tavoittaa mutta ahdistuneisuus valtaa mielen helposti ja pyytämättä? Miksi me länsimaiset ihmiset keskellä ainutlaatuista hyvinvointia ahdistumme ja masennumme? Emmekö vain voisi olla tyytyväisiä siihen mitä meillä on.

Kiehtovassa teoksessaan Pelosta sekaisin Scott Stossel esittelee ahdistuneisuuden kulttuurihistoriaa, kuvailee psykologista ja neurologista tutkimusta ja kertoo omasta varsin vaikeasta, monitahoisesta ahdistuneisuushäiriöstään. Natasha Vilokkisen erinomainen suomennos on myös terminologialtaan tarkka.

Kyky ahdistua on koodattu ihmisen geeneihin. Se on lajikäyttäytymisen luonnollinen osa, ja esimerkiksi apinayhteisöissä sen myötä rakentuu turvallinen hierarkia. Jos olet heikompi lauman jäsen, parempi ahdistua ja väistyä kuin hakeutua konfliktiin ja tulla karkotetuksi porukasta.

Geneettinen valinta on toki suosinut rohkeita ihmisiä mutta toisaalta myös ahdistuvia yksilöitä, joiden edellytykset selviytyä uhkaavissa olosuhteissa saattavat olla paremmat.

Ahdistuneisuuden tutkimus edistyi paljon toisen maailmansodan aikana. Lontoon pommituksissa ”neurootikot” osoittivat ”hämmästyttävää tyyneyttä” ja toimivat yhtä neuvokkaasti kuin terveet kanssaihmisensä. Theresienstadtin keskitysleirille joutunut lääkäri V.A. Kral totesi, että leirin poikkeuksellisissa oloissa ei puhjennut yhtään uutta fobia-, neuroosi- tai ahdistustapausta.

Todellinen pelko saa ahdistuksen väistymään.

Atlantic-aikakauslehden päätoimittajana työskentelevä Stossel on itse käyttänyt psyykenlääkkeitä vuosikymmeniä. Hän selostaa laveasti, miten psykiatrinen diagnostiikka on kehittynyt rinnakkain lääkebisneksen kanssa. Esiin tulee laajamittaisen lääkkeidenkäytön haittoja, mutta myös se, että lääkkeiden kehittämisen myötä on selvinnyt psyykkisten häiriöiden biologinen perusta.

John Bowlbyn klassisen kiintymyssuhdeteorian perusteella oletamme, että turvattomuus lapsuudessa johtaa aikuisiän ahdistuneisuuteen. Toisaalta Jerome Kagan on osoittanut, että lapsuudessaan ylenpalttisesti rakkautta saanut ihminen voi kehittää ahdistuneisuushäiriön, jos hän on fysiologialtaan herkästi reagoiva (mm. mantelitumake).

Monet historian merkkihenkilöt ja nykyajan julkkikset ovat kärsineet vaikeista ahdistuneisuushäiriöistä: Isaac Newton, Søren Kierkegaard, Charles Darwin, Sigmund Freud, Franklin D. Rosevelt, Marcel Proust, Franz Kafka, T.S. Eliot, Mahatma Gandhi, Vladimir Horowitz, Hugh Grant, Donny Osmond, Barbara Streisand. Lista on häkellyttävä ja loputon.

Ahdistuneisuus kuuluu elämään. Tietyissä rajoissa se parantaa suorituksia ja saa meidät yltämään sellaisiin saavutuksiin, joita tavoittelemme.

Jatkuva leppoisa lötköttely aamusta iltaan ja vuodesta toiseen ei voi tuoda pysyvää onnellisuutta. Kenties myös sinä olet huomannut, että pitkittyvän joutilaisuuden myötä nousee ”selittämätön ahdistus”. Silloin ihminen kysyy itseltään, mikä on tämän kaiken merkitys.

Scott Stossel: Pelosta sekaisin – yhden miehen matka ahdistuneisuuden ytimeen. Alkuteos My Age of Anxiety: Fear, Hope, Dread and the Search for Peace of Mind. Suomentanut Natasha Vilokkinen. 500 sivua. WSOY 2016.

Isoissa mytologisissa tarinoissa on aina jotain erityistä, minkä vuoksi ne ovat säilyneet. Minua ovat viime aikoina koskettaneet kertomukset, joiden käänteistä säteilee psykologinen oivallus.

Bruce Springsteen kirjoittaa laulussaan: ”He beseeched his heavenly father to remove the cup of death from his lips.” Hän viittaa tietenkin evankeliumeissa kuvattuun kohtaukseen, jossa Jeesus Luukkaan kirjan 22. luvun mukaan sanoo: ”Isä, ota pois minulta tämä malja.”

Minusta tuntuu, että olen yhtenään samanlaisessa tilanteessa. Tulee jopa halu yleistää: Getsemanen kohtaukseen on tiivistetty universaali psyykkinen jännite, jokaiselle ihmiselle ominainen ja tuttu.

Jos jokin tapahtuma tulee merkitykselliseksi, siihen ei voi mennä kepein mielin ja vihellellen. Muistan millaisia tuskia aiheuttivat kansakoulun ensimmäiselle luokalle astuminen, avioliittoon vihkiminen, akateeminen väitöstilaisuus jne. Kaikilla on lukemattomia tällaisia tilanteita elämänhistoriansa varrella. Tärkeää asiaa ei voi kohdata ilman psyykkistä pakotusta.

Joskus vaikuttaa siltä, että muut kykenevät tähän paremmin. Mutta vakuutan: kaikilla on sama kauhu sydämessään, jotkut vain osaavat peittää sen.

Puhutaan esiintymisjännityksestä. Psykiatrit määrittelevät, että tilapäinen ahdistuneisuus on normaali ja terve reaktiomalli. Siis ohimenevä pikkujuttu, vai?

Minua kiusaa, että tällaisilla puhetavoilla koetetaan pienentää ja latistaa syvää psyykkistä rakennetta. Yllä oleva laulunsäe tekee näkyväksi sen, mikä evankeliumissa on vain vihjattu rivien välissä: ahdistus liittyy kuolemanpelkoon, se on kosmista ahdistusta tuntemattoman, rajattoman edessä.

Lisäksi omalla kohdallani tunnistan toiveen, joka liittyy näihin tilanteisiin: että olisi joku suvereeni säätelijä, joka voisi puuttua asioiden kulkuun ja vapauttaisi minut tekemästä sitä mikä ahdistaa.

Joskus ahdistus kasvaa sellaisiin mittoihin, että on paettava. Muuan ystäväni kertoi äskettäin, kuinka hän nuorena lähti lipettiin ennen määräaikaa treffeiltä, jotka oli saanut sovittua maailman ihanimman tytön kanssa. He eivät koskaan enää tavanneet.

Psyykkisen terveyden ja tasapainon kannalta ei kai ole kuin yksi todellinen vaihtoehto: kuolemanpelko täytyy tunnistaa ja siitä huolimatta astua suoraan kohti ahdistuksen aiheuttajaa. Se on ihmisen osa tässä maailmassa.