Pertti Nieminen nostaa runoilija Su Tung-pon Kiinan kultakauden mestarien rinnalle
Pertti Nieminen: Sateen jälkeen. Su Tung-pon laulurunoutta. Otava. 125 s.
Pertti Niemisen kääntäjäntyö karttuu vuoden parin välein aina uudella merkittävällä ja kiehtovalla teoksella. Myös huomattavana maalarina ja kalligrafina tunnettu Su Tung-po oli aikansa suurin runoilijanimi. Sateen jälkeen -valikoima pysähdyttää eleettömän ja vivahteikkaan lyriikan ääreen.
Tuhat vuotta vanhoja kiinalaisia runoja lukiessa oivaltaa äkkiä, miten edistyksellisestä välineestä on kysymys. Runo on interaktiivinen viestin, joka ei kerta kaikkiaan suostu toimimaan, ellei vastaanottaja osallistu aktiivisesti tapahtumaan.
Itse asiassa Niemisen kirja on suorastaan multimediateos, joka sanan, kuvan ja äänen lisäksi sisältää vielä tuoksutkin. Runot ovat hypertekstejä, joista aukeaa kiinnostavia linkkejä Kiinan kirjallisuuden muille värikkäille sivuille.
Tämän vuoksi yritän aina varata kiireetöntä aikaa Niemisen kiinalaisiin tarttuessani. Runot on luettava vähintään kolmeen kertaan lävitse.
Ensimmäinen lukukerta menee kuulosteluun ja haisteluun, alustavien vaikutelmien vastaanottoon. Toisella kierroksella tutustun Niemisen kommentaareihin ja kaivan esiin muita teoksia, jotka valottavat taustaa. Kolmannella lukukerralla voi sitten riemastuen nähdä, mitä kaikkea runon pelkistynyt muoto sisältää.
Iskelmistä taiderunoudeksi
Kiinan kultakauden 700-luvun runoilijoista tunnetaan hyvin sellaiset nimet kuin Li Po ja Tu Fu. Nämä mestarit ovat jättäneet varjoonsa myöhempiä seuraajia, joista yksi on Su Tung-po (1037–1101), Sung-kauden merkittävin kirjailija.
Nieminen haluaa valikoimallaan tehdä oikeutta Sulle ja saatesanoissaan nostaa tämän mainittujen suuruuksien rinnalle.
Maansa tavan mukaan Su toimi virkamiehenä mutta jouduttuaan epäsuosioon hänet karkotettiin hoitamaan pikkuvirkoja syrjäseuduilla. Hän kirjoitti laajan tuotannon proosaa ja runoutta. Sateen jälkeen sisältää yhtenäisen valikoiman hänen tzu-lyriikkaansa.
Alkuaan tzu oli kirjaimellisesti laululyriikkaa, tunnettuihin sävelmiin sommiteltuja sanoituksia, tavallaan aikansa iskelmiä. Tämä kansan keskuudessa suosittu runomuoto pyrki vapautumaan klassisista jäykistä kaavoista. Su edustaa kehityksen seuraavaa vaihetta, ja hänellä oli tärkeä rooli tzu-laulujen kehittyessä taiderunoudeksi.
Su kirjoittaa lyriikkaa hyvin omakohtaisella, teeskentelemättömällä otteella. Runot kumpuavat suoraan hänen elämäntilanteestaan ja hän tallentaa niihin rikkaasti tunnelmiaan.
Usein runoja hallitsee kaipuu tai kaiho, ja niiden kohteina ovat etäiset ystävät, rakastettu ja nuoruus. Vaikka Su toistuvasti kirjoittaa maallisen kunnian haihtuvuudesta, hän ajoittain kuitenkin odottaa saapuvaksi keisarin sanansaattajaa, joka kutsuisi hänet hoitamaan suurta tehtävää.
Silloin otan haudatun jouseni,
jännitän sen täysikuuksi,
tähyän kohti koillista
ja ammun taivaalta suden tähden.
Vanhoilla päivillään hän tuntee yhä nuoruuden hurjuuden sisimmässään.
Sun iloisimmissakin runoissa on mukana pieni surumielinen vivahde, joka tulee siitä, että hän tajuaa kaiken väliaikaisuuden. Siksi hän kykenee arvostamaan luonnonmukaista, yksinkertaista elämää ja ammentamaan itselleen niistä vaikutteista, jotka ovat alituisesti käsillä ja jotka rikastuttavat jokapäiväisiä askareita.
Onnellisuuteen ei tarvita muuta kuin joutilaisuutta, vähän musiikkia, runoa sekä ”ruukku viiniä ja virran kalvossa pilvet”. Siihen Su tahtoo viisaasti tyytyä.
Helsingin Sanomat 24.12.1998