Kiinan runouden 1000-luvun alun klassikko Su Tung-po on saanut Pertti Niemisestä arvoisensa tulkitsijan
Pertti Nieminen: Tuhkapensas ja krysanteemi. Su Tung-pon runoutta. Otava. 269 s.
Su Shih eli kirjailijanimeltään Su Tung-po (1037–1101) oli aikakautensa merkittävin runoilija ja esseisti ja koko Kiinan kirjallisuuden suuria nimiä. Hän oli myös taitava maalari ja kalligrafi.
Sun laajasta tuotannosta Pertti Nieminen on nyt suomentanut kaksi valikoimaa, joista Sateen jälkeen (1998) sisältää laululyriikkaa ja laajahko Tuhkapensas ja krysanteemi (1999) pääasiassa klassisia shih-mittaisia runoja sekä sikermän proosarunoja.
Nämä kaksi kirjaa tarjoavat ohittamattoman otoksen kestävää maailmankirjallisuutta. Niemisen yli neljäkymmentä vuotta karttuneen kääntäjäntyön pohjalta se ei ole yllätys mutta jälleen uusi hieno saavutus.
Tuhkapensas ja krysanteemi tuo selkeästi esille Su Tung-pon luontevan ja konstailemattoman tyylin. Kuten tavallista kirja sisältää Niemisen laajan, valaisevan kommentaariosuuden, mutta tuhat vuotta vanhat runot avautuvat ihmeen helposti sellaisinaan.
Säkeistä välittyy perusinhimillisyys ja teeskentelemättömyys. Su on laittanut itsensä peliin.
Klassinen muoto
Su oli aikansa runokielen huomattava kehittäjä mitä tulee fu-muotoiseen proosarunoon ja populaariin tzu-laululyriikkaan, mutta Tuhkapensas ja krysanteemi -valikoimassa Nieminen tuo esille, että hän hallitsi taiturimaisesti myös klassisen shih-muodon.
Shih-runous juontuu klassisesta Laulujen kirjasta, jonka vanhimmat runot on ajoitettu vuoteen 1000 eKr. Kungfutselaisessa traditiossa shih-runoilla oli erityisasema, ja uusiin runotyyppeihin suhtauduttiin torjuvasti.
Su Tung-pon merkitys klassisen mitan käyttäjänä ei ole teknisessä taituruudessa vaan siinä, miten hän pystyy tuomaan säädeltyyn muotoon elämänläheisiä ja aitoja äänenpainoja.
Hän suhtautuu kanssaihmisiinsä lämmöllä, ihailee luonnon kauneutta, antaa arvoa yksinkertaiselle elämälle ja tallentaa eri vaiheittensa tuntoja avomielisesti.
Sijansa saa myös filosofinen mietiskely: ”Todellisuuden näkeminen, mielikuva; / todellisuutta myös mielikuva.” Teen keittämisen ja juomisen yksinkertaisen nautinnon voi oivaltaa lukemalla Sun runoja.
Köyhyyttä, nälkää
Ajan käytännön mukaisesti oppinut runoilija oli myös virkamies. Mielipiteittensä ja tinkimättömyytensä vuoksi Su joutui politiikan jalkoihin. Hän oli ajoittain vangittuna ja maaseudulle karkotettuna.
Virkauran vastoinkäymisistä huolimatta Su ei mukautunut hallituksen uuden politiikan kannalle vaan esitti peittelemätöntä kritiikkiä. Hän puhui köyhän maaseutuväestön puolesta, joka oli nääntyä sodankäynnistä johtuviin veronkorotuksiin.
Sun runossa talonpoikaisnainen valittaa:
Vaikka kuinka niukasti elämme,
ruoka ei riitä ensi vuoden nälkään.
”Itäiselle rinteelle” karkotettuna Su sai itsekin kokea köyhyyden ja raskaan maatyön rasitukset.
Niemisen valikoiman nimi Tuhkapensas ja krysanteemi viittaa Su Tung-pon samannimiseen proosarunoon. Siinä Su sanoo ihmetelleensä erään runoilijaedeltäjänsä kertomusta, että tämä söi tuhkapensasta ja krysanteemia. Köyhyyden nälkärajalla Su päättää itsekin maistaa näitä kasveja ja melkein riemastuu. Proosarunon ironinen päätös kuuluu:
”Syön nykyään tuhkapensasta jyvinäni ja krysanteemia jauhoinani. Keväisin syön versoja, kesäisin lehtiä, syksyisin marjoja ja talvisin juuria. Kenties saavutan vielä Nan-yangissa Läntisen virran rannalla pitkän iän.”
Kevätyön hetki
Länsimaisessa kirjallisuudessa on paljon korostettu teosten riippumattomuutta tekijästään. Sitä vastoin Kiinan kirjallisuudessa on vahva traditio kirjoittaa niin omakohtaisesti, ettei runoja mielellään luokittele fiktioksi. Päinvastoin: Su Tung-pon tallentamat kokemukset vaikuttavat autenttisilta.
Tuhkapensas ja krysanteemi on koostettu runojen syntyajankohdan mukaan, ja valikoimasta muodostuu Su Tung-p’on runomuotoinen elämäkerta.
Pelkistettyinä tulevat ilmaistuiksi suru menetysten kohdatessa, lukuisten matkallelähtöjen haikeus, matkan vaivat ja vanhuuden uupumus. Mutta toistuvasti hän jaksaa tähdentää ystävyyden ja viininjuonnin onnea, ja yhä uudestaan hän havahtuu kukkivaan kevääseen.
Kevätyön hetki,
tuhannen kultarahan arvoinen;
kukkien raikas tuoksu
varjoisassa kuutamossa.
Runoilija tallentaa näitä kallisarvoisia tuokioita, jotta mekin tajuamme niiden arvon.
Helsingin Sanomat 15.1.2000