Ainutlaatuinen suomennosvalikoima Kiinan tunnetuimman runoilijan Li Pon tuotannosta
Pertti Nieminen: Taivaanrantaan pitkä matka. Li Pon runoutta. Otava 1992. 322 s. 178 mk.
Li Po oli runoilija, juoppo ja murhamies, oikea taolainen velikulta. Kiinan kirjallisuuden kelpo tulkitsija Arthur Waley piti moista irstautta perin tuomittavana.
Waley kirjoittaa, että jo runoista päätellen Li Po oli kerskaileva, tunteeton, kevytmielinen, vastuuton ja uskoton. Lurjuksen arvokkaimmaksi luonteenpiirteeksi osoittautuu anteliaisuus: hän jakoi viinin, laulut ja laulajatytöt ystävien kanssa.
Maailman tai Kiinan parasta runoilijaa tuskin voidaan nimetä, mutta Li Po sijoittuu kummassakin kärkipäähän. Pertti Nieminen on tulkinnut suomeksi muhkean valikoiman hänen runouttaan nimellä Taivaanrantaan pitkä matka. Jos kirjaa ryhtyy kehumaan, superlatiivit eivät tahdo riittää. Puhe on yksinkertaisesti maailmankirjallisuudesta.
Nieminen kai otetaan nykyään paljolti itsestäänselvyytenä, eikä ainutlaatuisen käännöstuotannon karttumisella ole uutuusarvoa. Kuka näitä kiinalaisia erottaa, kun klassikko toisensa jälkeen kääntyy kauniille suomen kielelle.
Millään länsimaisella kielellä ei ole yhtä laajaa Li Pon valikoimaa saatavilla. Esimerkiksi englantia äidinkielenään lukevat joutuvat tyytymään paljon vaatimattomampiin valikoimiin.
Kaikkiaan Li Polta on säilynyt tuhatkunta runoa, joista Taivaanrantaan pitkä matka sisältää lähes kaksisataa.
Lavea uni
700-luvulla elänyt Li Po on T’angin, Kiinan lyriikan kulta-ajan runoilijoita. Hän ja hänen ystävänsä Tu Fu ovat länsimaissa tunnetuimpia kiinalaisia runoilijoita.
Li vietti kiertelevää elämää. Biografi Waleyta näyttää suunnattomasti vaivaavan, miksi runoilija ei antautunut virkauralle, kuten oli ajan tapa.
Runot luettuaan sitä tuskin ihmettelee: virka ei kiinnostanut. Li Po on universaali hahmo, boheemin runoilijan arkkityyppi. Hän viehtyy taolaiseen oppiinkin siksi, että se tarjoaa vapautta.
Näin puhuu T’angin epikurolainen: Maallinen elämä on kuin lavea uni: / miksi haaskaisin sen puuhailuun? / Niinpä olinkin humalassa koko päivän.
Li Po tunnetaan juomalauluistaan. Ne eivät kuitenkaan ole älytöntä hoilaamista vaan selkeästi kajahtavia elämänilon ja ystävyyden lauluja. Niistä löytyy paikkansa myös maailmallisen vaelluksen varjopuolille.
Voi kysyä, olisiko runojen tulkinnoissa näillä kohdin kuultava enemmän karheutta, olisiko tilaa irrottelulle. Kirjan nooteista käy kuitenkin ilmi, että karkeudet eivät kuulu tyylilajiin. Li Po kirjoittaa taidokkaasti klassisia muotokaavoja hyödyntäen.
Siksi Niemisen hienovivahteiset valinnat tekevät runoilijalle parhaiten oikeutta. Li ”kohottelee maljoja” ja ”humaltuu” mutta ei ole kännissä eikä jurrissa saati seipäässä.
Luonnonmukaisuus
Runoihin kuuluu kaipuun ja jäähyväisten kipeä ikävä. Rakkauden voima näkyy vahvimmin etäisyyden päästä: Turhaan tuijotan tyhjälle tielle. / Sydämeni pakahtuu suruun. Lapsilleen Li Po osoittaa kauniita koti-ikävän ja hellyyden täyttämiä säkeitä. Ystävänsä hän hyvästelee aina täydestä sydämestä.
Lin sosiaalisuus ja ihmisläheisyys näyttäytyy kuitenkin ambivalenttina, koska hän on huono sitoutumaan. Levottomuuttaan hän ei pysy paikallaan ja pakenee järjestäytyneen yhteiskunnan velvoituksia.
Yhteiskunnallisia pyrkimyksiä Li pitää turhina, ja näkemyksensä hän kärjistää levottomiin kuviin sodankäynnin mielettömyydestä. Armeija marssii, miehet väsyvät ja kokevat tappion: tässä maailmassa ei voittoja saavuteta sotimalla.
Taon oppien mukaisesti Li pyrkii luonnonmukaiseen elämään. Luonto on ihmisten luontevin kanssakäymisen näyttämö, ja siellä myös yksinäinen mietiskely löytää merkityksensä.
Polun vierustalla kasvaa rautalehtiä, / pienessä puutarhassa / putoilevat äänettä persikankukat. / Keväistä sydäntä väräyttää / mustarastaan loputon laulu.
Kirjan kommentit ovat tavallistakin runsaammat, joten Li Pon tuotantoa voi tutkiskella pitkään ja ottaa opiksi. Mutta pääasia on aina runo runona. Sen Pertti Nieminen, ”syrjäänvetäytynyt oppinut”, välittää taiten.
Helsingin Sanomat 16.11.1992