Vanhat kustannustoimittajat ovat pahimpia. Kun tarjoaa kelpo tekstiä luettavaksi, ei kannata odottaa kiitoksia. Ensiksi syntyy latautuva hiljaisuus, jonka aikana ehtii miettiä, mitähän sieltä on tulossa, ja sitten seuraa hitaasti käynnistyvä repliikki: ”Kyllä, mutta…”
Olen muiden töiden rinnalla ja päätyöksenikin editoinut käsikirjoituksia liki neljännesvuosisadan, ja se jättää jälkensä. Jokaiselta kansiin sidotulta kirjalta, jonka ehdin lukea, odotan lähinnä huikeutta. Sitä saa harvoin. On piinallista nähdä valmiissa painotuotteissa äpäriä, tavutus- ja välimerkkivirheitä sekä huolimatonta kielenkäyttöä.
John Simonin elämäkertaa Pekka Herlinistä on hehkutettu niin paljon, että tartuin kirjaan valtavin odotuksin. Petyin. Se hyöty kirjan lukemisesta kuitenkin oli, että rupesin vasiten tarkastelemaan, mitä kirjan toimittamisessa tulisi tapahtua.
Koneen ruhtinas -elämäkerta (2009) on moitteettomasti editoitu, jos katsotaan sitä pintapuolisesti, teknisen ja lausetason toteutuksen kannalta. Mutta syvemmälle tarkastellen puutelistasta tulee kohtuullisen pitkä.
Kirjan viiteapparaatti on jäykkä ja luettavuutta haittaava. Sitaatit ovat liian pitkiä, eikä toimittaja ole tiedostanut, ettei litteroituja haastatteluja voi sellaisenaan painaa. Ne pitää aina muokata kirjoitukseen sopiviksi ja sujuviksi.
Elämäkerran kompositiossa John Simon on hakenut tehoja poikkeamalla kronologiasta, mutta hän epäonnistuu. Tuloksena on jäykkää kerrontaa ja valtavan paljon toistoja.
Simonin sanoma on lyhykäisyydessään: Pekka Herlin oli suurmies. Hän oli alkoholisti mutta siitä huolimatta suurmies. Simon saa lähes kaikki haastateltavansa alleviivaamaan tämän väittämän, jopa edesmenneen Paavo Rintalan.
Teoksen poikkeuksellisia ansioita on toisteltu, mitä en oikein ymmärrä. Ehkä sitten Suomen kaltaisessa maassa tosiasioiden kertominen on niin kovin harvinaista.
Inhimillisesti kiinnostavinta tässä yhteydessä ovat olleet Niklas Herlinin lausunnot isästään, joita julkaistiin lehdissä ja joista jokunen on päätynyt elämäkertaankin. Hän puhuu pelosta elämän perustunnetilana ja tarjoaa hurjan näköalan Kone-osakeyhtiön johtajan sielunmaisemaan. Suurentelevia sanoja hän ei tarvitse.
John Simonilla olisi ollut ainekset järisyttävään tarinaan, jos hän vain olisi kyennyt sen kirjoittamaan. Käsillä on dostojevskimaisiin syövereihin vieviä ristiriitoja ja Shakespearen kuningasnäytelmien veroista draamaa mukaan luettuna verinen loppukohtaus. Mutta kaikki nämä ainekset jäävät kerronnallisesti hyödyntämättä.
Elämäkerran editorilla on ehkä ollut arvovaltainen toimituskunta niskaan henkäilemässä. Ja silti, kuten aina, lopputulos ratkaisee. Toimittajan olisi pitänyt luoda viipyvä katse kirjoittajaan ja sanoa: ”Kyllä, mutta…”
Kirjoitapa koko juttu uudestaan. Selvitä, mikä oli Pekka Herlinin todellinen suhde isäänsä. Kuvaile psykologisesti uskottavalla tavalla Kirsti ja Pekka Herlinin perheen sisäiset jännitteet. Selitä ujon ja estyneen sekä toisaalta brutaalin ja väkivaltaisen miehen henkinen rakenne. Kerro minne autonkuljettaja ohjasi yöllä silloin, kun matka ei suuntautunut kotiin Kirkkonummen Thorsvikiin.