Kirjoittamisen usein toistettu perusoppi kuuluu seuraavasti: mieti mikä on kohderyhmä. Valitettavan monet kirjoittajat noudattavat tätä ohjetta.
Poliittinen kolumnisti, lifestyle-toimittaja ja murrerunoilija ryhtyvät tekstintekoon pohdiskellen, mikä parhaiten vetoaa heidän kohderyhmäänsä. He laativat jälleen kerran palstantäytettä samoin argumentein, samoin sanamaalailuin ja samoin leukailuin, joita heidän lukijansa ovat jo oppineet odottamaan. He siis kirjoittavat tekstin, joka tavallaan on ollut jo olemassa.
Joka haluaa kirjoittaa jotain merkityksellistä, ei ajattele lukijoita. Hän antaa mennä: hän luo kynällänsä maailman.
Olen ollut Helsingin Sanomien vakituinen avustaja joskus silloin, kun lehti vielä kasvatti levikkiään ja teki sivumäärän puolesta ennätyksiä lähes viikoittain. Puhuttiin, että sunnuntain Hesarilla oli miljoona lukijaa. Kun sain juttuni pyhänä kulttuuriosaston avaussivulle, ajatus sykähdytti mieltä: minulla oli miljoona potentiaalista lukijaa.
Ajan myötä suhteellisuudentaju kasvoi ja potentiaaliset lukijat painuivat takaisin mielikuvituksen onkaloihin. Todellisten lukijoiden osuus oli ehkäpä promillen kymmenesosa, eivätkä he antaneet palautetta.
Uusi media tarjoaa kirjoittamiselle näkyvämmän kosketuspinnan. Internetissä ilmestyviin artikkeleihin liitetään kommentteja, kirjoitukset linkittyvät toisiinsa, keskustelu velloo herkeämättä. Ja sosiaalinen media tulee väistämättä muuttamaan sitä, miten miellämme kirjoittamisen, lukemisen ja tekstin olemuksen.
Bloginpitäjänä minulla on aputyökaluja, joilla saan tietoa todellisista lukijoista. Näen, mitä kautta he ovat löytäneet kirjoitukseni, milloin he ovat sen huomanneet ja mitkä aiheet eivät ole heitä kiinnostaneet.
Voin esimerkiksi todeta, että kevätkauden 2011 luetuimpia artikkeleitani olivat Pornopädi ja Suihkulähteet pulppuavat. Molemmat käsittelevät seksuaalisuuteen liittyviä asioita, mikä selittänee korkeaa listasijoitusta. Lisäksi jotkut kevään tullen puutarhaansa suihkulähdettä havitelleet päätyivät jälkimmäisen artikkelin lukijoiksi ja epäilemättä pettyivät.
Satunnainen lukija on näin tullut minulle tutuksi, olkoonkin että hän on usein yhä anonyymi, mutta hyvä niin. Hän on tuonut minulle monta ilahduttavaa yllätystä.
Blogialustan työkalujen keräämää dataa tarkkailemalla osoittautuu, että markkinointi- ja tiedotusopin perinteinen viestintäkaavio on puutteellinen. Tekstin lukija ei ole se joka on kohderyhmää vaan lähes kuka tahansa.
Tässä tulee todeksi kynälle ryhtymisen suurin viehätys. Meillä on kirjoittamisen avaruus, valtava, tutkimaton.
Yksi vastaus aiheeseen “Kirjoittamisen avaruus”
Kiinnostavia ajatuksia, pohdin juuri miksi itse pidän blogia ja määrittelin itseni pöytälaatikkobloggaajaksi. Tapaisiani päiväkirjan pitäjiä lienee kuitenkin paljon. No, nyt kommentoimalla juuri ylitän rajan, raotan pöytälaatikkoani.
Blogialustan tilastoista ei sentään löydy välitöntä poistumisprosenttia, vai olenko perehtynyt siihen huonosti? Niistä hakusanoista, joilla blogiin joskus löydetään, riittää välillä hupia pitkään. Kerran laitoin kuvan ja kuvatekstin Kasvitieteellisessä puutarhassa kuvaamastani unikosta. Joku oli löytänyt tiensä blogiin hakusanayhdistelmällä ”unikon käyttö”.