Päivä alkoi valjeta. Se tapahtui kuin vaivihkaa, sillä aattoaamun taivas oli vankasti pilvessä. Rokka ja Suentassu kuluttivat aikaa parivartiossa. Kookoo oli suunnattu Vuoksen rantaan.
– Ei tullu valkiaa joulua, Suentassu tokaisi.
– Ei, Rokka sanoi. – Lyytin vieres mie enne pötköttelisin…
Taivaalta sateli hiljakseen lunta. Kaunista hankea ei kuitenkaan ehtinyt muodostua, koska vihollisen tykistökeskitykset sotkivat etulinjan maaston. Ajoittain venäläisten lentokoneet kiertelivät yllä ja pommittivat asemia.
Rokka ja Suentassu vapautuivat vartiosta ja lompsivat ansaittuun lepoon. Mannerheim-linjan korsu oli hyvin lämmitetty ja mukava.
Rokka kehotti Suentassua kaivamaan esiin leipää ja naudanlihaa. Oli parasta syödä silloin kun vielä ehti. Vihollinen pyrkisi joen yli ennen pitkää ja kävisi päälle. Suentassu totesi, ettei ollut naudanlihaa.
Rokka sanoi, että kinkkusäilyke kävisi yhtä hyvin.
Sitäkään ei ollut.
Rokka katsoi Suentassua.
– Mitä meil sit on?
– Ohrahuttuu ja pottui.
– Ei ies sillii?
– Keskitys osu ehtoolla töpinään, Suentassu sanoi. – Ei tullu täyennyst.
Rokka meni vakavaksi.
– Ei sit juuva leikattuu konjakkii…? Sata rammaa ol luvattu.
– Ei.
– Ei syyvä vihreit kuulii…?
– Ei.
– Eikä marapuun konvehtei…?
– Ei.
Rokka vaipui mietteliääksi.
– Nyt sie pahan pistit. Mie oon tullu tänne tappelemmaa vaikka miu eukkoin on raskaana ja koettaa pärjätä yksin mukuloihen kansa. Soat loppuu sotimalla. Mut mie en ruppee millää vekaanisapuskoil ja jos ei vihreit kuulii ja marapuun konvehtei saa. Ai perkele… Mikä joulu se tämmönen on?
Suentassu ei hätkähtänyt kaverinsa purkausta. Hän vastasi rauhallisesti:
– Vaihtoehtoinen joulu…
– Mikä?
– Vaihtoehtoinen joulu.
Korsun ulkopuolelta Vuoksen rannasta kantautui melskettä. Korsun seinät ja katto alkoivat täristä tykistökeskityksen voimasta. Kuulosti siltä, että naapuri oli tulossa joulunviettoon.