Kategoria: uusi media

Carlos Santana on kalju

Internet muodostaa oudon rinnakkaistodellisuuden. Jotkut yrittävät jopa hallita sitä. Kun parina viime vuonna olen koettanut ottaa sosiaalista mediaa haltuun, olen huomannut, ettei koskaan tiedä, kuka tulee käymään.

Tämä blogipäivitys on testi. Haluan katsoa, kuinka kauan kestää, kunnes joku ottaa minuun yhteyttä. Ja kuka se mahtaa olla?

En muista, miten ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten päädyin erääseen tiettyyn YouTube-videoon. Esiintyessään Floridassa Carlos Santana kompastuu lavalla, niin että päähine putoaa. Videolta on selvästi nähtävissä, että hän on kalju ja että hän on tavattoman hämillään tämän seikan paljastuessa yleisölle.

Santana esiintyy julkisuudessa aina hattu tai myssy päässä. Sivuilla näkyvät kauniisti aaltoilevat, öljytyt kiharat, mutta selityksiä vaille jää, miksi miehellä on päähine sisälläkin.

Santanan kaljuus vaikuttaa olevan verkon varjelluimpia salaisuuksia.

Internetissä on kymmeniä miljoonia sivuja Carlos Santanasta mutta vain muutama sivu, jotka mainitsevat hänen kaljuutensa. Ja lähes poikkeuksetta nämä sivut viittaavat tuohon ainoaan videoon. Uudempia primäärilähteitä Santanan kaljuudesta ei ole olemassa.

Kukaan ei ole astunut esiin kertomaan siitä. Kukaan ei ole halunnut paljastaa, mitä kaikkea Santana joutuu päivittäin tekemään pitääkseen salaisuuden pienessä piirissä. Ja huolellisesti rakennettuun imagoon ei oikein sovi se, että sisuskumi paistaa näkyvillä.

Esimerkiksi Phil Collinsin kaljuutta käsitellään netissä varsin laveasti. Hän esiintyy sivuilla Top 10 Bald Musicians ja Balding Celebrities. Mutta Carlos-poika loistaa näiltä listoilta poissaolollaan.

Epäilen, että kaljuus on Santanalle poikkeuksellisen kipeä asia. Luultavasti hän tai joku muu hänen lähipiiristään on laittanut pr-ihmiset asialle huolehtimaan siitä, ettei tieto pääse leviämään. Ehkä he perkaavat internetiä ja koettavat saada niitä sivuja pois, joille tieto on jo luiskahtanut.

Laitanpa joutessani cd:n soimaan ja kuuntelen kappaleen Guajira ajalta, jolloin tukkaa oli riittävästi. Jään odottamaan mielenkiinnolla, kuka soittaa seuraavaksi.

 

Puheentunnistus ja kirjoittaminen

Olen perusluonteeltani skeptinen ja varautunut, lähden hitaasti mukaan uusiin asioihin. Mutta sitten kun menen, menen täysillä.

Teknologia innostaa minua valtavasti. Kun kosketusnäytöllä varustetut puhelimet tulivat nelisen vuotta sitten, en voinut ymmärtää, mitä hyötyä niistä olisi minulle. Puoli vuotta sitten hankin älypuhelimen ja olen yhä uudestaan ihastunut sen tarjoamista mahdollisuuksista, jotka vaikuttavat loputtomilta.

Puheentunnistus on minulle mobiilin työskentelyn uusi vallankumous. Uskon, että se muuttaa työskentelytapani syvällisesti.

Nuance Communications julkaisi keskiviikkona (23.11.2011) suomen kielen tuen puheentunnistukseen perustuville ohjelmilleen Dragon Dictation ja Dragon Search. Näistä jälkimmäinen on hakuohjelma, joka toimii näppärästi esimerkiksi nettiselaimen hauissa.

Puheentunnistus kirjoittamisen apuneuvona on monimutkaisempaa ja asettaa haasteita sekä kirjoittajalle että ohjelmalle. Dragon Dictation tekee aluksi paljon virheitä, jopa huvittavalla tavalla, mutta kun käytän sitä enemmän, ohjelma alkaa tunnistaa puheeni paremmin ja lopputulos kohentuu.

Olen kirjoittanut tämän artikkelin osittain Dragon Dictation -ohjelmalla. Lähdin aamulla koiran kanssa metsään. Samanaikaisesti kun koira säntäili edestakaisin, kävelin rauhallisesti ulkoilutietä ja sanelin tekstiä. Kopioin kirjoituksen puhelimessa parilla näpäytyksellä Pages-ohjelmaan, ja kun tulin kotiin, teksti oli iCloudin kautta käytettävissä läppärilläni.

Tulokset ovat jo nyt hämmästyttäviä, tämä on kuin agenttielokuvasta.

On selvää, että jotkut kirjoittajat ovat taipumuksiltaan auditiivisia. Heille on siis luontevaa kirjoittaa sanelemalla. Minä kuulostelen mielelläni kirjoituksen rytmiä ja sävyjä, mutta perimmäinen suhteeni tekstiin on visuaalinen ja ehkäpä haptinen. Minun pitäisi pystyä muodostamaan teksti mielessäni valmiimmaksi ja näkemään lauseet mielikuvina.

Sanelukirjoittamisessa mielentila muotoutuu aivan erilaiseksi kuin kirjoituspöydän ääressä. Ainakin tässä alkuvaiheessa olen hyvin syventyneessä ja sisäistyneessä tilassa. Toisaalta älypuhelin ja puheentunnistus poistaa sidonnaisuutta tietynlaisiin työolosuhteisiin, esimerkiksi toimistoon tai kirjoituspöytään.

Kun henkilökohtaiset tietokoneet tulivat 1980-luvulla, huomattiin, että kirjat muuttuivat paksummiksi – ja jotkut sanovat huonommiksi. Kun puheentunnistus tulee laajempaan käyttöön, kirjallisuus ja kirjoittaminen muuttuvat jälleen.

Joillekin kirjoittajille tällaisilla välineillä ei ole mitään merkitystä. Minulle tämä laajentaa mielen avaruutta ja tarjoaa uusia kirjoittamisen tiloja.

 

Miksi Suomessa ei myydä e-kirjoja?

E-kirja tulee. Tuttu lause jo edelliseltä millenniumilta. Jos heittäytyisin filosofiseksi, voisin todeta, että maailma toteutuu tulemisessa eikä mikään ole koskaan valmista, mutta jotkut ovat jo kaivanneet sitä sähkökirjaa luettavakseen. Vuonna 2010 sähköisten kirjojen osuus yleisen kirjallisuuden myynnistä oli alle prosentin, tämän vuoden lukuja ei haluta lausua ääneen.

Mikäli tilannetta hiukankin analysoi, saattaa tulla mieleen, että suomalaiset kustantajat ja kirjakauppiaat ovat koettaneet estää tai ainakin hidastaa e-kirjamarkkinoiden syntyä, koska ne pitävät lähinnä omista eduistaan kiinni ja pelkäävät perinteisen kirjan myyntien voimakasta vähenemistä.

Kukaan ei ole osoittanut, miksi tätä olisi syytä pelätä. Kirjamarkkinat ovat viime vuosina supistuneet aivan muista syistä.

Jakelu muodostaa pullonkaulan. Ostotapahtuma Elisa-kirjasta, Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Akateemisesta kirjakaupasta on liian monimutkainen. Ylimääräisen riesan aiheuttaa DRM-suojaus, jonka vuoksi kirjan ostajan on hankittava käyttäjätunnukset myös Adobelta. Luultavasti e-kirjan myynti alkaa sujua vasta kun suojauksesta luovutaan ja osoitetaan esimerkiksi vesileimalla, kuka on tiedoston alkuperäinen ostaja, jos niin halutaan.

Ostotapahtuman pitäisi olla yhtä mutkaton kuin Amazonin Kindle-laitteelle tai Applen iBooks-verkkokaupassa, joka on juuri aloittamassa toimintansa Suomen markkinoilla. Valittuaan kirjan ostaja antaa käyttäjätunnuksensa ja salasanansa, jonka jälkeen kirja latautuu muutamassa sekunnissa ja sen hinta veloitetaan luottokortilta.

Hinnoittelu on selvin näyttö siitä, että kustantajat ja kirjakauppiaat eivät ole halunneet myydä e-kirjoja. Lähes painetun uutuuskirjan hintaiset e-kirjat eivät liiku minnekään. Jopa backlist-teoksista saatetaan pyytää yli 20 euroa sähkökirjana. Havaintojeni mukaan vasta tänä syksynä on hinnoittelulla ryhdytty kokeilemaan, minkä verran kuluttajat ovat valmiita maksamaan e-kirjastaan.

Kirjamarkkinoilla on odotettavissa arvoketjun muutos. Nähtäväksi tulee, onko kustantajilla roolia e-kirjan ketjussa vai jäävätkö ne sivustakatsojiksi.

Jos oletetaan, että jollakulla kohtuullisen menestyneellä kirjailijalla olisi vanhojen teostensa sähköisen julkaisemisen oikeudet itsellään ja hän päättäisi tehdä sopimuksen suoraan jakelijan kanssa, hänen tuotantoaan voitaisiin myydä e-kirjoina 5,99 euron hintaan ja hänelle jäisi myytyä kappaletta kohden enemmän tuloa kuin perinteisessä mallissa 25 euron hintaisesta kirjasta. Lisäksi tuo 5,99 euroa asettuu ostokynnyksen alapuolelle, jolloin kuluttaja klikkaa tuotetta spontaanisti eikä ryhdy hintavertailuihin tai etsimään kirjaa piraattitiedostona.

Valveutuneet kirjailijat tekevät parhaillaan näitä laskelmia ja pohdiskelevat vaihtoehtoja. He eivät luovuta kustannussopimuksellaan sähköisiä oikeuksia, ellei kustantajalla ole konkreettista suunnitelmaa e-kirjan julkaisemiseksi.

Kustantajista ja kauppiaista riippumaton olennainen seikka on se, etteivät laitekanta ja tiedostomuodot ole vakiintuneita ja yhteensopivia. Amazon ja Apple pysyttelevät tiukasti omassa leirissään, ja loput laitevalmistajat muodostavat kolmannen leirin.

Todennäköisesti iPad-tyyppiset laitteet vievät lopulta kilpailussa voiton, koska ihmiset eivät halua enää useampia laitteita nurkkiin pyörimään. Paljolti yhä ajatellaan, että e-kirja on yksi paperikirjan ilmenemismuoto, mikä on rajoittunut käsitys. Äskettäin julkaistu T.S. Eliotin The Waste Land on rakennettu varta vasten iPadia varten.

Suomalaisissa sähkökirjoissa lähes yksinomaan käytössä oleva ePub-tiedostomuoto tulee väistymään, ellei sitä kehitetä. Nykyisellään se on visuaalisesti tökerö ja sisältää ominaisuuksia ja virheitä, jotka perinteisessä kirjassa eivät ole hyväksyttäviä (äpärät, tavutusvirheet, liehureuna romaanissa). Monet kuluttajat tajuavat tämän eivätkä ryhdy ostamaan e-kirjoja ennen kuin pysyvä standardi on luotu.

En usko, että e-kirjan runsaskaan myynti vähentää paperikirjan menekkiä. Mutta sellainenkin mahdollisuus on, että yleistyessään e-kirja toimii markkinoinnin tukena ja tehostaa vastaavan perinteisen kirjan menekkiä.

 

Sosiaalinen media ja sisällöt

Olen vuoden ajan hakeutunut tietoisesti sosiaalisen median pariin. Ajoittain innostukseni lopahtaa, mutta sitten taas terästän mieleni ja haluan olla siellä läsnä. Kaikkialla, koko ajan, kaikkien kanssa.

Pidän blogia, olen Facebookissa, olen luonut LinkedIn-profiilin, tweettaan ja koetan pysyä tapahtumissa mukana. Sillä hetkellä, kun kriittinen massa käyttäjiä siirtyy Google+:aan tai Diasporaan, minä olen jo siellä.

Olen tavattoman utelias uuden teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. Jostain syystä silti kosketukseni sosiaaliseen mediaan on vähemmän intensiivinen kuin perinteisiin välineisiin. Kirjan lukeminen, elokuvan katsominen ja jopa päivittäisten talous- ja kulttuuriuutisten seuraaminen imee paljon voimakkaammin mukaansa.

Huomaan kyllä, mistä minulla kiikastaa. Olen odottanut sosiaaliselta medialta erityisiä sisältöjä. Olen käsittänyt erilaiset sosiaalisen median palvelut uusina ilmaisumuotoina tai viestintävälineinä, ja aika usein olen pettynyt, vaikka iloisiakin yllätyksiä sattuu kohdalle.

Joku paremmin ”digitaalisen eran” hermolla oleva voisi huomauttaa minulle: sosiaalisessa mediassa on ensisijaisesti kysymys sisältöjen suodattamisesta, jakamisesta, linkittämisestä jne. Sisällöt saatetaan toki luoda siellä, mutta yhtä hyvin ne voivat olla lähtöisin jostain muualta. Tärkeintä on viestivä verkosto, joka suodattaa sinulle niitä asioita, joista olet kiinnostunut.

Niinpä. Tämä on minusta tällä hetkellä suurin sosiaalisen median puute.

Joku nimeää itsensä Twitterissä sosiaalisen median edelläkävijäksi, jotta saisi paljon seuraajia mikroblogimerkinnöilleen, mutta kykenee lähinnä tuottamaan linkkejä artikkeleihin, joissa kerrotaan, miksi some on niin hieno juttu. Tämä suuri ajattelija on todellisuudessa ehkä töyhtötukkainen datanomi tai slipoveriin pukeutuva insinöörikoodaaja, joka ei ole tottunut ilmaisemaan itseään sanallisesti tai kuvallisesti tai muutenkaan.

Tosiasiassa se hieno juttu antaa vielä odottaa itseään.

Sosiaalinen media suodattaa ja jakelee niin paljon informaatiota, että siihen on vaikea luoda aidosti kiinnostunutta suhdetta. Aika ei kerta kaikkiaan riitä, kun pitää elää ja rakastaa, huolehtia lapset kouluun ja koira ulos, vaalia fyysistä ja henkistä vireyttä hyvillä harrastuksilla.

Liian arkipäiväiset merkinnät eivät minusta ole suuri ongelma. Niitä lueskelee tai silmäilee nopeasti läpi. Facebookin antoisinta sisältöä ovat ne henkevät ja leikkisät yksilöt, jotka saavat arkensa näyttämään huvittavalta ja eletyltä. Kuvat tutuista ihmisistä ovat kivoja mutta joskus vaikuttavat liian yksityisiltä. Lempikappaleiden musiikkivideoita tyrkytetään aivan liikaa, samoin kuin tavallisten tiedotusvälineiden uutislinkkejä.

Olisiko lopulta niin, että useimmat sosiaalisen median käyttäjät eivät halua laittaa jakoon mitään tärkeää. Pelko yksityisyyden ja tekijänoikeuksien menettämisestä estää spontaanin jakamisen.

Runoilijat eivät tweettaa runoja. Elokuvaohjaajat eivät laita YouTubeen videopätkiä. Alan parhaat juorut kerrotaan edelleen muualla kuin Facebookissa.

Minä odotan, koska esitellään sosiaalinen media 2.0. Meneekö siihen vuosia vai vielä pitempään? SoMe 2.0 tarkoittaa välinettä, joka käsittää sekä verkoston että merkityksellisen sisällön.

Sen aika koittaa silloin, kun käyttäjät uskaltavat ja haluavat jakaa niitä sisältöjä, jotka ovat heille tärkeitä. Sen aika koittaa silloin, kun palveluita käytetään luovasti ja innovatiivisesti. Sen aika koittaa silloin, kun sosiaalisessa mediassa käytettyä aikaa ei tarvitse puolustella muille.

Lähes rajattomat mahdollisuudet ovat jo olemassa.