etiikka – Liukkonen

Harjoittelin joskus intensiivisesti karatea tyylisuunnassa, jonka oli perustanut amerikkalainen Paul Arel. Hän oli 1950-luvulta lähtien opiskellut syvällisesti perinteisiä japanilaisia sotataitoja ja oli ollut muun muassa USA:n merijalkaväen lähitaistelukouluttajana ennen ryhtymistään yksityisyrittäjäksi.

Eräs Arelin tunnuslause oli: ”We are the good guys.” Niin amerikkalaiselta kuin lausahdus kuulostaakin, sen pohjana oli toisaalta myös bushido, Japanin samuraiden eettinen koodisto.

Sanotaan, että karatessa ei ole ensimmäistä lyöntiä. Jokainen tekniikka alkaa torjunnalla. Karaten harjoittaja ei saa hyökätä, hän voi ainoastaan puolustautua. Itsepuolustuksen idea onkin vahvasti esillä kaikissa itämaisissa taistelutaidoissa, ja sillä perustellaan saleilla opeteltavan väkivallan eettinen korkeatasoisuus.

Tosiasiassa samurait eivät ole koskaan olleet erityisen jaloja, vaan he olivat raakoja ammattisotilaita. 1930-luvulla, jolloin vanhat taistelutaidot kehittyivät uuteen kukoistukseen ja karate levisi länsimaiseen tietoisuuteen, militarismi Japanissa nousi vyöryen esiin. Nankingin verilöylyssä 1937 japanilaiset harjoittelivat perinteistä miekankäyttötaitoa oikein urakalla muista julmuuksista puhumattakaan.

Barack Obaman operaatio Osama bin Ladenin eliminoimiseksi toteuttaa amerikkalaisten käsitystä puolustautumisesta. Sitä voisi nimittää laajennetuksi itsepuolustukseksi. Jotta puolustautuminen olisi kyllin tehokasta, on joskus ryhdyttävä hyökkäykseen ja varmistettava strategiset asemat. Tätä ideaa USA on toteuttanut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ympäri maailmaa. Bin Ladenin tappaminen on tietenkin myös kosto.

Usein ajatellaan, että itsepuolustus oikeuttaa voimakeinot. Näin ei kuitenkaan ole. Väkivalta on väkivaltaa, ilman lievennyksiä. Sen, joka siihen ryhtyy, on elettävä päätöksensä kanssa. Lukemattomat sodan veteraanit voivat kertoa painajaisistaan, vaikka tappamisen oikeutus on heille moneen kertaan perusteltu ja siunattu.

Kerran harjoittelimme salilla puolustautumista aseita vastaan. Muuan amerikkalainen ohjaaja käski tehdä sellaista, josta Suomessa saisi ehdottoman vankeustuomion mutta joka USA:ssa lienee perustavia kansalaisoikeuksia: pistoolin riistämisen jälkeen hän käski ampua hyökkääjän.

Kuulostaa ontuvalta vedota lainsäädäntöön, kun joissakin maissa yksilöllä on varsin laajat oikeudet voimankäyttöön. Sotarikostuomioistuimet ovat irvokkaita näytöksiä, joissa yritetään saada oikeutta maailman perimmäistä pahuutta vastaan.

Laulussaan Devils And Dust Bruce Springsteen kuvaa jalkaväkisotilaan kokemusta Irakin sodasta ja tuo kouriintuntuvasti esille, että raakuuteen ja silmittömään tappamiseen ajaa pelko. Hän on tavoittanut psykologisen oivalluksen: luultavasti pelko kätkeytyy kaiken väkivaltaisen käyttäytymisen taustalle. On surullista ja järkyttävää, miten muu maailma saa kokea nahoissaan yhä uudestaan amerikkalaisten kollektiivisen pelon.

Kansanparantaja suggeroi kursseillaan olevia naisia kanssaan seksisuhteeseen. Naisvanginvartija antautuu kiihkeään romanssiin miesvangin kanssa. Huijariterapeutti houkuttelee asiakkaansa brutaaleihin seksileikkeihin. Rikoskomisario kuulustelee raiskauksen uhriksi joutunutta nuorta naista ja ehdottaa tälle seksisuhdetta.

Todellisia tapauksia elävästä elämästä. Ihmiset kohtaavat intohimojensa ja halujensa vietteleminä ja antavat niiden viedä.

On monia ammatteja, joiden kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että lastista ei syödä. Pappi, lukionlehtori tai kustannustoimittaja ei voi käyttää asemaansa seksiä saadakseen, mikäli hän toimii eettisesti oikein. Suojattujen ammattinimikkeiden kohdalla ammattikunnan oma valvonta tehostaa lain säätelyä. Lääkärin, laillistetun terapeutin tai asianajajan luvat voivat olla herkässä, mikäli on tullut kajottua asiakkaaseen.

Varsinaiset rikokset ovat asia erikseen, ja lehtiuutisista voi todeta, että niiden kohdalla oikeuslaitoksen toiminta kangertelee. Maallikko ei millään ymmärrä, miksi ns. nännilääkäri tuomittiin vasta korkeimmassa oikeudessa. Sydämestäni toivon, etten joudu Suomessa koskaan ’lievän’ raiskauksen uhriksi.

Seksuaalisuuden harmaa vyöhyke herättää keskustelua sen vuoksi, että rajanveto sen alueella on hukassa. Seksuaalisuutta saa nykyään toteuttaa vapaasti, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä ei saa tehdä.

En tiedä, onko Julian Assange syyllistynyt rikokseen. Median välittämän informaation mukaan hän on syönyt lastista: seminaaripuhujan ominaisuudessa hän on ollut yhdynnässä seminaarin järjestäjän ja seminaariyleisöön kuuluneen naisen kanssa. Tummanharmaalle vyöhykkeelle tullaan kysyttäessä, nukkuiko nainen silloin kun Assange penetroi hänen emättimeensä.

Ei ole mikään ihme, että kaikkea edellä mainittua tapahtuu. Sukupuolivietti ajaa väkeviin tekoihin, jopa rikoksiin.

Muuan kokenut aikuiskasvattaja sanoi minulle, että esimerkiksi opettajan ja opiskelijan välisen seksisuhteen selvittely tulisi siirtää opettajakollegion käsiteltäväksi. Mikäli suhde perustuu auktoriteetti- tai valta-aseman hyödyntämiseen, hyväksikäyttäjä ja hyväksikäytetty eivät voi kohdata toisiaan tasa-arvoisesti. Ensi vaiheessa opettaja–oppilas-asetelma tulisi purkaa, jotta rooliristiriidasta päästään. Mikäli suhde jatkuu pitempään, ehkä jopa vakiintuu, kollegio voisi huolehtia siitä, ettei seksisuhteen olemassaolo vahingoita yhteisöä ja syö muiden opiskelijoiden luottamusta.

Mutta yksityisellä tasolla jokainen joutuu ottamaan itse vastuun: kumppani ei saa vahingoittaa eikä hyväksikäyttää minua. Yksinkertainen asia todeta, vaikea toteuttaa.