Kärsimyksen koskettamisesta

Olen elänyt suojattua ja turvallista elämää. Pohjoiseurooppalaisen hyvinvointivaltion kansalaisena ulkoiset edellytykset onnellisuuteen ovat olleet minulle liki ihanteelliset, mutta sen lisäksi olen saanut suotuisan arpalipun. Onhan toki Suomessakin psyykkisiä ongelmia, alkoholismia, sairauksia ja kuolemaa, mutta olen niiden kovilta iskuilta säästynyt.

Vietnaminbuddhalainen munkki Thich Nhat Hanh on puhunut kärsimyksen koskettamisesta. Se on eräs tapa tavoittaa onnellisuutta ja tasapainoa suhteessa muihin ihmisiin.

Kysymys ei niinkään ole siitä, että muiden kärsimykseen huomiota kiinnittämällä huomaamme, miten onnekkaita itse olemme. Olennaisempaa on myötätunnon kehittäminen. Kun kohtaat jonkun, jonka aiemman elämän perusta on luhistunut sodan tai luonnonkatastrofin vuoksi, tajuat, että olette molemmat osa samaa maailmaa. Sinun onnellisuuttasi ei ole olemassa ilman hänen epäonneaan.

Vuosi 2011 oli minulle erityinen. Tapasin neljän kuukauden kuluessa sekä Dalai-lama Tenzin Gyatson että Thich Nhat Hanhin, jota hänen oppilaansa kutsuvat kunnianimityksellä Thay. Vaikka minulla oli mahdollisuus ainoastaan kuunnella heitä muun yleisön joukossa, kävi hyvin selväksi, että heistä, kahdesta elinikäisen buddhalaisen harjoituksen tekijästä, säteili levollista voimaa.

Sekä Dalai-lama että Thay ovat vapautuneet vihasta. Vaikka heillä molemmilla olisi hyvät syyt kantaa sydämellään leppymätöntä vihaa, he eivät takerru siihen. Tiibetistä karkotetun Dalai-laman suhtautuminen kiinalaisia kohtaan on hyvin tunnettu ja herättää kaikkialla ihailua.

Vietnamin sodan surullisimpia, inhimillisesti kohtuuttomimpia loppunäytöksiä olivat ne, joita venepakolaiset joutuivat kokemaan Etelä-Kiinan merellä. Kaikesta luopuneiden, meren armoille heittäytyneiden pakolaisten kimppuun hyökkäsivät thaimaalaiset merirosvot ryöstäen, raiskaten ja murhaten.

Thich Nhat Hanh on kirjoittanut suhtautumisestaan piraatteihin teoksessa Peace is Every Step. Hän ei halua vihata heitä, vaikka on nähnyt maanmiestensä koettelemusten maljan valuvan yli, vaan koettaa eläytyä, mikä johti siihen, että tavalliset thaimaalaiset talonpojat ja kalastajat ryhtyivät rosvoamaan. Eläytymisen kautta hän havaitsee merirosvojen köyhyyden ja kärsimyksen, minkä vuoksi hän kykenee tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan.

Vietnamin sodasta kertovan Vihreän lohikäärmeen kylä -romaanin kirjoittaminen on merkinnyt minulle isoa liikahdusta: kaukana asuvien kanssaihmisten kärsimyksen koskettamista. Luulen, että sen kautta olen paremmin tajunnut paikkani maailmassa.

 

Luumukylään

Matka on iso metafora ja elämän tihentymä. Tälle matkalle olen laittautunut jo pitkään.

Tarkoitukseni on lähteä Etelä-Ranskaan Luumukylään (Plum Village) ja olla siellä joulunajan ylitse. Olen pari viikkoa retriitillä, jossa noustaan aikaisin, istutaan, kävellään, tehdään pieniä askareita, kuunnellaan ja istutaan. Tavoitteena on tiedostaminen ja läsnäolo hetkessä.

Luumukylä on vietnaminbuddhalainen meditaatiokeskus, jonka on perustanut vuonna 1982 zen-munkki Thich Nhat Hanh. Hän on kansainvälisesti tunnettu opettaja, joka julkaisee kirjoja, pitää retriittejä ja kiertää maailmaa puhumassa.

Thich Nhat Hanh on syntynyt 1926, ryhtynyt munkiksi 16-vuotiaana ja elänyt vaiheikkaan elämän Vietnamin raskaina vuosina. Hän olisi luultavasti saanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1967, mutta Martin Luther King ehätti ehdottamaan häntä palkinnon saajaksi, mikä ei komitealle sopinut. Tuona vuonna rauhanpalkinto jäi jakamatta.

Thich Nhat Hanh veti puolueetonta buddhalaista delegaatiota Pohjois-Vietnamin ja Yhdysvaltain välisissä Pariisin rauhanneuvotteluissa 1972–73. Myöhemmin hän työskenteli tarmokkaasti Vietnamin venepakolaisten auttamiseksi.

Thich Nhat Hanh on puhunut toistuvasti myötätunnosta kaikkia ihmisiä kohtaan, minkä vuoksi hän ei halua valita puolta. Samasta syystä Vietnamin sodan aikana buddhalaisia munkkeja tapettiin niin kommunistien kuin antikommunistien toimesta.

Minulle tällä matkalla on kolme tarkoitusta: paeta pinnallista suomalaista joulunviettoa, hiljentyä omaan mieleeni ja kohdata yksi viime vuosisadan merkittävimmistä rauhantekijöistä. Uskon vakaasti, että maailma muuttuu sitä paremmaksi paikaksi, mitä enemmän Thich Nhat Hanhilla on kuulijoita.

Hänen sanomaansa on mahdotonta ymmärtää, ellei pysähdy sitä kuuntelemaan. Luulisi, että olisi pieni asia vastaanottaa yksinkertainen ajatus läsnäolosta ja myötätunnosta, mutta useimmat ihmiset eivät siihen kykene. Näin ainakin minusta näyttää, kun katson nykyistä maailmanmenoa.

En tiedä mikä minua odottaa. Siitä juuri matkustamisessa on kysymys.