Tomi Kontio etsii sanojen ja kuvien kauneutta
Tomi Kontio: Lukinkehrä. Tammi 1996. 74 s. 97 mk.
Tomi Kontion säkeissä sykkii vahvasti tämän päivän ja huomisen runous. Jos haluat varman vinkin ensi vuosituhannelle, syövytä nimi muistiin.
Moniko kirjailija jaksaa tällaista tahtia menemättä hapoille: Kontio on nyt julkaissut peräkkäisinä vuosina neljä erilaista runo- ja proosateosta antaen kerta kerralta yhä vakuuttavamman näytön lahjoistaan. Hän ansaitsee kirkkaasti kaikki tähän asti saavuttamansa tunnustukset.
Lukinkehrän on kirjoittanut aito lyyrikko, keinoistaan tietoinen taiteilija ja etsijä. Tehkööt muut mihin pystyvät; Kontio tekee mitä haluaa.
Hän ei antaudu affektiensa valtaan vaan hyödyntää hallitusti runon eri keinovaroja. Kieli, kuva ja rytmi taipuvat hänen tarkoituksiinsa.
Hän tekee tutun vieraaksi, jotta näkisimme sen uutena ja selvemmin. Kontulan ostoskeskuksen tienoilla Kontio tiivistää: ”Lasten nauru on täällä yhtä runollista kuin Toscanassa tai Sevillassa.”
Grafiikan lehtiä
Lukinkehrä uudistaa suomalaista luontorunoa uppoutumalla kasvien ja hyönteisten maailmaan. Yksipuolisesti romanttinen ja luonnonsuojelullinen näkökulma jääkööt menneille vuosikymmenille. Kontion näkemys on tarkempi ja lopulta myös emotionaalisesti täydempi.
Kokoelman avaa osasto, joka esittelee ja ylistää lehdon kasveja: lehtopalsami, vilukko, vanamo. Maariankämmekkää runoilija puhuttelee: ”Vain multainen rukous ja ajan mittainen uni / sinun kukkiva unesi.” Tai hän näkee kasvissa vertauskuvallisuutta: ”Elämä kohoaa kuin talvikin vana.”
Kontio käsittää tehtävänsä entisaikojen taiteilijan tapaan. Mikään aihe ei ole vähäpätöinen. Samalla kun hän etsii kauneutta, hänen silmänsä tutkivat luontoa. Kontion kasvi- ja hyönteisrunot ovat kuin kohteeseensa rajattuja grafiikan lehtiä.
Toisaalla eräässä kaupunkirunossaan hän kirjoittaa etsauksen motiivia kehitellen, miten ”sade syövyttää kuin happo” ja miten ”elämä kaiverretaan kaupungin otsaan”.
Mutta luontorunoissa Kontion tekniikkana on kuparipiirros, vaikkapa Dürerin tapaan. Kuva on yksityiskohtainen, runsas ja syvätarkka.
Kielen keinovarat
Toisaalta Kontio kirjoittaa hyvin vahvasti kielellisesti motivoitua runoutta, sortumatta kuitenkaan älylliseen kikkailuun. Hän löytää ilmeikkäitä, kauniita metaforia ja laventaa kaiken aikaa sanastoaan.
Muuan osasto sisältää pelkästään runoja, joiden nimet ovat Jotta sinä, Koska sinä jne.; toisin sanoen konjunktiot kehittävät paralleelisuutta ja rytmiä. Virikkeenä on ollut Gunnar Björlingin säetekniikka, mutta Kontion kielikorvan tarkkuudesta kertoo se, miten vaivattomasti hän irtautuu omille teilleen.
Kontio ei juuri korosta minäkohtaisuutta. Silti syntyy erittäin subjektiivinen vaikutelma, koska kuvasto ja kieli ovat niin voimallisen omaperäisiä.
Lukinkehrän runoissa luonto ja kaupunki eivät asetu vastakkain vaan elävät rinnakkain: ”talot laskeutuvat pehmeästi metsään” ja linnut lentävät ”talojen oksille”.
Näinkin voi pääkaupunkiseudun lähiöiden maiseman nähdä.
Helsingin Sanomat 15.10.1996