Yrjö Kallinen selostaa teoksessaan Tässä ja nyt (1965) vanhan juutalaisen kertomuksen. Krakovalainen rabbiini Eisik näkee unen, jossa häntä kehotetaan matkustamaan Prahaan. Siellä hän löytäisi kuninkaanlinnaan vievän sillan alle kätketyn aarteen, joka lopettaisi hänen köyhyytensä.
Eisik matkustaa. Prahassa hän norkoilee sillankorvalla saadakseen tilaisuuden ryhtyä kaivutyöhön. Vartiopäällikkö huomaa miekkosen ja tulee kysymään, millä asialla tämä on. Eisik kertoo unestaan.
Vartiopäällikkö purskahtaa nauruun ja kertoo hänkin nähneensä unen, joka kehotti häntä lähtemään Krakovaan, missä hän löytäisi suuren aarteen rabbiini Eisikin talosta. Heh, heh!
Eisik palaa kotiinsa ja ryhtyy kaivamaan uunin nurkasta. Kuinka ollakaan, sieltä nousee esiin aarre. Köyhyyden sijaan tulee yltäkylläisyys.
Sama ajatus on maailman tarinaperinteessä kerrottu lukemattomilla eri tavoilla. Kallinen tarttuu kertomukseen arvatenkin siksi, että sillä vaikuttaa olevan niin paljon tosielämän vastinetta. Käsillä on yksi universaaleista peruskokemuksista.
Minä tunnen tällä hetkellä hienoista kaihoa: en ole hankkiutumassa minnekään. Olisi niin mukava lähteä matkalle. Mutta samalla sisäisesti aavistan, että olen kumminkin valmistautumassa. En vain vielä tiedä, minne matka suuntautuu ja milloin se toteutuu.
Aarrehan meillä jokaisella on: lähellä, sisimmän uunin nurkassa. Mutta kuten rabbiini Eisikin tarina osoittaa, emme ehkä löydä sitä kotona pysyttelemällä.
Ja mikä hienointa, kun lähtee matkalle, voi löytää aarteen aina uudestaan.
Yksi vastaus aiheeseen “Oletko lähdössä matkalle”
Parasta matkustamisessa on sen valmistelu. On yhdentekevää, lähteekö vai ei kun on aikansa nauttinut matkan mahdollisuudesta. Itse pohdin jättäisinkö seuraavan matkan tekemättä, sen joka on jo maksettu ja josta on jo nautittu etukäteen ihan tarpeeksi. Lisäksi matkustaminen on hankalaa ja väsyttävää. Jospa jäisin kotiin.