Minua askarruttaa suomalainen alkoholismi. Olen huolestunut sen laajoista ja syvistä haittavaikutuksista. Kärsin suunnattomasti joutuessani sen kanssa tekemisiin. Tunnen itseni voimattomaksi silloin kun haluaisin saada aikaan muutoksen.
Minulle on muodostunut vahva käsitys, että koko suomalainen yhteiskunta on sairastunut alkoholismiin. Katson itseni asiantuntijaksi sikäli, että olen suomalainen ja olen kaiken ikäni seurannut enemmän ja vähemmän kohtuullista käyttöä, niin rahvaanomaista kuin sivistynyttä ryypiskelyä.
Somalialaislähtöinen toimittaja Wali Hashi on poikkeavasta näkökulmastaan tehnyt osuvia havaintoja, ja siksi hänen puheenvuoronsa on herättänyt runsasta keskustelua.
Aloitin itse säännöllisen alkoholinkäytön tultuani täysi-ikäiseksi. Määrät olivat aluksi melko pieniä, mutta nuoruuden uteliaisuus vei helposti ylilyönteihin. Ikävuosina 25–30 käytin selvästi liikaa alkoholia. Sen jälkeen olin taas mielestäni ns. kohtuukäyttäjä eli join yhtä paljon kuin muutkin. 34-vuotiaasta eteenpäin alkoholinkäyttöni väheni olennaisesti elämäntapavalintojen myötä, ja 40-vuotiaana lopetin kokonaan alkoholin nauttimisen.
Absolutismi on minun kohdallani väärä sana. Miellän siten, että olen vapautunut alkoholinkäytön sosiaalisista pakkorakenteista. Aluksi se ei ollut helppoa, mutta nykyään tunnen kepeää elämänriemua silloin, kun muut miettivät ottaisko vai eikö ottais.
On hyvin tunnettua, että jos perheessä on alkoholisti, myös muut perheenjäsenet sairastuvat. Juopon vaimo voi alkaa itsekin ryypätä, mutta vaikkei näin kävisi, hän sairastuu rinnakkaisriippuvuuteen. Alkoholistin lapsista tulee helpommin alkoholisteja.
Psykologiset riippuvuusrakenteet vaikuttavat laajemmalti siten, että koska Suomessa on hyvin paljon alkoholisteja, heidän vaikutuksensa läpäisee sosiaalisen verkoston ja koko yhteiskunnan. Tuskin kukaan on suojassa alkoholistien suoranaisilta ja välillisiltä vaikutuksilta. Me olemme kaikki yhtä suurta alkoholistiperhettä.
Suomessa alkoholismin monet muodot kätkeytyvät kohtuukäytön nimiin. Monipuolisesti taiteita harrastavan naisen on välttämättä saatava joka ilta pari lasillista viiniä. Hän ei kerro, että joinakin iltoina menee koko pullo. Viskientusiasti tarkkailee lasistaan tisleen, turpeen ja tynnyrin hienoja vivahteita mutta huomaa jotain olevan vialla vasta sairastuttuaan maksakirroosiin. Sauna- ja iltapäiväkaljat sekä ruoan kanssa juotava viini kuuluvat normaaliin seurustelukulttuuriin ja nostavat viikoittaista kulutusta. Ja joskus on ihan vaan pakko saada kunnon kännit.
Olen väsynyt suomalaisiin alkoholismin peittelypuheisiin. Ärryn juopottelevien porukoiden mekastuksesta puistoissa, kaduilla, junassa ja ylipäätään kaikkialla minne minulla pitäisi olla vapaa, häiriötön pääsy. Olen surullinen, kun näen perheitä terassilla vanhemmat voimallisessa kesäisessä nousuhumalassa.
Lainsäätäjän ja viranomaisten antamat rajoitukset eivät varmaankaan tuo ratkaisua. On selvää, että suomalaisten tulisi sisäistää joukko ehdottomia kieltoja, joista he ovat itse vastuussa. Alkoholinkäyttöön liittyvä sosiaalinen koodistomme kaipaa paljon korjaamista.
En kirjoita tätä siksi, että tuntisin itseni muita paremmaksi. Kuten yllä käy ilmi, olen itse juopotellut eniten silloin kun minulla on ollut pieniä lapsia. Tätä kadun enkä saa tekemättömäksi. Mutta voisiko virheistä oppia?
32 vastausta aiheeseen “Alcoholic Nation – kansa joka vaalii alkoholismia”
Kiitos. Kollektiivinen alkoholismi Suomessa on ahdistavaa, pelottavaa ja inhottavaa. Ja jos sitä kritisoi, saa tiukkapipon, kukkahattutädin tms. maineen. Useimmiten en ota julkisesti mitään muuta kantaa kuin sen, että olen sanoutunut siitä irti omalta osaltani. Tarinani on melko ruma, liian nuorena alkanut, liian syvällä käynyt. En laske enää päiviä, vuosia ja kuukausia kyllä.
Kiitos sinulle, Hanna-Riikka. Kypsyttelin pitkään sananvalintojani, koska tämä on Suomessa niin kipeä aihe. Sinulla on osuvasti kuvailevia sanoja: ”ahdistavaa, pelottavaa, inhottavaa, rumaa”. Sitä se juuri on.
Hieno puheenvuoro.
Kiitän tästä kirjoituksesta. Kynäsi on terävä, ja sana osuu maaliin. Meillä monella aikuisella on varmaan tarina itsellämme tästä. Minullakin. Miten tarina jatkuu, sen päätämme me. Mutta aseistariisuvan suoraan puhuen, tuomitsematta ja vain toteamalla kertoen saavuttaa aika paljon enemmän kuin julistamalla. Sanon uudelleen, kiitos.
Loistava kirjoitus. Me emme tiedä määräämme, emmekä usein osaa käyttäytyä alkoholin vaikutuksen alaisena. Viimeksi todistin tätä ilmiötä kesäterassilla, jossa olin nauttimassa päivällistä vaimoni kanssa. Viereisessä pöydässä oli neljän hengen seurue: kolme keski-ikäistä naista joista yksi oli ottanut mukaan aviomiehensä. Naisilla oli hyvä meininki mutta selvästi enemmän juopunut herra dominoi keskustelua Suomen poliittiseen historiaan keskittyvillä pitkillä esitelmillään. Naisia ei ymmärrettävästi oikein kiinnostanut, ja he yrittivät siirtää keskustelua pikku vihjeillä, mutta raskassoutuinen jyrä pakkofokusoi rouvien huomion Mannerheimin ja Hitlerin tapaamiseen Immolassa. Tiesin, että peli oli pelattu. Herran vaimoa hävetti selvästi. Tuo ilta ei päättyisi hyvin. Toki oli kiinnostavaa viihdettä seurata naapuripöydän tapahtumia (jotka kuuli samalla koko terassi), mutta samalla ne estivät tehokkaasti myös minun ja vaimoni välisen dialogin ja pilasi itse asiassa kauniin kesäillan tunnelman.
Kiitos! Juuri tänä aamuna mietin, miten paljon elämästäni on valunut hukkaan viinan takia alkoholistin puolisona, vaikka en itse ole juuri juonutkaan. Ulospäin olemme näyttäneet tavalliselta perheeltä, mutta kuinka paljon tuskaa, häpeää, ahdistusta ja valheita on kulisseihin kätkeytynytkään. Vaikka kulissit on nyt kaadettu ja puolisoni on hoidossa, menneitä vuosia ei saa takaisin. Ongelmasta pitää puhua, sillä monilla ihmisillä olisi kuitenkin mahdollisuus toipua, sekä alkoholisteilla että läheisillä. ”Me olemme kaikki yhtä suurta alkoholistiperhettä” on valitettavan totta.
Hieno kirjoitus. Kiitos siitä. Olen vuosikausia ihmetellyt, miten kaikkea muuta saa kritisoida, mutta viinasta ei saa pahaa sanaa sanoa. Ongelmaan haetaan kaikki mahdolliset muut syyt. Alkoholi on viimeinen, josta luovutaan. Ei voi muuta sanoa, kuin että on surullista kun krapulan tilalla kerskaillaan ja örvellys on miehuuden mitta.
alkoholismi on mielentila.
totaalisen luovuttamisen vaihtoehto.
On jo aikakin että ”nostetaan kissa pöydälle”. Suomessa alkoholinkäyttöä puolustetaan, alkoholivero on osana kansanbudjettia, alkoholin aiheuttamia kuolemia on liikaa.
Minä en käytä alkoholia ja se tuntuu aiheuttavan ympäristössä ongelmia. On kuin ihmiset ajattelisivat että olen joko jenginpetturi tai jonkinlainen ”vakooja” heidän joukossaan kun valitsen alkoholittoman juoman.
Nykyään ravintolassa on mahdollista saada alkoholittomia drinkkejä, mutta esim. joissain juhlatilaisuuksissa on muodostunut tavaksi juoda lasi shampanjaa, siitä kieltäytymiseen suhtaudutaan kuin löisi kasvoille jotakuta.
Jotkut hotellit ja laivayhtiöt tarjoavat huoneen tai hytin yhteydessä kuohuviiniä ja joskus mansikoita ikäänkuin kohottaakseen majoituksen arvoa. Tämäkin kummastuttaa. Alkoholia käyttämättömänä henkilönä en haluaisi maksaa moisesta (huoneen / hytin hinnassa on kyllä huomioitu tuo niinsanottu ilmainen tarjoilu). Jos pyydän palvelua ilman alkoholia, se aiheuttaa närää.
Elämänkumppanini tulee eri maasta ja eri uskonnosta. Heillä alkoholiin suhtaudutaan negatiivisesti ja hän ihmettelee tätä suomalaista juomatapaa. Hänen myötään olen huomannut että tosiaan, tämä yhteiskunta pyörii alkoholin ympärillä.
Kiitos kirjoituksestasi!
Kiitos! Asiaa, kerrankin niin kuin se on!
”alkoholismi on mielentila. totaalisen luovuttamisen vaihtoehto.” – Sanoisin kyllä että se on luovuttamisen ilmenemismuoto.
Tosin miesten kännääminen niin hyväksyttyä, että monet huomaavat vasta kun ”hauskanpitoa / olutmerkkien harrastusta” ei kykene lopettamaan. Ikäpolveni naisia hieman suojeli se, että leimaudumme niin nopeasti ja inho on voimakasta ja totaalista. Lieneekö hyvä, jos ”tasa-arvo” edistyy tässä asiassa.
Kiitos tekstistäsi ja havainnoistasi, Tero. On myös ihanaa lukea muiden ajatuksia tässä.
Muistan aikoinaan Suomessa asuessani lauseen: ”Miksi Jeppe juo?” Tuo ylenpalttinen dokaaminen, ryyppääminen, viinistä nauttiminen tai ihan vaan tuhokohteinen juominen on mielestäni vaikea, sisäistetty kurvi suomalaisessa DNA:ssa. Vai johtuuko se meidän systeemirakenteestamme: ”huono itsetunto ryssän vallan alla, miehet sodassa naiset hoiti hommat, isähahmon puute miehillä, naiset jotka väsyvät vahvuuteen”, tiedostamaton alkoholikäytöksen ja koko elämänmallin mallioppiminen…?
Asun itse Hollannissa jo 20 v. Ja tiedän, että täällä myös alkoholi on hyvin sisäistetty kulttuuriin ja juhlinta-hauskanpitoon. Ihan mukavalle tavalla. Jollain lailla täällä osataan yleisesti ottaa kohtuudella.
Hollantilaisen alkoholistin tai ylikäyttäjän olen tavannut noin viisi kertaa.
Oma lapsuus ja nuoruus meni rajuissakin ”alkoholistin tyttären” kuvioissa, kunnes perheenjäsen löysi AA:n ja valitsi raittiuden. Raittiina jo 30 v. Omien rajojen etsimisessä on myös mennyt oma aikansa, sen verran raskaina koin kasvatuksen ja kokemukset. Tapojen uudelleenoppimista…
Jollain lailla mielestäni Suomessa alkoholismi ja ylikäyttö ”hyväksytään”. Sosiaalinen kontrolli on esim. Hollannissa mielestäni tehokkaampi. Ja se kysymys ”miksi Jeppe juo” kiinnostaa minua edelleen.
Jatketaan keskustelua, ja toiveeni on katkaista tuhoisa kierre perheissä. Alkoholi aiheuttaa paljon vääristymää lapsissa ja heidän tavassaan elää elämäänsä aikuisina.
Saksalainen aforismi kuuluu näin: Alkohol macht die Birne hohl! Suomeksi: Alkoholi onttouttaa päänupin! – Ja totista tottahan on se, että Suomi on uskomaton takapajula ja räkälä. Miksi alkoholismi on ”tabu-teema” ja hyväksytty itsehankittu sairaus, jonka kustannukset ovat ”tähtitieteelliset”. On todella tyhmää kipata koulutus ja terveys Kankkulan kaivoon! – Terästäydytääns maailman tavoille – niin myös henkisesti kuin taloudellisestikin menestymme paremmin.
Ikuisuuskysymys: miksi Jeppe juo?
Hyvin kirjoitettu.
Hyvin kirjoitettu.
Päässäni on jo kauan sitten kypsynyt kysymys: mitä voisimme tehdä, jotta tilanne maassamme muuttuisi?
Itse juon 1–2 lasia viiniä viikossa. Voitte laskea minut alkoholistien joukkoon.
Olen poikkeus vahvaan itsekurin vuoksi. Ei se ole minun ansioni. Rakas Luoja on antanut sen minut syntymälahjaksi.
Mitä voisimme tehdä? Esimerkiksi Venäjällä on oma yhdistys, jonka tehtävänä on edistää ajatusta, kuinka hyvä on elää ilman alkoholia.
Moi! Siteerasin ja kirjoitin heinäkuisen pääkirjoitukseni Wali Hashin tuoreen nettikolumnin innoittamana – ulkopuolisen näkökulma suomalaiseen juopotteluun ja ennen muuta sen varsin kritiikittömältä näyttävään hyväksymiseen after all kaikista tiedossa olevista haitoista huolimatta. Juttu oli Sanansaattaja-lehdessä, nro 30. Tunsin suurta sympatiaa, kun Hashi kirjoituksessaan olettaa, että hänen kritiikkinsä (kuten suomalaiskristillisistä piireistäkin alkoholin avoimeen käyttöön liittyvä arvostelu) laitetaan varmaan hänen islamilaisuutensa piikkiin eli ei oteta todesta. Mutta hän sanoi niin kuin asia nähdään järjestään Euroopan ja Amerikan sivistysmaissa: ”Jos juodaan alkoholia, minusta se on todella henkilökohtainen asia, mutta ei ehkä tässä yhteiskunnassa.”
Tällaisia kirjoituksia lisää lehtiin! Kiitos loistavasti ilmaistusta jutusta :)
Kiitos kirjoituksista, näin se vaan menee, itse aloin viime vuoden lopulla miettiä mitä minule on tapahtumassa itselleni. En nauttinut mistään osasta elämää, en heti tajunnut mikä mättää, kunnes etsin Googlen kautta apua. Ja syy oli kuin olikin mun viinanjuonti, olin löytänyt pohjani, olin juonut kaiken mahdollisen, parisuhteeni, työni, ystävät, perheeni, eron myötä asuntoni ja tietysti rahani. Kaikki viime vuonna.
Elämäni oli pyörinyt 13–14-vuotiaasta alkoholin merkeissä, ensin bileitä viikonloppuisin ja koulu meni siinä ohella. 14-vuotiaana alkoi myös tulla masennus ja ahdistus, jota hoidettiin lääkkeillä, puolessatoista vuodessa nämä kaikki kulkivat käsi kädessä. Kun muutin pois kotoa 16-vuotiaana, oli kaikki asiat omissa käsissä ja koulut sain käytyä mutta poissaoloja oli jo paljon, löysin usein itseni esim. huoltoasemalta juomassa kaljaa.
20-vuotiaana olin töissä ja toisessa avoliitossa, kun juomiseni riitti tyttöystävälle ja tuli ero. Muutin ekan kerran yksin ja silloin kaikki lähti käsistä. Täysi painajainen alkoi kunnolla pyöriä. Kävin töissä mutta kaikki vapaa-aika meni ryypäten, ei selvää päivää koskaan. Tämä oravanpyörä kesti kahdeksan vuotta. Nyt olen ollut 8 kk raittiina ja elämä on todella elämisen arvoista.
Eetu, olen iloinen että kohtalosi muuttui.
Aivan loistava kirjoitus kaikilta osin, sekä kielellisesti että sisällöllisesti!
Erittäin hyvä kirjoitus. Itse pysähdyin tähän ajatuksen: ”Miellän siten, että olen vapautunut alkoholinkäytön sosiaalisista pakkorakenteista.”
Tätähän suomalainen alkoholinkäyttö pohjimmiltaan on. Minusta asiaa pitäisi syväluodata vieläkin enemmän. Kun ajatelemme alkoholismia sairautena, osa meistä hyväksyy sen. Kun peilaamme sitä, voiko alkoholismista parantua tai toipua, syntyykin jo erilaisia näköaloja. Osassa meissä asuu sellainen ajatus, ettei alkoholisti voi parantua ja ainut mittari on kohtuukäyttö. Alkoholismi on sairaus akuutissa vaiheessa, sitä en kiellä tai väheksy, ettei synny väärää kuvaa.
Tältä pohjalta olenkin pohtinut asiaa, onko meidän yhteiskuntamme ja alkoholipolitiikan yleiset ajatukset näin sidoksissa holistiseen ajatteluun, että olemme epänormaaleja jos emme käytä alkoholia kohtuudella.
Uskon, että me suomalaisina tarvitsemme ajattelutavan muutosta. Kun meille syntyy ajattelutavan muutos, selviämme tästä ongelmasta ilman sidoksia.
Hannu Kärkkäinen
”Vaikka alkoholistilta kaikki viedään, selityskyky jää…” (lainaus prof. Salaspuro)
Kiitos lukemisesta ja vilkkaasta kommentoinnista. Tämä bloggaukseni on herättänyt tähän mennessä eniten kiinnostusta kaikesta siitä mitä olen kahden ja puolen vuoden aikana kirjoittanut. En millään ehdi vastata kaikkiin kommentteihin mutta luen halukkaasti eri näkemyksiä tähän vaikeaan aiheeseen. Kaikilla mailla on tabunsa, Venäjällä homot, Suomessa alkoholismi. Puhuminen voi auttaa.
Jos ei juo, on toisen luokan kansalainen. Aina pitää olla selittelemässä, miksi ei juo. Mielummin sitten jättää menemättä juhliin. Tuntuu, että jengi ottaa loukkauksena sen, jos ei osallistu ryyppäämiseen heidän kanssaan.
Näin absolutistina ei ole oikeutta keskustella tästä asiasta.
Alkoholismi tunnistetaan sairaudeksi lähes läpi yhteiskunnan, mutta sitä ei pääsääntöisesti käsitellä sellaisena ollenkaan. Yleinen asenne on, että juomisen voi aina lopettaa niin halutessaan. Vähän niinkuin, että voisit lopettaa syöpäsi sairastamisen jos niin vain lujasti päätät. Alkoholismi on laajasti ”hiljaa hyväksytty” osaksi yhteiskuntaamme ja samalla kyllä hyväksytään sekin, että se aina sairastuttaa myös koko lähipiirin. Läheisen auttaminenkin on tässä kieroutuneessa ilmapiirissä erittäin vaikeaa. Aina on jonkinlainen ”todistustaakka” auttajalla ja alkoholisti kieltää ja kiertää vastuunsa. Hoitamattomana alkoholismi johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, tavalla tai toisella.
Toisin kuin useimmat kirjoittajat, olen sitä mieltä, että Suomessa kyllä puhutaan aika paljon alkoholin liikakäytöstä ja sen haitoista. Mutta ongelma Suomessa on, että sosiaalinen koodistomme sallii kovankin kännäämisen. Jos sitä ei suorastaan ylistetä (etenkin nuorena), niin se ainakin hyväksytään. Tosin nuorethan juovat pääsääntöisesti nykyjään vähemmän kuin ennen.
Kiitos kirjoituksesta ja sen ajankohtaisuudesta. Alkoholin käytöstä puhuminen on vaikeaa, ikään kuin se olisi viimeinen asia mitä meiltä suomalaisilta ei saisi viedä, joten toivon että näitä kirjoituksia tulee lisää.
Olen 35-vuotias, matkustellut ja tutustunut paljon eri kulttuureihin ja tulen valitettavasti alkoholistiperheestä (suvusta). En tunne olevani alkoholin suurkäyttäjä, koska inhoan yksinkertaisesti krapulaa ja se vähentää juontikertoja sekä määriä. Pidän kylläkin hyvästä seurasta ja hyvistä viineistä ja siitä kevyestä olosta minkä se saa aikaan. Olen kuitenkin varovainen, koska olen nähnyt miten alkoholi on tuhonnut sukuani, ja ehkä myös siksi yritän rakentaa ajatusta siitä, miten alkoholia voisi oppia käyttamään kohtuudella ja miten omaa elämäänsä pitäisi kunnioittaa jo terveysriskien takia.
Olen asunut Arabiemiraateissa viisi vuotta ja oma alkoholinkulutukseni on muuttunut maltillisemmaksi ja ns. järkevämmäksi. Ei siksi, etteikö täällä alkoholia olisi, päin vastoin, ravintoloita ja clubeja on enemmän kuin voitte uskoa, mutta täällä ei voi vetää itseään suomalaiseen känniin, se ei vain käy. Muutenkin eri kulttuurien kirjo ystäväpiirissäni on opettanut (Saksa, USA, Sveitsi, Intia), ettei missään muualla ole sellaista ”perseet olalle” -mentaliteettia, ainakaan näin julkisesti, kuin armaassa kotimaassani (kesä Suomessa lukuisten kaupunkitapahtumien keskellä todisti taas sen).
Eikä mielestäni syy siihen ole välttämättä vain meidän ”perjantaipullo”-mentaliteetissamme vaan myös taustatekijöissä. Kulttuurissamme on joukko asioita, jotka kaipaavat tarkastelua. Itse näen sen niin, että meillä itsestään ja onnellisuudesta puhuminen katsotaan kehumiseksi (kateellinen kansako?) ja tunteiden näyttäminen selvin päin heikkoudeksi. Avoimuuden puute saattaa aiheuttaa sen, ettei mielipiteiden ilmaiseminen onnistu kuin viinan voimalla, ikään kuin ei voisi olla oma itsensä muuten kuin kännissä, ja tähän vielä kasvetaan ensimmäisten kokeilujen kautta jo noin 15-vuotiaasta eteenpäin.
Ihmettelen myös missä ovat kaikki harrastukset, eivät ne ole vain lapsia ja nuoria varten. Työn vastapainoksi olisi hyvä hankkia muutakin tekemistä viikonlopuksi kuin känni, ja tulee varmasti halvemmaksikin. Mahdollisuuksia on Suomi pullollaan ja suurin osa vielä valtion tukemana. Itse olen pienestä pitäen ollut eri harrastusten parissa, ja ne pitivät minut poissa alkoholin varhaisen käytön aloittamisesta. Alkoholi kuuluu kyllä elämääni, mutta edelleen kaipaan muutakin aktiviteettia viikonloppuihini kuin humalan ja varsinkin sellaista jossa on fyysistä haastetta, krapulassa kun ei ole kiva harrastaa.
Tiedän, että alkoholismissa on muustakin kyse kuin harrastusten puutteesta, en sitä vähättele ollenkaan, mutta ehkä pidemmällä tähtäimellä toivoisin, että suomalaiset ottaisivat itse vastuun varhaisessa vaiheessa omasta alkoholin kulutuksesta ja tarkkailisivat sen haittavaikutuksia omassa elämässään ja kehossaan. Krapula vie kaikki voimat niin henkisesti kuin fyysisestikin ja jättää jälkeensä morkkiksen menetettyjen vapaapäivien takia.
Moi,
Lueskelin tipattoman tammikuun kunniaksi kirjoituksia suomalaisten alkoholismista ja törmäsin myös tähän sinun tekstiisi. Asiallista kyllä. Olen itsekin kärsinyt ympäröivän maailman jatkuvasti liiallisesta dokaamisesta Suomessa. Olen sillä linjalla, että välillä saa irrotella kunnolla, kunhan kantaa vastuun teoistaan (eli tietää, millaiseksi ihmiseksi alkoholi sinut muuttaa ja ottaa sen mukaisesti). Ja maksaa ei tissutella rikki. Ja jos aiheuttaa harmia tai mielipahaa rakkaille, se on iso iso varoitusmerkki.
Elän itse kulkurielämää, ja tälle suomalaiselle kohtuukäyttäjälle on käynyt kyllä monesti selväksi, että tien päällä alkoholinkäyttö yleistyy. Olen myös ohi kulkiessani tsiigannut suomalaisia expatteja Espanjassa ja Thaimaassa – varmaan eliniänodote tippuu aika rankasti tällä sakilla, kun vaihtavat maisemaa.
Kirjoitin matkaajien alkoholismista aika perusteellisen artikkelin toimittamaani Kulkuri.org -julkaisuun. Linkitin tuohon otsikkoon. Siellä on analyysin lisäksi vinkkejä, miten pitää käyttö kohtuullisena ja kiertää maailmaa sekoilematta koko ajan :)
jml
Hyvä kirjoitus! Pieni yksityiskohta: kiitokset termistä ’rinnakkaisriippuvuus’! Aikaisemminhan Tommy Hellsten on kääntänyt co-dependencyn harhaanjohtavasti ’läheisriippuvuudeksi’, mikä on saanut aikaan sen, että asia ymmärretään yleensä täysin väärin.
Kiitos kommentistasi, Margarita. Olen ajatellut samoin kuin sinä, siksi olen ehdottanut tämän blogitekstin kautta rinnakkaisriippuvuus-sanaa. Olen tietenkin psykologian alalla harrastelija, joten tuskinpa se täältä minnekään kulkeutuu.
Alkoholin juominen pohjautuu illuusioon. Kun juo alkoholia sitä odottaa että tulee hiprakkaan ja että on hyvä olo mutta siinä pettyy pahasti koska on ainoastaan hetken siinä olotilassa ja sitten tapahtuukin regressio tunteiden maailmaan ja syntyy aggressioita ja depressiivisyyttä. Tätä kokemusta toistaa toistamistaan mutta pettyy uudelleen. Vaikka tämä regressiivinen olotila ei ole sitä mitä tavoitteli juomisella niin se tuo tyydyystä koska voi purkaa näitä kielteisiä tunteita ja on helpottunut olo. Tämä ei siis ole ollenkaan verrattavissa huumeiden käyttöön missä saavuttaa ylitietoisia ulottuvuuksia ja mietiskely olisi hyvä vaihtehto mutta ei minuun uskota! Minusta tämä alkoholin käyttö on yhteiskunnallinen ongelma koska miehiä kasvatetaan niin että ei saisi itkeä, ei saa näyttää tunteita koska se olisi heikkouden osoitus. Nainen kasvattaa poikaansa niin ja on sitten pettynyt kun kaveri ei osaa näyttää tunteita vaan käyttää nyrkkejä, ja viinaa… Siis alkoholismin pitäisi johtaa siihen että näitä arvoja kasvatuksessa pitäisi uudelleen arvioida. Herää Suomi vihdoinkin syvästä unesta näkemään miten asiat todella ovat!
terveisin,
Nina Michael
Parainen