Toisen ihmisen karvoitus on häkellyttävä. Se herättää hallitsemattomia tunteita.
Muuan ystäväni kertoi, että hän menetti seksuaalisen halunsa ja kavahti inhoten, kun osoittautui, että yhden yön naistuttavuudella oli pitkiä karvoja rinnoissaan. Uimahallin saunassa pysähdyin tuijottamaan, kun näin miehen, joka oli ajellut munakarvansa ja jättänyt vain tupsun peniksenjuureen.
Kulttuurillisena ilmiönä ihmisen karvoitus on saanut liian vähän huomiota, luultavasti siksi että se on keskustelunaiheena jokseenkin kiusallinen. Edes Tuomas Enbuske ei ole tohtinut analysoida sen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
Lisäksi aihepiiriin näyttää liittyvän pinttyneitä, kestämättömiä kliseitä, kuten se että miehet ovat karvaisia ja naiset sileitä. Tälläkin virheellisellä uskomuksella on valtavan suuri vaikutus meidän kulttuurissamme.
Kun Readingin yliopiston professori Karín Lesnik-Oberstein kokosi tutkielma-antologiaa naisen ruumiin karvoituksesta, hän ei ollut saada sille kustantajaa. Hänen päätteli, että naisen karvoitus on yhteiskunnassamme tabu. Siitä vaietaan. Sitä ei ole olemassa.
Lesnik-Oberstein kertoo, että hänellä on säärissään tavanomaista voimakkaampi karvankasvu. Nuorena hän koetti mukautua sosiaalisiin paineisiin ja ajeli jalkansa, mutta sen jälkeen ne eivät tuntuneet hänen omilta ruumiinjäseniltään vaan oudosti vierailta.
Tätä minun on vaikea käsittää. Kevään tullen katson ympärilleni ja totean, että vaatteiden alta paljastuu vain sileää ihoa. Ovatko kaikki ajellut sääret, kainalot, ylähuulet ja pimpit omistajilleen vieraita ruumiinosia? Onko ihmisen ruumis vain muiden katseita varten?
Näyttelijä ja ohjaaja Leea Klemola on lausunut painavan sanansa naisen häpykarvoituksen puolesta. Hän on suorastaan tuohtunut itsensä ajelevista naisista.
Vuosikymmenen kuluessa onkin tapahtunut selvä kulttuurillinen muutos: yhä useammat naiset ajelevat alapäänsä kokonaan paljaaksi. Myös miesten alakarvoituksen ajelu on yleistynyt. Selitys lienee yksinkertainen: internetin myötä porno on kaikkien ulottuvilla, ja pornofilmien vallitseva normi on karvattomuus.
Karvoitus välittää syvällisiä kulttuurillisia merkityksiä. Muotia voisi tästä näkökulmasta eritellä pitkään. Merkitykset eivät ole universaaleja vaan kulttuurisidonnaisia. Buddhalaiset munkit ajelevat päänsä, mutta intialaiset sadhut antavat karvojen kasvaa valtoimenaan.
Kulttuurillisten ulottuvuuksien vuoksi olisi kohtuutonta vaatia, että kaikki noudattaisivat samoja normeja. Ja mitä edes tarkoittaa sellainen, että antaa karvojen kasvaa ’luonnollisesti’?
On kuitenkin suuri ero siinä, ajeleeko ja muotoileeko karvoitusta persoonallisuuttaan ilmentääkseen vai tekeekö sen sosiaalisten paineiden vuoksi. Minusta vapaus ja karvat näyttäisivät liittyvän yhteen: vapauden lisääntymisen myötä myös karvoitus lisääntyy.
Odotan kesän ensimmäistä lämpöaaltoa. Silloin menen meren ääreen. Näen siellä ihanat naiset rannalla – karvoineen.
6 vastausta aiheeseen “Ihanat naiset rannalla”
Erittäin osuva kirjoitus omaan elämääni viitaten. Nauratti todella! Olen nainen, jolle tämä ”karva-asia” on muodostunut sydämen asiaksi. Itse koen erittäin tärkeäksi ajella karvoitustani, aloitin sen jo nuorena uimarina. Esiintyvänä tanssinharrastajana oli myös luonnollista olla sileä kainaloista ja sääristä. Itse toivoisin olevani karvaton, koen sen hygieenisempänä ja vapauttavampana kuin häiritsevät minusta kehooni kuulumattomat karvat. Kaikkialla. Tapailin miestä, jolle karvoitus oli tärkeä, mutta hän itse halusi määritellä missä niitä kasvaisi naisella. Suhde päättyi lyhyeen. Toinen mies ajeli itseltään kaiken ja koki näin olevansa seksikkäämpi, eräs mies ei ollut kuullutkaan, että kukaan kehtaisi ajella karvoja. Osalle miehistä esim. alapääkarvoitus tuntuu olevan miehisyyden merkki. Se on aika hauskaa, karvoja ei tarvita mihinkään siinä osastossa. Karvattomuuteen tottuu. Välillä ihmettelee, kun joku kysyy miksi riistän vapauttani. Silloin naurattaa, minähän olen vapaampi ja kevyempi näin. Uimahallissa alapääkarvansa ajelleelle ystävälleni sanottiin: ”Kaikkea sinä teetkin miellyttääksesi miehiä, häpeäisit.” Kyllä, minun on vaikea hyväksyä karvoja, itselläni ja henkilöllä, joka on lähellä minua. Pidän karvoja rajoittavina. Kiitos kirjoituksestasi, naurattaa edelleen kaikki keskustelut, joita tämä aihe on aiheuttanut.
Hauska kuvakulma vanhaan asiaan.
– Vapaa mies
Nyt olet Tero vähän jälkijunassa, sillä Yhdysvalloissa ”retropuska” on nykyään ”hipsteripuska”. Siis luomupuska on taas tulossa muotiin. Laman myötä ihmisillä on tähdellisempää käyttöä rahoille kuin alapääkarvojen vahauttaminen tai ”brasilialainen”. Pitäisin sheivaamista aika viattomana, sillä uusi muoti ovat vulvan kauneusleikkaukset. Esim eräs nainen ei pitänyt klitorista suojaavan ihopoimun ulkonäöstä vaan käski kirurgin poistaa sen. Tuloksena oli ettei hän voinut edes kävellä, koska klitoris hieroutui vaatteita vasten. On myös suosittua poistattaa sisemmät häpyhuulet ulkonäkösyistä. Enemmän kuin sheivaaminen minua kiinnostaa se, miksi vulva on juuri nyt ”tullut kaapista”. Sitä värjäytetään pinkiksi, jotta se näyttäisi nuorelta ja otetaan kaikenmaailman ruiskeita, jotta se olisi pulleampi. Ennen vulvasta ei puhuttu ääneen, nyt siitä puhutaan telkkarisarjoissakin. Vulvan kauneushoidot ovat mielestäni jotenkin järjettömiä, koska tuntuu, että useimmat miehet ovat vain onnellisia päästessään sen lähelle, väristä viis.
Vulvaleikkauksiin erikoistuneet kirurgit (kaikki miehiä) ovat sitä mieltä, että he ”pelastavat ihmissuhteita”. Mielestäni on aika surullista, että ihmissuhde tiivistyy intiimialueen ympärille. Olisiko sheivauksessa jotain samaa takana? Kun vaan panostaa intiimialueiden hoitoon, seurustelusuhde ei voi mennä pieleen.
Toisaalta Yhdysvalloissa on suuresti paheksuttu intialaissyntyistä julkkista, joka ajeli 2-vuotiaan tyttärensä kaljuksi hinduperinteen mukaisesti. Kiinnostavaa, että karvanpoisto on hyväksyttyä seksin takia mutta ei uskonnon.
http://www.radaronline.com/exclusives/2012/05/padma-lakshmi-shaves-daughter-krishnas-head-hindu-tradition
Lääkärin mielipide: We have pubic hair for a reason
http://www.salon.com/2012/08/12/the_war_on_pubic_hair_salpart/