Monet pitävät 1971 järjestettyä Stanfordin vankilakoetta psykologisen tutkimuksen kuriositeettina, joka kiinnostavasti raottaa näkyviin ihmissielun pimeää ydintä. Myöhemmin sitä on kritisoitu epäeettisyydestä ja epätieteellisyydestä.
Tuollaista koetta ei totisesti pitäisi koskaan järjestää. Hätkähdin tajutessani, miten se paljastaa ihmisen ryhmäkäyttäytymisestä enemmän kuin alun perin oli tarkoitus.
Kuten tunnettua, yhdysvaltalainen psykologi Philip G. Zimbardo valitsi kokeeseensa, eräänlaiseen roolipeliin, 24 collegeopiskelijaa, jakoi heidät kahteen ryhmään, vangeiksi ja vartijoiksi, ja seurasi mitä tapahtuisi.
’Vartijat’ ryhtyivät käyttämään tarpeettoman julmia voimakeinoja ’vankeja’ kohtaan. Neljän päivän kuluttua ’vangit’ alkoivat romahdella psyykkisen stressin vuoksi. Kuuden päivän kuluttua koe oli keskeytettävä, vaikka sen oli määrä kestää kaksi viikkoa.
Väkivallan psykologian tutkija Donald G. Dutton kertoo, että hän selosti koejärjestelyn oikeille vangeille ja kysyi, mitä he tuumivat siitä. Vangit sanoivat, että se kuvasi vankilaelämää hyvin ja realistisesti – paitsi yhdessä suhteessa: kokeen ’vangit’ eivät organisoituneet, heidän kesken ei kehittynyt lojaalisuutta, joka oikeassa vankilassa on eloonjäämisen perusehto.
Minulle Stanfordin koe on yhteiskunnan pienoismalli, joka pelkistää ihmisen käyttäytymisen sosiaalisissa rakenteissa. Yksille annetaan valtaa, toisilta otetaan pois ihmisarvokin. Sama tapahtuu kaikkialla: yksilöt samastuvat rooliinsa ja alkavat toimia sen mukaan, mitä he olettavat rooliin kuuluvan.
Tavallinen kansalainen ihmettelee, miksi EU-päättäjät toimivat niin järjettömällä tavalla, miten suuryritysten johtajat pystyvät satojen työntekijöiden elämän raunioittaviin yt-neuvotteluihin täysin tunteettomasti ja miksi pankkiirit jatkavat samaa peliä, joka on kriisiin johtanut. Vuonna 2009 USA:n presidentiksi astui Barack Obama, jonka uskottiin uudistavan kaiken. Mutta mies samastui yhdessä yössä instituutioon. Hänestä tuli vähintään yhtä paha sotapresidentti ja terroristien tappaja kuin edeltäjänsä.
Valta on rakenteissa. EU-päättäjät, johtajat, pankkiirit ja jopa Yhdysvaltain presidentti toimivat kuin Stanfordin vankilakokeen vartijat. He tekevät juuri niin kuin kuvittelevat heidän asemansa edellyttävän. Lähes mahdottomalta näyttää, että he voisivat valita inhimillisen näkökulman ja löytää jonkin uuden toimintatavan, joka toisi ongelmiin eettisen ratkaisun.
Entäpä me, vankilakokeen vapaaehtoiset? Entäpä me, 99 prosenttia kansalaisista yhden prosentin taloudellisen eliitin käskettävinä? Miten meidän pitäisi toimia?
Tehdään niin kuin vangit neuvovat: järjestäydytään, valitaan keskinäinen lojaalisuus. Wall Street -liike hakee uutta tapaa organisoitua ja toivottavasti löytää sen. Tämän ajan suurin haaste on siinä, että taloudellinen järjestelmä on kaapannut poliittiselta järjestelmältä vallan.