Hyvän kirjoittamisen taito lienee yhtä harvinainen kuin musikaalisuus. Ja laadukkaan kirjoituksen tunnistaminen vaatii yhtä erikoistunutta kiinnostusta kuin musiikin ymmärtäminen.
Jos maailmanluokan viulisti soittaa Helsingin Aleksanterinkadulla, tuhannesta ohikulkijasta vain muutama pysähtyy tai hiljentää vauhtiaan. Yhtä harva jää nautiskelemaan kirjoitetun kielen vivahteista ja retorisesta briljanssista.
Huonosti kirjoitettu suomi vyöryy päällemme monelta taholta. Joka vuosi ilmestyy kirjoja, jotka saavat huomiota mutta jotka ovat kuitenkin kehnosti laadittuja. Monet näkyvät kolumnistit ovat tökeröitä sanankäyttäjiä. Jopa ammattitoimittajat päästävät käsistään kelvotonta tekstiä.
Nettisivuilla julkaistava uutinen päivitetään tämän tästä, toisin sanoen toimittaja kirjoittaa vanhan tekstin päälle tai jatkoksi uutta tekstiä. Siten ei voi syntyä artikkelia, johon on parhaalla taidolla sommiteltu kaari alkuineen ja loppuineen ja jossa argumentointi kantaa kirjoittajan perusajatusta.
Lisäksi kirjoitettu ympäristö on internetin myötä laventunut valtavasti. Sähköpostit, keskustelupalstat, blogit, kommentit ja sosiaalinen media haastavat kaikki kynnelle kykenevät osallistumaan kynätalkoisiin.
Sanotaan, että jollakulla kirjailijalla on hyvä lause. Se onkin ohittamaton vaatimus, mutta se ei vielä riitä. Moitteeton ja ilmeikäs kielenkäytön taito vaatii rinnalleen kyvyn hahmottaa kokonaisuuksia, analysoida, erottaa olennaisuuksia ja ilmaista niihin liittyviä näkemyksiä ytimekkäästi. Hatarasti ja hajanaisesti ajatteleva ei pysty kirjoittamaan hyvää tekstiä.
Ennen maailmassa Suomen kielimiehet huolehtivat suomen kielen moitteettomuudesta, vaalivat sitä siten. Enää he eivät ole yhtä kärkkäitä asettamaan normeja, vaan käytettyä kieltä tarkkaillaan ikään kuin uteliaasti: ai että tuollaistakin voi olla.
Oikeastaan se on hyväksi. Kansa, joka vanhastaan on ollut luku- ja kirjoituskansaa, jopa teatterikansaa, on intoutunut internetkansaksi. Kirjallisen kulttuurin moninaisuutta pitää rohkaista, pitää iloita siitä, miten laajalle kirjoittaminen on levinnyt.
Mutta laadukkaalle kirjoittamiselle tulee kuitenkin antaa erityinen paino. Riittääkö se, että meillä on runsas kasvu monenlaista, monenlaatuista kirjoittamista, ja sitten vain toivomme, että parhaat ja kauneimmat ovat elinvoimaisimpia ja puskevat esiin? Rikkaruohot ovat tunnetusti sitkeähenkisiä. Niitä kai pitäisi kitkeä.
Hyvän tekstin tunnistaminen vaatii korvaa kielelle ja sen vivahteille. Lisäksi se edellyttää pitkäaikaista harjaantumista, jopa intohimoa. Ja kun kirjoituksessa on kaikki kohdallaan, sen lukeminen antaa nautintoa, terästää aistit ja saa olemuksen virkoamaan.